Esotericin tuore A Pyrrhic Existence -albumi sisältää tuplalevyllisen verran kuolemanvakavaa funeral doomia. Albumin kuusi kappaletta kellottaa mukavat 98 minuuttia.
Yhtye on tehnyt tuplia toki ennenkin. Peräti kahdeksan vuoden julkaisuvälin Paragon of Dissonancen (2011) jälkeen selittääkin jokin ihan muu kuin luovat syyt.
– Emme ole koskaan olleet yksi niistä orkestereista, jotka pyrkisivät muutaman vuoden sykliin, vaan olemme aina tehneet albumimme kaikessa rauhassa, Esotericiä vuodesta 1992 luotsannut laulaja-kitaristi Greg Chandler kertoo.
– Tämä johtuu siitä, ettei Esoteric ole meille työtä. Kukaan meistä ei tienaa rahaa Esotericillä. Ei levymyynneillä eikä kiertueilla. Meillä kaikilla on päivätyömme sitä varten, minkä ohella olemme perheellisiä miehiä. Emme elättele illuusiota, että funeral doomilla tehtäisiin jonkinlainen läpimurto.
– Kun aloitimme Esotericin, tarkoituksenamme oli tehdä haluamamme tyylistä musiikkia itsellemme. Emme miettineet lainkaan sitä, kuinka moni muu sitä tulee kuuntelemaan. Tämä on Esotericin ydin vielä nytkin, 27 vuotta myöhemmin, enkä näe mitään syytä rikkoa kaavaa tulevaisuudessa.
Chandler kuitenkin myöntää levynteon vieneen tällä kertaa toivottua enemmän aikaa.
– Pakko sanoa, että olimme muutaman edellisen albumin ja niiden jäljiltä kiertämisen jälkeen aika uupuneita tähän musiikkiin, jonka tekeminen ja esittäminen on henkisesti raju prosessi.
– Emme lopettaneet treenaamista, säveltämistä tai keikkojen tekemistä hetkeksikään koko aikana, mutta jotenkin kaikki asiat vain… hidastuivat. Esoteric koostuu kuudesta ihmisestä, ja jossain vaiheessa tiemme vain nousi hetkeksi pystyyn, kun teimme kaikki päivätöissämme reilusti yli 40-tuntisia viikkoja.
– Uuden luovuuden syttyminen vaati aikaa. En uskalla edes ajatella, miten painostava tilanne olisi ollut, jos useammalla meistä olisi tulot kiinni Esotericissä. Tämä ajanjakso olisi varmasti ajanut meidät jonkinlaiseen kriisiin.
Esoteric vuonna 2012. Kuva: Maria Chandler
Elämän realiteettien heijastumia
Kun Esoteric tunsi saaneensa tarpeeksi etäisyyttä aiempiin levytyksiinsä ja kiertueisiinsa, uutta painajaismaisen synkkää musiikkia alkoi syntyä jopa epätavallisen rivakalla tahdilla.
Tai kuten Chandler asian ilmaisee: ”Tilanne eskaloitui Esotericin mittapuulla todella nopeasti.”
– Me kaikki teemme musiikkia koko ajan. Jopa kiertueilla. Kun aloimme rakennella kokonaisia kappaleita vuonna 2015, huomasin että materiaalia oli olemassa paljon. Todella paljon. Ja sitä syntyi koko ajan lisää.
– Periaatteessa A Pyrrhic Existence olisi voinut olla vaikka isompikin teos, tai olisimme voineet äänittää tavalla tai toisella vaikka toisenkin albumin samalla, mutta Esotericille kaikki irrottelu ei ole mahdollista.
– Tietyt realiteetit on otettava huomioon. Koska emme tienaa bändillä, emme voi myöskään tuhlata liikaa. A Pyrrhic Existence on 98 minuuttia pitkä albumi, mutta sitä varten oli sävellettynä vielä kaksi pitkää kappaletta lisää, jotka meidän oli jätettävä äänittämättä budjettisyistä. Tällainen on määrittänyt levyjämme aina.
Niistä varsinkin The Maniacal Vale (2008) ja The Pernicus Enigma (1997) nauttivat funeral doomin puolesta suruliputtavien keskuudessa klassikon mainetta.
– Jos minulta kysytään, jokainen Esoteric-albumi heijastelee täysin peittelemättömästi sitä, millaisissa olosuhteissa ne on tehty ja millaista ajanjaksoa olemme eläneet niiden tekemisen aikaan.
– Toisin sanoen toisinaan budjetit ovat olleet liian pieniä tai emme ole keskittyneet ihan loppuun asti albumin tekoon, ja se on kuulunut levyillä paikka paikoin. Joskus taas budjetit ovat osuneet mukavasti kohdalleen ja olemme vuodattaneet kammottavien elämänvaiheiden jäämiä levyille onnistuneesti, kuten mainitsemallasi kahdella albumilla.
Chandler kokee Esotericin evoluution kuuluvan parhaiten studioalbumeita aikajärjestyksessä kuuntelemalla. Albumi albumilta myös Chandler itse on oppinut ymmärtämään omaa musiikkimakuaan ja studiotyöskentelyään paremmin.
– Doom metalissa puhutaan harvemmin soittajien teknisyydestä, mutta oman instrumentin ymmärtäminen on asia, joka on tehnyt Esotericin painajaisesta viheliäisemmän vuosien varrella.
– Meillä ei ole ehkä aikaa treenata samaan tapaan kuin parikymppisenä, mutta pitkät kiertueet ja studiosessiot ovat opettaneet meille kaikille, miten soittaa enemmän soittamalla vähemmän, jos tiedät mitä tarkoitan. Esotericin hypnoottisuudessa on usein kyse hyvin hienovaraisesta minimalismista.
Se mikä on hypnoottisuutta yhdelle, on itseään toistavaa jankkausta toiselle. Esoteric poikkeaa monista hautajaisdoombändeistä juuri siinä, että se tekee massiivisia kappaleita, joista löytyy myös selviä koukkuja.
– Kyse on temposta. Hitaampaa metallia, ja musiikkia ylipäänsä, kuunnellessa saattaa aluksi tuntua siltä, ettei kappaleissa tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Jos hajotat kappaleet osiin melodioita, sävellajeja, harmonioita ja kappalerakenteita myöten, voit huomata nopeasti, että Esotericin kappaleissa tapahtuu oikeastaan hyvin paljon.
– Bändimme kappaleiden keskiössä ovat erilaiset melodiset teemat, joita moduloimme pitkien kappaleiden varrella hyvin erilaisiin muotoihin. Se on mielestäni tärkeä tekijä luomaan lajityyppiin tarvittavaa tarttumapintaa. Muutokset ja melodiat saattavat olla hyvin hienovaraisia, mutta ne saavat kappaleen tuntumaan temaattisemmalta.
– Tässäkin voi mennä liian pitkälle. Keskustelimme vakiintuneen kokoonpanomme kanssa edellisestä albumistamme, ja me kaikki olimme sitä mieltä, että albumi oli kyllä onnistunut, mutta ehkä hieman… kuiva. Nyt halusimme tehdä albumin, jossa on enemmän hienovaraisia yksityiskohtia ja muuttujia.
Inhimillisen psyyken romahduksia
A Pyrrhic Existence sisältää joitakin Esotericin pitkän historian vaikuttavimmista, raskaimmista ja sairaimmista kappalekokonaisuuksista. Niistä erityisesti 27-minuuttinen aloitusraita Descent ja toisella levyllä kuultava 19-minuuttinen Culmination saattavat olla haasteellisia jopa kokeneimmille funeral doom -kuluttajille.
– Descent on yksi albumin vanhimmista kappaleista, ja se muuttui todella paljon ajan kanssa. Itse asiassa niin paljon, että alkuperäisestä versiosta on jäljellä vain kappaleen pääteema, Chandler avaa.
– Tein sitä vuosien kuluessa aika erilaisissa mielenmaisemissa. Periaatteessa se käsittelee yhä inhimillisen psyyken lopullista romahtamista ja sitä, miten tällaisen romahduksen läpikäynyt ihminen kokee koko ulkopuolisen maailman. Lopulta mukaan päätyi paljon muunkinlaista perspektiiviä, johon voitte tutustua tarkemmin itse.
– Mainittakoon muuten pienenä triviana, että Descentin viimeinen kaksi ja puoli minuuttia ei oikeastaan ole osa kappaletta, vaan se on eräänlainen… silta, joka sitoo Descentin yhteen seuraavana kuultavan Rotting in Derelictionin kanssa. Tavallaan koen, että nuo kaksi kappaletta ovat yksi 43-minuuttinen kokonaisuus!
– Culmination syntyi minun ja Gordonin [Bicknell, kitara] yhteistyöstä. Halusimme säveltää jotain sellaista, mikä syntyy puhtaasti yhdessä jammailemalla. Jos nyt sanaa ”jammailu” edes saa käyttää tällaisesta musiikista, hah!
– Heti kun kappale alkoi saada muotoaan, kutsuimme loputkin bändiläiset mukaan treenikselle ja viimeistelimme kappaleen yhdessä. Siinä syntyi paljon Esotericille aiemmin tuntemattomia kokeiluja tempojen ja elektronisuuden kanssa, enkä usko, että olisimme koskaan kirjoittaneet mitään tällaista erillämme.
– Teemasta ei sen sijaan tullut yhtään sen hilpeämpi. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin kerrottakoon, että Culmination kertoo tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen menettämisestä syntyvistä tunteista.
Näiden ääripäiden ohella muutkin albumin kappaleet syntyivät pitkän ajan kuluessa ja lukuisilla eri toimintamalleilla, mikä heijastuu Chandlerin mukaan suoraan albumin jyrkkään ja silti monipuoliseen tunnelmaan.
