Nils ”Dominator” Fjellström jätti Dark Funeralin – paikkaavan rumpalin nimi selvillä

Ruotsalaisen black metalin kulmakivi Dark Funeral on ilmoittanut hieman yllättäen, että bändissä kymmenen vuotta käsittämättömiä soittosuorituksia esittänyt Nils ”Dominator” Fjellström on poistunut yhtyeen vahvuudesta.

– Suruksemme joudumme ilmoittamaan, että jouduimme päästämään Nils ”Dominator” Fjellströmin ansaitsemalleen breikille hoitelemaan henkilökohtaisia asioitaan. Toivomme hänelle tietysti vain hyvää, kitaristi Lord Ahriman sanelee.

– Maailma jatkaa kuitenkin pyörimistään, joten Dark Funeralin on siirryttävä eteenpäin. Olemme kiinnittäneet äärimmäisen lahjakkaan rumpalin, joka täyttää toistaiseksi Nilsin paikan. Jalomaah tulee tekemään debyyttinsä kanssamme tänään, perjantaina 10. marraskuuta, Aalborg Metal Festivalilla Tanskassa.

– Kaikki sovitut keikat ja kiertueet hoidetaan normaalisti.

– 2018 tulee olemaan eeppinen vuosi, koska meillä on silloin kaksi asiaa juhlittavana: klassikkolevymme Vobiscum Satanas täyttää 20 vuotta ja bändi puolestaan 25 vuotta. Jatkossa seuraa lisää uutisia – pysykää kuulolla!

Mainittu Jalomaah (alias Janne Jaloma) on on 26-vuotias muusikko, joka tunnetaan myös Evocationin ja muutaman pienen melodeathbändin kannuttajana.

Tähän malliin lähtee tykitys Dark Funeralissa:

Ja vielä perään Dominatorin tyylinäyte: