Oceanhoarse julkaisee livealbumin ensimmäisenä levynään – ”Sataprosenttisen luomu, korjailematon dokumentti”

Kappaleet on äänitetty helmikuussa ympäri Eurooppaa.

Helsinkiläisyhtye Oceanhoarse julkaisee kesäkuun alussa ensimmäisen täyspitkänsä, joka on äänitetty studio-olosuhteiden sijaan livenä ympäri Eurooppaa, kun orkesteri oli helmikuussa kiertueella Marko Hietalan kanssa.

”Vastaanotto oli turneella parempi kuin olisimme koskaan uskaltaneet odottaa, saimme jengin joka ilta puolellemme. Onneksi miksaaja Kimmo Ahola, myös Nightwishin ääniteknikkona tunnettu mies, nauhoittelee innokkaasti miksaamiaan keikkoja, joten mekin pääsimme herran arkistoihin”, avaa kitaristi Ben Varon päätöstä livealbumin julkaisemisesta.

”Olemme alusta asti peräänkuuluttaneet aitoa, raakaa livesoundia ja tehneet kantamme selväksi esimerkiksi taustanauhojen käytön suhteen. Uskomme, että metallimusiikin kuluttajien joukosta löytyy useita muitakin, jotka ovat kyllästyneitä viime vuosien liian nättiin menoon, jossa läppärit, klikkiraidat sekä orkesteri- ja synaraidat jyräävät riffit alleen ja lavalla seisovat muusikot ovat lähes sivuroolissa. Siinä on ihan oma fiiliksensä, kun kaikki olennainen on sovitettu neljän jäsenen kesken ja tuo keskitetty info tuutataan suoraan päin näköä helvetinmoisella volyymillä. The Damage is Done – LIVE! on tästä hyvä esimerkki: sataprosenttisen luomu, korjailematon dokumentti siitä, miltä Oceanhoarse kuulosti ensimmäisellä kiertueellaan helmikuussa 2020!”

Basisti Jyri Helko lisää, että päätökseen julkaista livealbumi ensimmäisenä pitkäsoittona vaikutti myös nykyinen koronavirustilanne.

”Voin paljastaa, että upeasti menneen rundin jälkeen meidän oli tarkoitus mennä nyt keväällä heti studioon työstämään uutta materiaalia, mutta vallitseva maailmantilanne sotki kaikki kuviot sen ja kevään keikkojen osalta. Teimme täyskäännöksen ja päätimme kasata kokonaisen live-elämyksen tarjolle. Karanteenin raukeamista odotellessa – käyhän se näinkin!” Helko toteaa.

The Damage is Done – LIVE! julkaistaan 5. kesäkuuta.