Nergal teki löytöjä arkistojen kätköistä – Behemoth julkaisee alkupään tuotantoaan reilujen bonuksien kera

Ensimmäisenä uusintajulkaisuvuorossa on debyytti-EP vuodelta 1995.

26.12.2019

Behemoth-nokkamies Adam ”Nergal” Darski kertoo Instagram-tilillään kaivelleensa vanhoja arkistojaan ja tehneensä sieltä mielenkiintoisia löytöjä. Nergal suunnitteleekin tekevänsä uusintajulkaisuja bändin alkupään tuotannosta ja näitä arkistojen aarteita lisäillään julkaisuihin bonusmateriaaliksi. Ensimmäisenä julkaisuvuorossa on luonnollisesti debyytti-ep And the Forests Dream Eternally (1995), jonka uusi painos ilmestyy Nergalin mukaan toukokuussa 2020.

Samaisessa päivityksessä Nergal kertoo tehneensä arkistoistaan harvinaisia löytöjä jopa ajalta ennen Behemothia.

”Juuri kun ajattelin, että kaikki nämä nauhat ovat jo kauan sitten kadonneet ja maatuneet, löysin tämän aarteen. Centaur oli yksi varhainen autotallibändini ja me soitimme mustaa death metalia! Vuosi oli muistaakseni tyyliin 1988 tai 1989. Muistan noista sessioista vain sen, että meillä oli kappale nimeltä Necromancer”, Nergal esittelee löytämäänsä c-kasettia.

Nergal kuitenkin lisää, ettei kyseistä nauhaa ole tarkoitus julkaista missään muodossa, joten fanien on turha innostua liikaa tästä löydöstä. No, toukokuuta ja Behemoth-uusintajulkaisuja bonareineen odotellessa siis!

Lisää luettavaa