Oceanhoarse-yhtyeessä nokkamiehen paikka auki – Tommy Tuovinen joutuu lopettamaan aktiivisen musiikkiuransa

Kuulo-ongelmat pakottivat laulajan tekemään vaikean päätöksen.

28.08.2018

Lupaavaan laukkaan heti uransa alkumetreillä lähteneen Oceanhoarsen laulaja Tommy Tuovinen joutuu jättämään yhtyeen ja samalla lopettamaan koko aktiivisen musiikkiuransa vakavien kuulo-ongelmien vuoksi.

”Kävin tarkastuttamassa kuuloni äskettäin ja tulokset olivat huolestuttavia. Jo aiemmin heikentynyt kuuloni oli nyt vielä huonommassa jamassa kuin edelliskäynnillä. Lääkäri käytännössä ilmoitti, että olisi todella epäviisasta altistaa itsensä jatkossa jatkuvasti sellaiselle volyymitasolle, jolle aktiivisessa bänditoiminnassa altistuu. Varsinkin, kun Oceanhoarsen tapauksessa tehdään yleensä viisipäiväistä viikkoa treeniksellä ja tarkoitus olisi kiertää kuukausitolkulla vielä vuosienkin päästä. Uutinen oli musertava, mutta minun on pakko ottaa se tosissani.”, Tuovinen kommentoi.

”Tulen luultavasti tekemään jatkossakin satunnaisia studiohommia ja ehkä yksittäisiä keikkoja, mutta näyttää kyllä pahasti siltä että aktiiviset päiväni musiikin parissa olivat tässä.”

Oceanhoarse ei aio laittaa pillejä pussiin vaan etsii nyt uutta solistia ja keulahahmoa avoimella haulla. Yhtye hakee osaavaa laulajaa, joka on lavalla kotonaan ja on valmis antamaan 120 prosenttia itsestään bändille. Pestistä kiinnostuneet voivat lähestyä bändiä sähköpostitse osoitteeseen oceanhoarse[at]gmail.com.

”Emme kaipaa Tommy-kloonia. Tärkeimmät kriteerit ovat luonne, asenne ja oma soundi. Etsimme hemmoa tai hemmotarta, jolla on oma identiteetti ja joka tuo bändiin oman vivahteensa. Eli jos uskot, että sinusta olisi laulamaan kovaa työskentelevässä, erittäin motivoituneessa bändissä, jonka tähtäimenä on totaalinen maailmanvalloitus, ota yhteyttä”, lisää rumpali Oskari Niemi.

Lisää luettavaa