Jokainen, joka on kuullut teksasilaisessa Absussa nimimerkillä Proscriptor McGovern esiintyvän Russley Randell Givensin soittoa, on varmasti epäillyt ainakin hetken, voiko niin yli-inhimillistä rumpalia olla olemassakaan.
Itse asiassa Proscriptor on vielä paljon enemmän kuin yksi kaikkien aikojen innovatiivisimmista ja kyvykkäimmistä metallirumpaleista. Jo nuorena miehenä salatieteisiin ja satanismiin hurahtanut, tunnetun ulottuvuuden toiselle puolelle hallusinogeenien avittamana kurotellut Proscriptor tuntuu tarkastelevan kaikkea lukemattomista eri kulmista.
Rumpali-laulaja vaikuttaa olevan täydellinen yhdistelmä tajunnan laajentamista ja täyttä kontrollia, hallittua kaaosta, mikä ilmenee myös hänen tavassaan kertoa elämästään millintarkan yksityiskohtaisesti.
40 vuotta takomista
Kuin tarinansa saatteeksi Proscriptor kuvailee pitävänsä tarkkaa kirjaa kaikista tekemisistään ja myöntää muistinsa venyvän muutenkin todella pitkälle. Tämä tulee selväksi, kun hän alkaa muistella varhaista musiikkihistoriaansa.
– Ensimmäiset muistikuvani ajoittuvat siihen, kun olin vasta kolmevuotias. Eli vuoteen 1976. Tärkein mentorini oli tuolloin kahdeksan vuotta vanhempi isoveljeni, joka teki minulle rockin ja metallin säännöt harvinaisen selviksi. Hän määritteli, mitkä asiat ovat todellista rockia ja mitkä eivät, hän kertoo
– Veljeni oli kitaristina useissa bändeissä Koillis-Oklaholmassa, missä asuimme ennen kuin muutimme Teksasiin vuonna 1986. Näin veljeni soittavan bändeissä jo ennen kuin tiesin, mitä bändi tarkoittaa.
– Tulevaisuuteni vaikutteet oli määritelty, kun kuulin April Winea, Blue Öyster Cultia, Electric Light Orchestraa, Gammaa, Kansasia, Molly Hatchetiä, Ted Nugentia, Rainbow’ta, Thin Lizzyä, Uriah Heepiä ja lukemattomia muita esittäjiä, jotka toimivat myös veljeni silloisten bändien suurimpina esikuvina.
– Sitten KISS alkoi tulla yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Veljeni hylkäsi heidät aika pian, koska bändistä oli tullut liian suosittu. Minua KISS kiehtoi enemmän kuin mikään muu. Nähtyäni KISS-konsertin tiesin, etten halunnut tulla vain muusikoksi, vaan yhtä omaehtoiseksi rockhahmoksi.
Seuraavaksi tärkeäksi ajankohdaksi Proscriptor nimeää vuoden 1981, jolloin hän aloitti rumpujen soittamisen.
– Isästäni eronnut äitini meni uudelleen naimisiin. Hänen uusi puolisonsa oli Michael Hougland, joka oli tunnettu muusikko Chicagossa 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Muuttaessamme uuden isäpuoleni ostamaan taloon panin muuttokuormasta merkille jättimäiset mustat laatikot. Kahdeksanvuotiaan uteliaisuudella lähdin tietenkin tonkimaan autotallin nurkkaan jätettyjä laatikoita, avasin niistä suurimman ja löysin suuren bassorummun. Niiden rumpujen hakkaamisesta tuli pian suosikkiharrastukseni.
– Pian KISS sai rinnalleen Captain Beefheartia, Brian Enoa, Herbie Hancockia, Gentle Giantia, Genesistä, Black Oak Arkansasia, King Crimsonia, The Red Krayolaa, Soft Machinea, Nektaria, Roxy Musicia, Supertrampiä, Tangerine Dreamiä ja muita aikalaisiaan, minkä myötä matkani Proscriptoriksi oli alkanut.
