Mitä tapahtui Mastodonin lupaamalle ”brutaalille” singlejulkaisulle? – rumpali Brann Dailor kertoo

Uutta Mastodonia joudutaan odottamaan vielä jonkun aikaa.

11.02.2019

Mastodon on parhaillaan Euroopan-kiertueen loppusuoralla. Alkuvuodesta yhtye kertoi innoissaan julkaisevansa kiertuetta silmälläpitäen uuden ”brutaalin” singlen, jolla on mukana kiertueellakin vieraileva Neurosis-laulaja Scott Kelly, mutta tämä lupailtu julkaisu ei sitten loppuviimein toteutunutkaan. Rocksverigen haastattelema rumpali Brann Dailor kertoo syyksi aikatauluongelmat.

”Paiskimme kovasti töitä sen kanssa. Meillä oli toinen jalka studiossa ja toinen lentokoneessa matkalla Eurooppaan, mutta se ei lopulta valmistunutkaan niin nopeasti kuin olisimme halunneet. Biisi on täysin valmis, masteroitu ja valmiina rokkaamaan, mutta sen julkaisua täytyy nyt odottaa”, Dailor harmittelee.

”Myöhästyimme tyyliin viikolla aikataulusta ja sitten menimme typerinä möläyttämään julkaisusta aivan kuin se olisi ollut varma juttu. Luulimme, että se olisi tullut aiemmin valmiiksi, mutta matkan varrelle tuli valitettavasti esteitä. Mutta biisi potkii joka tapauksessa perseelle ja se on hyvin raskas.”

Mitenkäs kauan uutta julkaisua sitten saadaan odottaa? Ikävä kyllä vielä pitkä tovi, mikäli biisi näkee päivänvalon vasta seuraavalla levyllä – sellaista kun ei ainakaan tänä vuonna Dailorin mukaan ole tulossa.

”Ensi vuosi olisi meidän kannaltamme paljon fiksumpi ajankohta. Ihmisillä täytyy ensin tulla ikävä meitä.”

Lisää luettavaa