Viime kesänä paluun keikkalavoille tehnyt, kesällä 2023 Hyvinkään Rockfestissä esiintyvä Mötley Crüe myy virallisessa verkkokaupassaan t-paitaa, joka mukailee yhtyeen Shout at the Devil -hittiä. Paidassa on yhtyeen logo, teksti Shout at the Devil sekä liekkien keskellä seisova paholaishahmo pentagrammin sisällä. Peruskuvastoa, siis.
Vaan ei tarvita edes kovinkaan tarkkasilmäistä tutkailua huomatakseen, että paidan paholaishahmossa on jotain sangen tuttua. Ja kyllä vaan, hahmohan on suora kopio Iron Maidenin The Number of the Beast -klassikkolevyn kannessa olevasta pirusta. Ainoa ero on se, että Iron Maiden -paholaisen kädessä pitämä atrain on vaihtunut Mötley Crüella pääkalloon.
Onko kyseessä tietoinen tai tiedostamaton plagiointi vai jonkinlainen kunnianosoitus? Mene, tiedä. Olisi silti mukava tietää, mitähän Iron Maiden -leirissä mahdetaan asiasta ajatella. Voisi kuvitella, että muuan Steve Harrisilla tai Rod Smallwoodilla olisi paitamallista sana jos toinen sanottavanaan.
Alla kuvakaappaukset Mötley Crüen verkkokaupasta (otettu 18.11.2022) sekä vertailuksi The Number of the Beastin kansi. Asiasta raportoi ensimmäisenä Loudwire.