Norther lopettaa, viimeinen keikka Tsekin Brutal Assault -festareilla elokuussa

25.07.2012

Norther ehti takoa metalliaan 12 vuotta. Jokaisella tarinalla on lopetuksensa.

Kuva: Century Media

Kotimainen metalliryhmä Norther ilmoitti eilen kotisivuillaan, että 12 vuoden ura on nyt tullut päätökseensä. Syynä on se tavallinen eli muun elämän kiireet, jotka vievät aikaa ja voimia. Kaikilla bändin jäsenillä on lisäksi muitakin soittohommia.

Kun Northeria ei ollut enää mahdollista pyörittää sillä voimalla ja vimmalla millä bändi olisi halunnut, hommasta alkoi mennä pointti.

– Tämä on kaikkea muuta kuin helppo päätös, mutta bändi on siinä pisteessä, että lopettaminen on oikea ratkaisu, tiedotteessa sanotaan.

Norther soittaa viimeisen keikkansa Tsekissä 10.8. Brutal Assault -festareilla. Viimeiseksi levyksi jäi viime vuoden Circle Regenerated. Kaikkiaan bändi ehti julkaista kuusi albumia.

Lisää luettavaa