Nuclear Blast on kiinnittänyt suojiinsa uuden Crownshift-yhtyeen, jonka kokoonpanossa vaikuttaa monissa liemissä keitettyjä kotimaisen raskaan musiikin tekijänimiä. Yhtyeen muodostavat nimittäin solisti Tommy Tuovinen (MyGrain), kitaristi Daniel Freyberg (Children of Bodom, Bodom After Midnight), basisti Jukka Koskinen (Nightwish, Wintersun) sekä rumpali Heikki Saari (Finntroll).
Yhtyeen debyyttialbumin kerrotaan esittelevän monipuolisen ja -alaisen yhtyeen osaamisen koko kirjoa tunnelmallisesta keskitempoisesta jyräämisestä raivokkaisiin ja progressiivisiin death metal -eepoksiin. Yhtyeen soundia kuvaillaan moderniksi sekoitukseksi hypnoottisia melodioita ja repiviä riffejä. Ensimmäinen maistiainen bändin musiikista saadaan 17. tammikuuta ensimmäisen singlen ja videon merkeissä. Sitä odotellessa siis!