Narsisti jää lopulta yksin – Surut julkaisi toisen singlen tulevalta esikoiseltaan

Yksin tarkastelee maailmaa sosiaalisen vampyyrin tavoin ihmissuhteissaan toimivan yksilön näkökulmasta.

27.10.2023

Ennakkoluulottomasti hardcorea, screamoa, black metalia, post-rockia sekä blackgazea yhdistelevä tamperelainen Surut julkaisee Unelma-nimisen debyyttialbuminsa joulukuun 8. päivä Suicide Recordsin kautta. Temaattisesti levy uppoutuu ihmisen pimeään ja tuhoisaan puoleen, joka saa meidät toimimaan itseämme tai muita ihmisiä kohtaan vahingollisella tavalla. Kokonaisuus onkin synkkä ja aggressiivinen, mutta samaan aikaan myös hyvin kaunis ja intiimi.

Levyltä on nyt julkaistu toinen single Yksin, joka kitaristi Ville-Pekka Valtosen mukaan ”tarkastelee maailmaa sosiaalisen vampyyrin tavoin ihmissuhteissaan toimivan yksilön näkökulmasta käsitellen narsistisen tai sosiopatologisen toiminnan ristiriitaisuutta. Itseään palvova ja muita petomaisesti hyväksikäyttävä ajaa itsensä sosiaalisen hylkiön asemaan. Minä olen kaikki millä on minulle väliä ja siksi olen kaikki mitä minulla on lopulta enää jäljellä.”

Lisää luettavaa