Monet fanit ovat haikailleet Sepulturan klassisen kokoonpanon yhteenpaluun perään siitä asti, kun laulaja-kitaristi ja perustajajäsen Max Cavalera lähti bändistä vuonna 1996. Nyt kun brasilialainen metallilegenda aikoo laittaa pillit pussiin, ovat toiveet ja spekulaatiot reunionista nostaneet jälleen päätään, varsinkin sen jälkeen, kun kitaristi Andreas Kisser totesi olevansa ajatukselle avoin.
”En kiistä, etteikö olisi hienoa soittaa bändin vihoviimeinen keikka heidän kanssaan. Mutta sen täytyy olla todella mahtavaa. Sinne pitää tulla juhlimaan eikä yrittämään keskustelua siitä, kuka oli oikeassa ja kuka teki vääriä päätöksiä joskus menneisyydessä”, Kisser tuumasi Metal Hammerin haastattelussa.
Mutta Max Cavaleran tuoreen Metal Injectionin haastattelun perusteella toiveet klassisen kokoonpanon – johon kuuluivat Maxin ja Kisserin lisäksi yhä bändissä oleva basisti Paulo Jr sekä vuonna 2006 bändistä lähtenyt rumpali Igor Cavalera – yhteenpaluusta edes yhden keikan ajaksi kannattaa suosiolla haudata.
”Minulle se todellinen reunion tapahtui, kun minä ja veljeni palasimme taas yhteen. Se avasi ovet kaikille näille [Sepulturan varhaistuotannon] uudelleenäänityksille ja sellaiselle”, Max tuumaa.
”Minulla ja Igorilla on kirjoittamaton sääntö, että hoidamme asiat nyt eri tavalla kuin silloin takavuosina. Silloin asioihin liittyi paljon draamaa ja stressiä ja politiikkaa. Päätimme, että nyt teemme asioita pelkästään rakkaudesta lajiin ja puhtaasta ilosta. Minulla ei ole oikeasti syytä palata enää Sepulturaan. Se vain toisi takaisin kaiken stressin, jota en todellakaan tarvitse elämääni. En koe tarvetta reunionille, varsinkaan nyt, kun he ovat lopettamassa. Bändi oli siinä ja minä ja Igor jatkamme hommia Cavalera Conspiracyn kanssa, joka itsessään on Sepultura.”
”Voit kysyä asiaa Igorilta eikä hänkään halua tehdä sitä. Ihmisten kannattaa jo luovuttaa – sitä ei tule tapahtumaan. Sen aika meni jo. Me jatkamme yhä sen soihdun kantamista. He lopettavat, mutta me olemme yhä täällä ja soitamme, juhlistamme erilaisia asioita. Kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa soitamme ’Maxin aikakauden’ parhaimmistoa tai jotain.”
Maxin mielestä ihmisillä on väärä käsitys hänen ja Sepulturan välirikosta, minkä vuoksi he eivät pysty ymmärtämään, miksi yhteenpaluuta ei vain voi tapahtua.
”Asiasta syytetään aina ensimmäisenä Gloriaa (Maxin vaimoa ja Sepulturan entistä manageria), että hän rikkoi bändin. Minusta se on typerin väite ikinä, koska hänen sopimuksensa oli silloin jo päättynyt. Muu bändi pyysi häntä jatkamaan ja toimimaan minun managerina, mutta hän ei halunnut sitä. Hän jopa sanoi, että minun pitäisi pysyä bändissä, mutta en halunnut. Minä lähdin omasta aloitteestani ja tinkimättömyydestäni”, Max toteaa.
”Ne ihmiset, jotka jauhavat tuollaista paskaa netissä, eivät tiedä koko tarinaa. On todella helppoa tehdä yhdestä tyypistä syntipukkia, syyttää häntä bändin hajottamisesta. Mutta jos kysyt heiltä, jotka näkivät tilanteen läheltä, kaikki he tietävät, ettei se pidä paikkaansa. Me neljä vain kasvoimme erillemme. Niin tapahtuu bändeissä jatkuvasti. Se oli niitä tapauksia, etten vain pystynyt enää jatkamaan heidän kanssaan. Minun oli pakko lähteä. Kaipasin veljeäni ja nyt olemme taas yhdessä. Joten en todellakaan näe mitään syytä reunionille.”