Saksalainen tekninen death metal -yhtye Obscura on julkaisemassa uuden A Sonication -pitkäsoittonsa Nuclear Blastin kautta 7. helmikuuta. Levyltä julkaistiin hiljattain singlenä kappale Evenfall, joka bändin ex-basisti Alex Weberin mukaan on plagiaatti hänen sävellyksestään.
”En haluaisi kehitellä draamaa tai sotkea pakkaa turhan takia, mutta valitettavasti uudella Obscuran biisillä on melodioita, jotka olen kirjoittanut ja joihin en ole antanut Steffenille (Kummerer, laulaja-kitaristi) lupaa”, Weber kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
”Ennen kuin me (Weber sekä ex-kitaristi Christian Münzner) lähdimme bändistä, saimme kirjallisen vahvistuksen sille, ettei meidän kirjoittamaamme materiaalia tulla käyttämään, mutta tämä video (jonka Weber julkaisi somessa) osoittaa selkeästi, että kirjoittamani melodia on kopioitu nuotilleen. Jos minut olisi merkitty tekijäksi tai olisin antanut siihen luvan, se olisi eri juttu. Eikä kyse ole rahasta, vaan periaatteesta ja varastamisesta. Tiedän, että Steffen on ollut tiukassa paikassa deadlinen suhteen, mutta nyt minua huolestuttaa, että enemmänkin minun ja Chrisin kirjoittamaa materiaalia käytetään ilman lupaa.”
Lue myös: ”Obscuran uusi biisi on pöllitty”– saksalaisyhtye plagiointikohun keskellä
Nyt aiheeseen on reagoinut myös Christian Münzner, joka erosi bändistä jo toistamiseen viime vuonna. Myös Münzner sanoo bändin käyttävän hänen sävellyksiään luvatta. Kitaristi vetää soppaan mukaan myös levy-yhtiö Nuclear Blastin vaatien näitä vastuuseen plagioinnista.
”Kuulin juuri uutta Obscuraa lisää. Mukana on tekemiäni riffejä, joista vannottiin, ettei niitä tulla käyttämään, mutta joita on varastettu ja kopioitu nuotilleen yksi yhteen. Eikä vain nuotteja vaan myös kokonaisia biisirakenteita”, Münzner kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.
”Jos Nuclear Blast julkaisee levyn, he ovat myös varkaita. En katso tätä läpi sormien vaan tutkin kaikki mahdolliset lakipykälät, joihin turvautua. Sille on rajansa, miten paljon paskaa meidän tulee sietää. Nämä kappaleet oli tarkoitettu soolo-ep:lle, joka minun oli tarkoitus tehdä Obscurasta erottuani, mutta nyt en enää voi tehdä sitä. Näin ei voi jatkua. Varsinkin, jos tiemme eroavat musiikillisten erimielisyyksien vuoksi, mutta sitten kuitenkin käytät toisen tekemää työtä, vaikka ensin sanoit ettemme ole musiikillisesti samalla sivulla.”
Obscura tai Nuclear Blast eivät ole kommentoineet syytöksiä julkisesti vielä tätä kirjoittaessa.