– Näiden bändien innoittamana aloin harjoitella rumpuja tosissaan, enkä ole lopettanut soittamista päiväksikään sen jälkeen kuin korkeintaan vammojen takia. Tänä vuonna tulee siis kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun aloitin.
Lahjakasta rumpalia vei eteenpäin vimmattu halu oppia uutta ja haastaa itseään. Hänen soittonsa oli kuitenkin aluksi kaukana metallista.
– Michael, aiemmin mainittu isäpuoleni, opetti minua muutaman vuoden, kunnes olin vuodesta 1984 lähtien koulun musiikkiluokalla ja mukana kaikissa mahdollisissa esityksissä. Soitin jazz-bändissä, big bandissä ja klassisen orkesterin kanssa, ihan mitä tahansa halusin, Proscriptor luettelee.
– Opettelin soittamaan kattavimmalla mahdollisella rumpusetillä ja rytmisoittimilla, joihin kuului bändisetin ohella timpani, triangeli, gongi, ksylofoni ja jos jonkinlaisia kellopelejä. Tällä setillä jazz oli pitkään juttuni, ja etsin nälkäisesti tapoja oppia kaikki mahdollinen genrestä ja rikkoa sen sääntöjä kaikin keinoin.
– Oli aika lähellä, etten alkanut kouluttautua ammattimuusikoksi. Tie siihen suuntaan oli jo pitkälti pedattu.
Salatieteiden kutsu metalliin
Teini-ikäinen Russ koki asioita, jotka aiheuttivat täyskäännöksen hänen maailmankuvassaan ja käsityksessään olevaisuudesta. Tie vei jazzin sijaan syvemmälle metallin maailmaan. Hänestä tuli Proscriptor McGovern.
– Olevaisuuteni muuttui, kun tutustuin teininä hallusinogeeneihin, okkultismiin, salatieteisiin, gnostismiin ja saksalaiseen thrashiin. Näin ensimmäistä kertaa maailman yli sen tunnettujen rajojen, Proscriptor sanoo ja toteaa heti perään, että tajuntaa laajentavat substanssit ovat osa hänen tavoitettaan ymmärtää koko kosmosta.
– Hylkäsin hetkessä kaikenlaiset akateemiset musiikkiopinnot ja syöksyin suoraan äärimetallin syvimpiin syövereihin. Musiikkiopinnoista oli onneksi hyötyä siinäkin maailmassa. Aloin etsiä kuin riivattuna raskaampaa ja raskaampaa musiikkia. Innostuin Kreatorista, Slayeristä, Sodomista ja monista muista 80-luvun metallibändeistä. Oli vain ajan kysymys päätyä soittamaan äärimetallia.
Teksasin Dallasiin asettunut rumpali löysi itsensä vallankumouksellisen metalliskenen keskeltä.
– Necrovore, Watchtower, Morbid Scream, Talon, Sedition, Rigor Mortis… Jo 80-luvun jälkimmäisellä puolikkaalla Dallasista ja sen lähiympäristöstä tuli paljon bändejä, joilla oli ihan oma vireensä koko muuhun Amerikkaan verrattuna, Proscriptor muistelee.
– Samoihin aikoihin ilmaantuivat myös Devastation, Helstar, Gammacide, Hammerwitch ja Malignancy, jotka operoivat maan alla luoden sitä soundia, joka tultaisiin seuraavina vuosina tuntemaan paikallisen äärimetallin ytimenä.
Aina kun puhutaan Proscriptorista, esille nousee hänen käsittämätön rumpalointinsa. Samalla pääsee unohtumaan, että hän on ollut nuoresta alkaen myös laulaja, kitaristi ja kosketinsoittaja.
– Tavoitteenani metallirumpalina oli alusta alkaen sotkea 60- ja 70-luvun psykedeliaa ja progea niin äärirajoilla etenevään metallisoittoon, että kuulija oikeasti tuntee sen olevan ihan veitsenterällä.