– Esoteric ei ehkä ole ensimmäinen orkesteri, jonka kohdalla tulee mieleen sana ”kokeellinen”, mutta sanoisin, että me olemme aina olleet aika kokeellinen doom metal -bändi.
– Esimerkiksi A Pyrrhic Existence keskittyy todella paljon tunnelmaan ja psykedeliaan, mikä tarkoittaa käytännössä hieman monikerroksisempia äänimaisemia ja siten eräänlaista mielen hulluuden heijastelua. Kaikki nämä eri tasot ovat kuin ristiriitaisia ääniä ihmisen tajunnassa. Edellinen albumimme oli tässä mielessä paljon suoraviivaisempi.
– Erikoista onkin, että koen A Pyrrhic Existencen jopa synkemmäksi kuin minkään aiemman luomuksemme, vaikka ajattelin monipuolisuuden sulkevan äärimmäisimmän hypnoottisuuden pois. Toisin kävi, ja ne pienenpienet valonpilkahdukset tunnelin päässä tekevät tunnelmasta vain painostavamman.
Tunteistaan vieraantunut ihmiskunta
Esoteric on niin äärimmäinen funeral doom -kokemus, että sitä on ollut pakko esitellä myös ihmisille, jotka eivät tavallisesti kuuntele metallia lainkaan. Tämä on avannut ihmisten tapoja kokea musiikkia.
Kerron Chandlerille, että itselleni Esotericin kuunteleminen on eräänlainen tapa purkaa kaikkein äärimmäisimpiä tuntemuksiani, kun taas muutamat metallille vihkiytymättömämmät ovat kokeneet jopa fyysistä pahoinvointia tai olleet vähällä seota jo pienestä annoksesta bändiä.
– Itse olen kokenut asian aina niin, että mitä äärimmäisempää musiikki on, sitä paremmin se kanavoi omia negatiivisimpia tuntemuksiani. Juuri sen takia sävellän tällaista musiikkia, Chandler myöntää.
– En ole psykologi, mutta koen lopulta hyvin terveeksi asiaksi, että ihminen käsittelee sisäisiä demoneitaan näin harmittomasti tai jopa jakaa sen kanavan myös muutamille muille ihmisille. Maailmassa on liikaa ihmisiä, joiden kohdalla sanonta ”viha synnyttää vihaa” pitää paikkansa, koska tällaisia kanavia ei aina ole.
– Monet eivät kykene hyväksymään pimeyttä. Se pakotetaan syrjään ja sitä ei edes ajatella. Eikä varsinkaan käsitellä. Ihminen haluaa vieraannuttaa itseään ihmisyydestä sen sijaan, että oppisi elämään pimeimpien puoliensa kanssa.
– Itse pyrin ylläpitämään tasapainoa Esotericin avulla. Moni on olettanut, että olen tavallisesti epävakaa tai jopa mielisairas ihminen, koska luon tällaista musiikkia, mutta itse koen asian täsmälleen päinvastoin. Ymmärrän silti hyvin heitä, jotka kokevat Esotericin musiikin tai vaikkapa kauhuelokuvat luotaantyöntävinä. Ihmisillä on eri tapoja käsitellä asioita, ja monille raaka kurkistus ihmismielen pimeyteen vain on liian todellista.
Mikä musiikki, mitkä elokuvat tai mitkä muut taiteen muodot herättävät itsessäsi niin voimakkaita tunteita, että ne pistävät sinut kasvotusten omien pimeimpien puoliesi kanssa ja ovat siten jopa pelottavia kokemuksia?
– Kaikki varmasti kokevat joskus niitä hetkiä, kun niskakarvat nousevat pystyyn ja tuntee kylmiä väreitä tai jotain niin voimakasta, että se saa haukkomaan henkeä ja silmät kostumaan, vaikkei välttämättä tiedä miksi.
– Primitiivisimmät tunteet ovat aidoimpia ja inhimillisimpiä kokemuksia. Silti ihminen alkaa usein refleksinomaisesti puskea niitä sivuun, varsinkin seurassa, koska se aidoin tunne on jotain häpeällistä.
– En saa näitä tuntemuksia ihan yhtä paljon kuvataiteesta kuin musiikista ja elokuvista, jotka ovat tavallaan kokonaisvaltaisempia kokemuksia, mutta Salvador Dali, H. R. Giger, William Blake ja Bosch ovat suosikkejani.
– Ilmetyskirja. Nyt, Elefanttimies, Taksikuski, Kauriinmetsästäjä ja Pan’s Labyrinth. Siinä muutamia esimerkkejä elokuvista, jotka ovat herättäneet minussa niin voimakkaita kokovartalotuntemuksia, että ne ovat saaneet minut pitkäksi aikaa hämilleen, vaipumaan ajatuksiini ja heräämään asioihin, joita en ollut koskaan ennen näitä elokuvia ajatellut.
Julkaistu Infernossa 10/2019.