Nicumo menee kolmannella levyllään kokeilevampaan suuntaan – esimakua tarjolla singlen muodossa

"Kuluneet vuodet ovat kasvattaneet meitä bändinä ja uskon että se on kuultavissa tältä albumilta", sanoo rumpali Pusa.

12.02.2020

Melankolisen metallin nimeen vannova Nicumo julkaisee 27. maaliskuuta kolmannen albuminsa Inertia. Inertia sisältää yhdeksän kappaleen verran kauniita melodioita, raskasta tulkintaa sekä pohjoista melankoliaa. Levy on tehty aiemmin muun muassa Calliston ja Blind Architectin kanssa työskennelleen Olli Tainion johdolla ja masteroinnista vastaa Svante Forsbäck.

Inertia jatkaa hyvin luontevasti siitä, johon toinen albumimme Storms Arise jäi. Mielestäni albumissa on vahvasti tarttuva tunnelma, joka pitää tunnelman erittäin intensiivisenä teoksen alusta loppuun. Kuluneet vuodet ovat kasvattaneet meitä bändinä ja uskon että se on kuultavissa tältä albumilta. Omasta mielestämme olemme saaneet vangittua biisien tunnelman sellaisena kun olemme sen halunneet. Kappaleet ovat yhtenäisiä kokonaisuuksia, joissa on menty biisien ehdoilla. Soundipuolella mennään taas askeleella kokeilevampaan suuntaan. Albumilla on kuultavissa muun muassa saksofonia, ja jopa betonilattiaa rumpukapuloilla mäiskittynä”, kommentoi rumpali Aki Pusa.

Maistiaisiksi bändi tarjoilee uniikin lyriikkavideon kappaleesta Time Won’t Heal, joka on katsottavissa tuossa alapuolella:

Lisää luettavaa