– Miellän itsekin itseni ennen kaikkea rumpaliksi, enkä ole missään nimessä vaikkapa kitaristi, jos vertaan itseäni kaikkiin niihin mielipuolisen lahjakkaisiin kepittäjiin, joiden kanssa olen soittanut. Sen sijaan koskettimet ovat olleet läpi kaikkien projektieni tärkeä kumppanini. On olemassa ihan tiettyjä eteerisiä ulottuvuuksia, joita ei yksinkertaisesti voi saavuttaa vain rumpujen, kitaroiden ja laulun avulla. Mielenmaisemassani soivat äänimatot, joita lähelle voi päästä vain koskettimien avulla.
– Myöskään neljän ja puolen oktaavin äänialastani ei ole ollut haittaa. Koen ihmisäänen eräänlaisena instrumenttina. On asioita, joita ei voi tehdä ihmisäänellä, mutta vielä enemmän on ihmismielen puolia, joita voi ilmaista vain ja ainoastaan laululla.
Myyttistä, okkultistista, metallista
Proscriptor liittyi vuonna 1992 teksasilaisjoukkoon nimeltä Absu, joka oli tuolloin hyvin eri orkesteri kuin millaisena se opittiin kymmenisen vuotta myöhemmin tuntemaan.
– Matka kohti olevaisuutta nimeltä Absu alkoi Equitantin ja Shaftielin kanssa jo joitakin vuosia aiemmin, kun soitimme Karnagessa ja Karrionissa 80-luvun lopulla. Molempien bändien K-alkuiset nimet eivät varmasti jätä epäselväksi, miten pahasti olimme Kreatorin ja teutoni-thrashin pauloissa, Proscriptor sanoo.
– Tiet mainitun kaksikon kanssa erosivat toviksi, kun he perustivat Dolmenin, Necroticin, Azathothin ja lopulta Absun, samalla kun perustin itse Ossuarist-trion. Kuukausien hieronta johti lopulta yhteen vaivaiseen demoon ja sanoittamiseni taisi hakea vielä muotoaan, koska kopioin sanat suoraan isoäitini lääketieteen oppikirjoista.
– Liityin Absuun 10. heinäkuuta 1992, kun musiikilliset erimielisyydet ajoivat silloisen rumpalin Daniel Benbow’n pois joukosta. Liittymiseni ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä olin kiireinen uuden Magus-yhtyeeni kanssa. Pian huomasin sen ryömivän kohti hiljaista loppuaan ja aistin, että Absussa voisi todella olla sitä jotain.
Absun debyytti Barathrum: V.I.T.R.I.O.L. (1993) sisälsi päällisin puolin sysimustaa death metalia, mutta jo albumin kuvastosta saattoi aistia sen myyttisen ulottuvuuden, jota kohti Proscriptor yhtyeineen oli matkalla.
– Absuun liittyessäni olin edennyt thrashistä täysin black metalin lumoihin, ja päätavoitteeni oli yhdistää musiikissamme mustaa metallia, 80-luvun thrashiä ja 70-luvun progressiivista rockia. Ne sopivat täydellisesti yhteen Absun myyttisen kuvaston kanssa, mistä syntyi heti debyytillä esoteerisia sävellyksiä.
– Aika pian aloimme kutsua metalliamme termillä ”mythological occult metal”, yhdestä syystä: aistimme mitä black metalille tulee tapahtumaan. Todellinen black metal tulisi jäämään lähivuosina kaikenlaisen kaupallisuuden varjoon, ja sen nimen alla tultaisiin tekemään viihdettä, jolla ei ole mitään tekemistä black metalin kanssa. Osuimme oikeaan.
– Barathrum: V.I.T.R.I.O.L. tulee aina pitämään merkittävää mutta paradoksaalista paikkaa kuolevaisessa sielussani, se merkitsee minulle ihan tietynlaista henkistä tienhaaraa. Jos en olisi kulkenut läpi muutoksen, joka johti Absuun ja tuohon albumiin, en olisi siellä, missä olen juuri nyt.
