Kun laulaja ja perustajajäsen Aaron Stainthorpe jäi sivuun brittiläisen doom metal -pioneeri My Dying Briden riveistä suksien mentyä pahasti ristiin muun bändin kanssa, pestattiin tämän tilalle Swallow the Sunista tuttu Mikko Kotamäki. Tuoreessa australialaisen Heavy-lehden haastattelussa yhtyeen kitaristi ja myös perustajajäseniin kuuluva Andrew Craighan kertoi, miten he päätyivät juuri Kotamäkeen valinnassaan.
”Olimme laulajaa vailla emmekä olleet osanneet valmistautua sellaiseen. Kun pääsimme alkushokista yli ja tajusimme, että meillä ei tosiaan ole laulajaa, meidän piti löytää sellainen. Muistaakseni se oli joko Neil (Blanchett, kitara) ja Shaun (MacGowan, koskettimet ja viulu) tai sitten Neil, Shaun ja Dan (Mullins, rummut), jotka olivat hyvin mieltyneitä Swallow the Suniin ja tiesivät Mikon historiasta”, Craighan kertaa.
”Swallow the Sun otti käsittääkseni uransa alussa vahvasti vaikutteita My Dying Bridestä, joten hän tietää, mikä My Dying Bride on ja mistä siinä on kyse. Hänellä ei ole mitään suuria harhakuvitelmia vaan hän tietää, mistä me tulemme ja missä olemme nyt. Ja mikä tärkeintä, hänen death metal -tyylinsä on erilainen kuin Aaronilla, mutta hänen skaalansa on juuri sellainen, jota tarvitsemme. Joten ajattelimme, että kokeillaan häntä nyt ensin. Hän vastasi kyllä ja siinä se. Se oli niin helppoa.”
Craighan ylistää Kotamäkeä laulajana ja sanoo kemioiden kohtaavan hyvin.
”Hänellä on todella, todella kuiva huumorintaju, mutta hän on todella ammattimainen. Jopa niin ammattimainen, että me hieman yllätyimme: ’Voi vittu, tuoltako ammattimaisuus näyttää? Meidänkin täytyy nyt skarpata!’ Mutta homma toimii. Olemme tehneet muutamia keikkoja ja ne olivat menestys. Tulemme toimeen keskenämme ja meillä on hauskaa. En tiedä, mitä yleisö odotti, mutta kun Mikko käveli lavalle, he hurrasivat. Olemmekin nauraneet, että minä olen ollut bändissä jo X vuotta, mutta ei minulle kukaan hurraa!”
”Täytyy myöntää, että se on ollut mahtavaa. Olihan se aluksi kummallista, emmekä olleet varmoja, miten tapahtuu, mutta mahtavaa on ollut. Joten näin tulemme jatkamaan loppuun asti.”
Kotamäki ja My Dying Bride kiertävät Suomea marraskuussa kolmen keikan verran.
Lue myös: My Dying Bride kiertää Suomea loppuvuodesta kolmen klubikeikan verran