Nightwish antoi pienen lahjan faneilleen – näin kulki yksi bändin vanhimmista kappaleista livenä Kolumbiassa

Nightwishin varastoista löytyy paljon laadukkaita livetaltiointeja.

13.12.2020

Suomen menestynein metallibändi Nightwish on muistanut fanejaan antamalla pieniä ”videolahjoja”, ja tällä kertaa on vuorossa Kolumbian Bogotassa vuonna 2018 taltioitu Elvenpathin (joka löytyy alkujaan Angels Fall First -debyytiltä, 1997) sekä kappaleen Elvenjig-”intron” liveveto.

Laulaja Floor Jansen valitteli videon kommenttiosiossa, että vointinsa ei ollut Bogotan-keikalla aivan paras mahdollinen, mutta eipä tuo näytä juuri esiintymiseen vaikuttavan.

Ammattimaista menoa kaikkinensa:

Lisää luettavaa