Mors Subita syöksyy pimeyteen – kolmas albumi tulossa, esimakua tarjolla musiikkivideon muodossa

Tulevaa täyspitkää kuvaillaan entistä yhtenäisemmäksi ja vahvemmaksi kokonaisuudeksi.

25.01.2018

Oululainen melodista kuolonmetallia soittava Mors Subita julkaisee 6. huhtikuuta kolmannen pitkäsoittonsa Into the Pitch Black. Yhtye kuvailee uutta levyään entistä yhtenäisemmäksi ja vahvemmaksi kokonaisuudeksi, joka tarjoilee monipuolisesti murjovaa raskautta, kauniita melodioita sekä absoluuttisen päätöntä kohkaamista.

Esimakuna levyltä on julkaistu ensimmäinen single sekä musiikkivideo As Humanity Weeps, jonka voit ottaa haltuun tuosta alta.

Lisää luettavaa