Mitä ihmettä? Pelleteemaisen Iron Maiden -coverbändin vokalisti jäi kiinni Japanin tullissa hirveän huumeläjän kanssa

Ensinnäkin, kenen idea oli perustaa pelleteemainen Iron Maiden -coverbändi? Toiseksi, mitä ihmettä?

16.01.2018

Kanadalainen Powerclown-bändi on joutunut Japanissa vaikeuksiin, kun bändin johtoklovni Dicksee Diánno jäi tullissa kiinni seitsemän miljoonan dollarin eli noin kymmenen kilon huumelastin kanssa. Fiksu pelle oli jemmannut kamat kitaralaukkuunsa.

Japani on niitä maita, joissa ei katsota huumeiden käyttöä lainkaan hyvällä. Pelkästä käyttörikoksesta saattaa saada kymmenen vuoden kakun.

Daniel Whitmore eli Dan Scum eli Dicksee Diánno yritti salakuljettaa maahan “valkoista jauhetta” kitaralaukussaan. Hän jäi kiinni Narita Internationalin lentokentällä 11. joulukuuta. Dangerous Minds -sivuston mukaan japanilaisviranomaiset kutsuvat jauhetta ”stimulantiksi”.

Sivustolla kerrotaan myös, että Whitmore syyttää tapauksesta jotain salaperäistä aasialaishuumekauppista, joka oli miehen mukaan pakottanut hänet muuliksi.

Bändin kitaristi Sketchy Klown kirjoitti Facebook-sivuille seuraavaa.

Lisää luettavaa