Nummirock siirtyy vuodella eteenpäin – jotain juhannustunnelmointia on kuitenkin suunnitteilla

Perinteinen juhannusfestivaali peruuntuu toistamiseen.

20.04.2021

Metalliväen perinteinen juhannusjuhla Nummirock ilmoittaa surullisen, joskaan ei yllätyksenä tulevan uutisen, että tapahtuma joudutaan perumaan tämän vuoden osalta ja siirtämään kesälle 2022. Vuodelle 2020 ja 2021 ostetut liput käyvät sellaisenaan myös ensi vuonna. Liput on mahdollista myös palauttaa 30.6.2021 mennessä, lue lisäohjeet täältä.

Nummirockin ohjelmasta ja tuotannosta vastaavan Tero Viertolan mukaan kesän 2022 ohjelmiston rakentelu on jo hyvässä vauhdissa ja siitä kerrotaan lisää heti, kun se on mahdollista. Eikä tämänkään vuoden osalta olla vielä ihan totaalisesti heitetty kirvestä kaivoon.

”Vaikka juhannusjuhlat perinteiseen tyyliin onkin peruttu, emme silti jää nytkään surkuttelemaan, vaan kehittelemme varmasti vielä jotain juhannustunnelmointia riemuksenne”, Viertola lupailee.

Viime kesänähän Nummirock järjestettiin lopulta virtuaalisesti livestriiminä, joten kenties jotain vastaavaa nähdään siis jälleen tänäkin juhannuksena.

Lisää luettavaa