”Musiikilla pitää olla syy olemassaoloon” – haastattelussa Radien

Noin viiden vuoden ikään ehtinyt Radien edustaa Suomen metallipiireissä harvemmin kuultua tyylilajia, jossa lyijynraskat riffit muodostavat kaikessa hypnoottisuudessaan lähes toismaailmallisen ilmapiirin.

Radien
Kuva: Nickolai Kuskov

Kahden biisin ja reilun 20 minuutin mittainen Aste-ep on sisällöltään hieman raskaampaa kamaa kuin viime vuonna ilmestynyt Syvyys-albumi, jota sitäkään ei voi kuvailla varsinaisesti pirteäksi musiikiksi. 

Minkälaisista lähtökohdista lähditte kasaamaan uutta ep:tä? 

– Meillä on aina ollut vahvasti läsnä vahvistimenpalvonta ja maksimaalisen äänenpaineen saavuttaminen. Lähtökohdat Astetta ajatellen eivät täten olleet kovasti erilaiset kuin esimerkiksi Syvyyden kanssa, kitaroista ja syntetisaattoreista vastaava Felipe Hauri paljastaa. 

– Uskon että se, mikä vaikutti eniten levyn sävellyksiin ja sovituksiin, oli toisen kitaristimme [Mikko Poutanen] poistuminen bändistä. Halusimme varmistaa, että äänellinen massa on vakio, ja ettei äänimaisemamme tuntuisi laihemmalta, joten päädyimme lisäämään mukaan erilaisia soittimia kuten analogisyntikoita ja sämplereitä. 

– Aikaisemmilla julkaisuilla olimme ehdottomia sen suhteen, että levyn pitää kuulostaa mahdollisimman livenä soiteltulta. Astetta suunnitellessamme kiinnyimme ideaan, että emme halunneet asettaa sävellyksille turhia rajoituksia. 

Asteelta löytyy jopa tietynlaista shamanistista tunnelmaa, joten kuuntelukokemus ei ole aivan tavallisimmasta päästä. Koetteko musiikkinne ennen kaikkea henkisenä elämyksenä? 

– Asteen myötä olemme heränneet ajatukseen siitä, että voimme tehdä soundillisesti jotakin tuonpuoleista ja elämää suurempaa. Tämä on mielestämme lyhytsoiton kappaleilla hyvin aistittavissa. 

Minkälaiset asiat ovat innoittaneet teitä tekemään musiikkianne? 

– Rehellisyys on yksi iso tekijä, eli musiikin pitää tuntua aidolta ja siltä, että joku on antanut itsestään jotakin meille muille kuultavaksi. Musiikilla pitää olla syy olemassaoloon. 

Edustamanne musiikkityyli ei ole Suomen hevipiireissä mitenkään mahdottoman tavallinen, eli sävellyksenne tuntuvat pohjaavan melodisuuden sijaan painostavaan raskauteen. 

Oliko alkuperäinen ajatuksenne juuri kotimaisesta metallitarjonnasta erottautuminen? 

– Suomen sludge/doom-skene on todellakin suhteellisen pieni verrattuna moneen muuhun maahan, ja suurimmat vaikutteet riffivyörytyksiimme tulevatkin rajojen ulkopuolelta – vaikka onhan Suomessakin helvetin kovia bändejä kuten esimerkiksi Dark Buddha Rising ja Oranssi Pazuzu. 

Meininkinne kuuntelu ei ole varsinaisesti mukavaa, ja tunnelma heilahtaa ajoittain todella ahdistavaksi. Onko teillä pelkoa siitä, että ajaudutte musiikkinne mukana liian syvälle pimeyteen? 

– Tiedämme, että kun teemme musiikkia, oskilloimme väkisinkin valon kautta pimeyteen ja takaisin. Emme halua estää sitä, koska se on meille luonnollista.

Julkaistu Infernossa 7/2019.