Henkisiä ja fyysisiä pirstaloitumisia
Absu julkaisi 1990-luvulla vielä kaksi albumia, The Sun of Tipharethin (1995) ja The Third Storm of Cythráulin (1997), mutta niiden sijaan Proscriptor nimeää yhtyeen neljännen albumin elämänsä seuraavaksi käännekohdaksi.
Tara (2001) on kasvanut myyttisellä äärimetallillaan vuosien mittaan todelliseksi monoliitiksi. Absu soittaa levyllä niin rajoilla kuin mahdollista, ja hengästyttävä albumi tuntuukin hipovan äärimetallin lopullisinta muotoa.
Sitä Tara Proscriptorinkin mukaan oli: äärimmillään olleen bändin äärimmäinen albumi.
– Taran jälkeen toimintamme osoittautui mahdottomaksi, juuri sen takia, että se edusti niin pitkälle vietyä ideologiaa ja ajatusta sidottuna metalliin, ettei tuollaisen albumin tehneellä bändillä ollut muuta mahdollisuutta kuin hajota.
– Tara voi välittää päällepäin kelttiläistä mytologiaa, mutta sisimmässään se käsittelee kuolemattomuutta, mustaa magiaa ja olevaisuuden salaisuuksia tavalla, jonka vain minä saatoin ymmärtää täysin.
– Äänitimme levyn Nomad Recordings -studiolla Teksasin Carrolltonissa ja pääsimme työskentelemään Kol Marshallin kanssa. Äänitykset tosin viivästyivät loputtomasti, koska King Diamond teki studiossa House of God -albumiaan. Jouduimme tekemään levyn puolessa suunnitellusta ajasta. Se kääntyi eduksi. Kantava vitsimme oli, että kun äänityksille on aikaa vain puolet suunnitellusta, levy on soitettava tuplasti nopeammin. Ehkäpä siitä syntyi Taran äärimmäinen olemus.
Viivästyksillä oli myös odottamaton plussapuoli: King Diamond tarjoutui äänittämään Taralle vieraslauluja.
– Sitä ei saanut mainita kansissa Metal Blade -sopimuksen takia. Siksipä hän esiintyy levyllä salanimellä. Hän ei ole tehnyt moista vierailua toiste, Proscriptor kertoo.
– Nuo sessiot tekivät selväksi, että olimme viettäneet bändinä liikaa aikaa yhdessä. Olimme katselleet toisiamme päivittäin yli kymmenen vuoden ajan. Yksi toisensa jälkeen kukin meistä alkoi vetäytyä omiin oloihinsa.
Tara olisi hyvinkin saattanut olla vain alku Absun myyttisen metallin maailmanlaajuiselle leviämiselle, mutta toisin kävi: yhtyeen seuraavaa albumia saatiin odottaa peräti kahdeksan vuoden ajan.
Pian bändin tauolle jäämisen jälkeen Proscriptor olisi saattanut päätyä ihan toisenlaiselle tielle, hän näet kävi Slayerin koesoitossa bändin etsittyä korvaajaa Paul Bostaphille.
– En tiedä, mitä elämälleni olisi tapahtunut, jos olisin päätynyt Slayerin rumpaliksi, mutta olen helvetin tyytyväinen, että he päätyivät [Dave] Lombardoon ja bändin ikonisin tarina sai jatkua vielä tovin.
– Sain sessioista kipinän musiikin tekemiseen, ja Absun paluu näyttikin mahdolliselta Equitantin lähdettyä bändistä lopullisesti. Sitten jouduin onnettomuuteen ja vasen ranteeni meni täysin pirstaleiksi. Muutamien leikkausten jälkeen ortopedi oli täysin vakuuttunut, etten tulisi soittamaan rumpuja enää ikinä. Kitaristit häipyivät, ja Absu hajosi siihen.
– Ironista kyllä, loputtoman oloisen kuntoutuksen aikana kyseenalaistin taas kerran koko soittotekniikkani, löysin uusia tulokulmia ja tunsin soittavani paremmin kuin koskaan aiemmin. Aika pian sen jälkeen lensin Hollantiin äänittämään Melecheshin albumia, ja yhteistyö motivoi minua entisestään.
