Nunnia, kirkonkelloja, krusifiksejä ja piiskoja – Me and That Man -video kuvaa hengellistä omistautumista de Saden opein

30.05.2017

Behemoth-nokkamies Nergalin synkkä folk/country-projekti Me and That Man on julkaissut uuden Magdalene-kappaleeseen tehdyn musiikkivideon. Kappale löytyy Me and That Manin maaliskuussa julkaistulta Songs of Love and Death -albumilta.

”Ajatellaanpa, että Jeesus tosiaan käveli maan päällä ja toimi uuden lahkon johtajana. Jos katsotte ympärillenne, huomaatte, että jokainen guru ja karismaattinen johtaja on ollut upeiden naisten piirittämä ja olen varma, että tilannetta on käytetty hyödyksi. Olen varma, ettei Jeesus tehnyt asiassa poikkeusta”, Nergal kuvailee kappaleen sanomaa.

”Mutta eräänä päivänä – aivan kuin kaikki muutkin Casanovat – hän rakastuu yhteen heistä. Kutsuttakoon häntä Magdalenaksi. Tämä vastustaa hänen ihailuaan, joten hän vetää hihastaan parhaimmat korttinsa osoittaakseen rakkautensa ja kiintymyksensä. Hän muuttaa veden viiniksi, kävelee veden päällä… vain vakuuttaakseen naisen. Mitä sitten tapahtuu? Kuuntele ja ota selvää.”

Uskonnollista kuvastoa löytyy myös kappaleeseen istuvalta videolta, jonka on ohjannut ja tuottanut Zev Deans. Mistään pyhäkoulumateriaalista ei kuitenkaan ole kyse, sillä Deansin sanoin video on ”yksinkertainen pieni tarina hengellisestä omistautumisesta markiisi de Saden opein”.

Lisää luettavaa