Norjalainen black metal -veteraani Tulus ilmoittaa uudesta levystä – mustissa merkeissä murskaava uutuuskappale kuunneltavissa

Pitkän uran tehnyt Tulus vaikuttaa olevan hyvässä iskussa.

10.01.2020

Jo vuonna 1991 perustettu Tulus muistetaan erityisesti 1990-luvun lopun kolmelta kokopitkältään, mutta myös tämän vuosituhannen puolella tehdyt kaksi levyään ovat olleet kelpo teoksia.

Edellisen levynsä Olm og bitterin vuonna 2012 julkaissut kolmikko on saanut valmiiksi uuden kiekon, joka kantaa nimeä Old Old Death.

6. maaliskuuta julkaistavaa albumia esitellään varsin mukavasti rullaavalla Jord-kappaleella, josta voi aistia selkeästi kolmikon toisen bändin, Kholdin, hengen.

Mikäli Tulusin meno kiinnostaa enemmältikin, yhtye soittaa Turku Saatanalle -tapahtumassa 6. maaliskuuta.

Lisää luettavaa