– Absua sen sijaan ei ollut olemassa vuosiin. Sinä aikana tulin isäksi, tein erilaista musiikkia Equimanthornin ja Starchaser Networkin nimissä, perustin oman levy-yhtiöni Tarot Productionsin ja tutustuin yhä laajemmin äänittämiseen, miksaamiseen, masteroimiseen ja tuotantotyöhön. Absun tauossa oli siis puolensa.
Selittämättömät mielenliikkeet
Vuosina 1999–2005 Proscriptor soitti varhaisina vuosinaan Israelista käsin toimineen Melecheshin riveissä ja oli mukana Murat-George ”Ashmedi” Cenanin johtaman bändin albumeilla Djinn (2001) ja Sphynx (2003).
– Kun kuulin Melecheshin The Siege of Lachish -ep:n (1996), tiesin löytäneeni hengenheimolaisia, ja vieläpä ihan toiselta puolelta maailmaa, Proscriptor muistelee.
– Absu ja Melechesh tulivat hyvin samanlaisesta ulottuvuudesta ja tarkastelivat maailmaa samankaltaisen ideologian kautta. Olimme heti samalla aallolla, kun aloimme olla yhteyksissä Ashmedin kanssa. Hänen ajatuksenaan oli yhdistellä äärimmäistä metallia Lähi-idän perinteisiin ja kuvastoon, mikä kiehtoi minua. Löysin jälleen itsestäni sen rumpalin, joka halusi omaksua kaiken mahdollisen.
– Aikani Melecheshin kanssa kesti yllättävänkin pitkään. Puolen maapallon mitta välillämme oli kuitenkin liikaa ja vain korosti useamman johtavan hahmon yhteentörmäyksen haasteita. Se, mikä oli ollut aluksi kiehtova matka yhdessä, oli muuttunut visioiden erkaantumiseksi.
Proscriptorin vaellukset darkwaven, ambientin ja kokeellisen elektronisen musiikin parissa Equimanthornissa ja soolotuotantonsa nimissä veivät miehen jälleen toisaalle.
– Minulla on omat oikkuni, ja yksi niistä on ristiriita, että yhtäältä haluan tarjota kuulijoilleni musiikkia, jossa olen kaikkein vahvimmillani ja josta minut tunnetaan, mutta toisaalta tahdon lähestulkoon hyökätä kuulijoideni kimppuun ja räjäyttää kaikki perustukseni riekaleiksi.
– Huomasin jo Absun varhaisvaiheissa, että kaipaan luomuksiltani äärimmäisyyksiä, koska ne ruokkivat toisiaan. Siksi tein 21 kappaleen mittaisen The Venus Bellona -albumin [1995], jolla lähdin tutkimusmatkalle new waven, kokeellisen folkin ja aivan erilaisen rytmisyyden pariin.
– Kuulostan äänialani vuoksi usein aika mielipuoliselta, kärsivältä messuajalta. Laulaminen sooloalbumeillani onkin asia, jolla olen halunnut rikkoa sääntöjä jopa enemmän kuin rumpaloidessani. En usko ihmisäänen käytössä mihinkään ennalta kirjoitettuihin rajoihin.
– Saatan keksiä omia genreyhdistelmiäni, kuten vaikkapa ambient fusionin, ihan vain koska musiikilla on oltava jokin genre, mutta todellisuudessa en miellä tiettyjen teosteni kuuluvan oikein mihinkään lokeroon. Ne ovat hetken mielijohteita ikuistettuina ääniksi, enkä todellakaan osaa selittää näitä alitajuntani tuotoksia mitenkään.
– Jos joku haluaa ymmärtää mielenliikkeitäni paremmin, mitä ihmettelen suuresti, kuunnelkaa sellaisia artisteja kuin Ash Ra Tempel, Zanov, Automat, ACI, Mort Garson, Eno, Wolfgang Bock, Sven Grünberg, Hydrus, White Noise, Mother Mallard’s Portable Masterpiece Company ja Cosmic Jokers. Sen jälkeen tiedätte, mistä soolomusiikissani on kyse.
Todellinen, ehdoton visio
Absu alkoi osoittaa elonmerkkejä kuuden vuoden horroksen jälkeen vuonna 2007, kun Procriptor koki tarvitsevansa yhä tuttua ilmaisukanavaansa.
Rumpali-laulaja tunnustaa, että hänestä on tullut ikääntyessään yhä ehdottomampi oman visionsa suhteen, mikä on näkynyt Absun kokoonpanossa.
– Shaftiel ja Equitant eivät olleet enää käytettävissä, joten minun oli keksittävä Absu uudelleen, Proscriptor toteaa kertoessaan, miten löysi bändiin kitaristi Aethyris MacKayn ja basisti Zawicizuzin.
– Sekin kokoonpano oli lyhytaikainen. Teimme kuitenkin yhdessä Absu-albumin [2009]. Sen jälkeen visiomme eivät enää kohdanneet, ja hyväksyin pian, että kokoonpano saattaa muuttua jokaisella Absu-albumilla.
Jos Proscriptorin yksi puoli on olla innovatiivinen rumpali ja toinen salatieteitä tutkiva, paljon lukenut ajattelija, kolmas osa hänestä on olla vahvan periaatteen mies, joka ei selittele tekemisiään.
Tämän voi huomata, kun keskustelu siirtyy Absun kymmenen vuotta sitten ilmestyneen Abzu-albumin kokoonpanoon ja tuoreimpiin käänteisiin, joiden seurauksena koko orkesteri lakkasi jälleen olemasta. Tällä kertaa lopullisesti.
Vuonna 2018 Absu erotti kitaristinsa Vis Cromin, oikealta nimeltään Melissa Moore, palveluksestaan. Mooren näkemyksen mukaan erottaminen johtui siitä, että hän oli kertonut yhtyetovereilleen olevansa transseksuaali.
Proscriptorin suoraa kantaa asiaan ei ole kuultu tähän päivään mennessä. Eikä kuulla nytkään.
– Aina, kun minua lähestytään tällä merkityksettömällä aiheella sen sijaan, että keskittyisimme oleelliseen eli musiikkiin, tapaan lainata brittiläistä okkultistikirjailijaa Dion Fortunea [1890–1946]: ”We live in the midst of invisible forces whose effects alone we perceive. We move among invisible forms whose actions we very often do not perceive at all, though we may be profoundly affected by them.”
– Syyt ja seuraukset ovat tällaisia. Tiedät, mitä tästä kaikesta seurasi Absussa. Se on ainoa asia, joka merkitsee.
Proscriptorin uusin luomus on nimen Proscriptor McGovern’s Apsû alla juuri ilmestynyt albumi, jonka ytimekäs nimi Apsû on selvä kannanotto yhtyeen jatkuvuuden suhteen.
– Tammikuussa 2020 julistin Absun kuolleeksi ja kirjoitin pitkän tiedoksiannon, jossa suljin bändin 30-vuotisen ympyrän ja ovet kaikille mahdollisille kyseenalaistamisille, rumpali-laulaja sanoo.
– Puoli vuotta myöhemmin julistin Apsûn nimikkoalbumin syntyneen. Absun Ezezu jatkaa bassossa, aiemmin Possessedissa ja Gruesomessa soittanut Vaggreaz liittyi kitaristiksi ja Vorskaath täydensi joukkomme koskettimissa. Nämä muutokset saattavat vaikuttaa joillekin melodramaattisilta, mutta ne olivat ehdottoman tarpeellisia.
– Kuten tulette huomaamaan Apsûn kuullessanne, kyseessä on sama Absu kuin aina ennenkin, ja ei oikeastaan lainkaan sama yhtye. Halusin pitää kaikki langat täysin omissa käsissäni, tuotantoa ja miksaamista myöten.
– Uusi albumi on sataprosenttinen näkemykseni siitä, miltä Apsûn tulee kuulostaa juuri nyt. Todellisen visioni ilmentymä.
Julkaistu Infernossa 11/2021.