Mystiikka ja rock-henkisyys paiskaavat kättä maagisessa ilmapiirissä – ensisoitossa Temple of the Starsin Nightspirit

Debyyttialbumi ilmestyy myöhemmin keväällä.

13.02.2019

Länsirannikolta, Mustasaaresta kotoisin olevan multi-instrumentalisti ja lauluntekijä Tobias Tågin yhtye Temple of the Stars julkaisee esikoispitkäsoittonsa 10. toukokuuta. Tähtien temppeli tarjoilee tummasävyistä mutta melodista musiikkia, jossa yhdistyvät folk, rock, proge sekä metalli. Kansanmusiikkielementit ja mystiikka paiskaavat siis kättä rock-henkisyyden kanssa.

Inferno tarjoaa nyt eksklusiivisen ensinäytön levyn ensimmäiseen singlelohkaisuun ja siihen tehtyyn kappaleeseen. Kyseessä on kappale nimeltään Nightspirit, joka on myös debyyttilevyn nimikkobiisi. Yllä olevan videon on toteuttanut tuotantoyhtiö Eva Lingon.

”Tavoitteena oli tehdä viehättävä kappale jossa on mystinen ja maaginen tunnelma. Laulu kertoo hahmosta, joka on imitointi luonnosta ja metsästä. Monet mytologit kertovat valtavasta hengestä jolla on viehättävä merkitys. Olemme ottaneet vähän inspiraatiota siitä”, Tobias Tåg avaa.

”Olen pitkään soittanut irlantilaista kansanmusiikkia. Soitan intromelodiaa tinapillillä ja se antaa biisille maagisen ilmapiirin. Halusin, että biisi hengittää melankolista, mutta yhtä aikaa leikillistä tunnetta.”

Nightspirit-albumin on säveltänyt ja äänittänyt Tåg, sanoituksista vastaa Thomas Finholm ja bassot on soittanut Nicklas Norrgrann. Albumin toisena tuottajana on toiminut muun muassa Finntrollista ja Magenta Harvestista tuttu Mathias Lillmåns, miksannut André Alvinzi ja masteroinut Tony Lindgren Fascination Street studiolla Örebrossa, Ruotsissa.

Lisää luettavaa