”Olemme jo lähellä loppua, mutta se ei tarkoita, etteikö elämän puolesta tulisi taistella” – haastattelussa The Ocean

Mannerlaatat lähestyvät uhkaavasti toisiaan, laavavirrat valuvat pitkin tulivuorten seinämiä ja kaikki elämä tuhoutuu ja syntyy yhä uudelleen, kun The Ocean vyöryttää suurellista metalliaan.

Saksalainen The Ocean julkaisi siihen mennessä kunnianhimoisimman levytyksensä viisi vuotta sitten. Pelagial koostui yhdestä ainoasta tunnin mittaisesta kappaleesta, joka sukelsi kuulijansa kanssa kauas ihmisten kansoittaman Maan pinnalta, syvälle merten syvyyksiin.

Miten lähteä kirjoittamaan uutta musiikkia, kun taustalla on Pelagialin kaltainen monumentaalinen albumi? Onko sellaista teosta mahdollista ylittää? Luovuuden kynnystä ei voisi kuvitella juuri suuremmaksi.

The Oceania alusta alkaen johtanut kitaristi Robin Staps myöntää, että haaste tuntui pitkään vuoristonkokoiselta.

– Ironista kyllä, The Ocean on ollut aina yhtä heilurimaisin liikkein liikkuva kokonaisuus kuin maailma, josta kirjoitamme. Jokaista teesiä seuraa antiteesi. Kun aloimme kaavailla seuraajaa Pelagialille, halusimme tehdä jotain täysin päinvastaista. Pelagial on täysiverisin konseptialbumi, jonka olemme ikinä tehneet. Jo yhden kymmenminuuttisen kappaleen säveltäminen on haastavaa. Kuvittelepa, millaista oli tehdä tunnin mittainen sävellys. Se oli vähällä syödä koko bändin.

– Haaste heijastui kiertueille asti. Olimme siinä albumissa kiinni yli 300 keikan ajan, koska albumia ei voinut soittaa muuten kuin kannesta kanteen ja orjallisesti tietyssä järjestyksessä. Halusimme vapauttaa itsemme soittamaan vaihtelevampia settejä ja tuoda mukaan myös vanhaa tuotantoamme.

The Ocean on tullut tunnetuksi räjähtävän intensiivisistä keikoistaan, minkä Robin arvelee johtuvan siitä, ettei kiertely ole heille elinehto. Juuri siksi bändi oli Pelagialin jälkeen vähällä polttaa itsensä loppuun.

– Meillä kaikilla on omat työmme The Oceanin ohessa. Emme siis ole millään tavalla taloudellisesti riippuvaisia tästä bändistä. Teemme kiertueita ainoastaan yhdestä syystä: koska rakastamme keikkojen soittamista.

– Olemme tinkineet kaikesta, jotta kiertueiden tekeminen olisi mahdollista. Jos voimme matkustaa askeettisemmin, tinkiä kuluista ja saavuttaa siten kaikki meistä kiinnostuneet kuulijat, olemme valmiit erittäin vaatimattomaan kiertue-elämään. Kunhan saamme öiksi edes jonkinlaisen katon päidemme päälle.

– Pelagialin jälkeen kiertueista meinasi tulla liian rutinoituneita. Päätimme pitää taukoa emmekä soittaneet parin vuoden aikana kuin muutamia keikkoja. Kysyimme itseltämme, haluammeko oikeasti vielä säveltää musiikkia ja tehdä kiertueita. Se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Tauon myötä tiesimme tämän olevan verissämme.

Suuri maailma, pieni ihminen

The Oceanin tapauksessa ”suoraviivaisempi ja maanläheisempi teema” ei tarkoita ihan samaa kuin monen muun bändin kohdalla.

Phanerozoic-tuplan ensimmäinen osa Palaezoic palaa The Ocean -maailmoissa lähelle yksitoista vuotta sitten julkaistua Precambrian-albumia, joka kuvaili miljoonien vuosien takaisia luonnonmullistuksia.

Robin kertoo Phanerozoicin olevan puuttuva linkki Precambrianin ja sitä seuranneiden Heliocentric- ja Anthropocentric-albumien (2010) välillä.

– Kaikki kirjoittamamme musiikki on kuin soundtrackin säveltämistä käänteisesti. Sävellykset syntyvät aina ensin, ja luotamme puhtaasti vaistoomme sen suhteen, millaisia mielikuvia syntynyt musiikki meissä herättää, Robin kertoo.

– Luonnostellessani Phanerozoicin kappaleita mieleeni tulvi ikiaikaisia maisemia ja jotain paljon suurellisempaa kuin yhden pienen ihmisen kokemat asiat. Nämä raskaat äänimaisemat tuntuivat esihistoriallisten luonnonvoimien yhteentörmäykseltä, jolloin tiesin heti, mihin suuntaan olemme matkaamassa. Tiesin jo aiemmin haluavani täyttää joskus aukon Precambrianin ja Heliocentricin välissä. Halusin haastaa itseni säveltäjänä ja lähteä sukeltamaan maailman massiivisimmista mullistuksista kohti ihmiskunnan syntyä.

Maailmassa ei ole kovin monta artistia tai bändiä, jotka kirjoittavat musiikkia näin mammuttimaisista aiheista. Kun monet keskittyvät suurellisissakin teemoissa ihmisyyteen, The Ocean on useimmiten etäännyttänyt itsensä siitä.

– Ymmärrän hyvin, minkä vuoksi muusikot haluavat tuoda paljon omaa itseään musiikkiinsa, vähintään vertauskuvien kautta. Se tekee siitä samastuttavaa. Paperillahan kaikki jättimäiset teoksemme ovat varsinaisia kaupallisia itsemurhia. On äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa sanoituksia ihmisen laulettavaksi aiheista, jotka ovat tapahtuneet jo paljon ennen ihmiskuntamme ja varsinkin puhutun kielemme syntyä. Se vaatii paljon erilaisten kulmien kokeilemista ja suurellisten maisemien maalailemista myös lyyrisesti.

– Kyse on siitä, miten itse tulkitsemme musiikkiamme. Jos näen musiikkiamme silmät kiinni kuunnellessani mannerlaattojen yhteentörmäyksiä, tulivuorten purkauksia, maanvyöryjä, hyökyaaltoja ja tulvia, olisi ehkä hieman itsepetosta lähteä tekemään kaikesta subjektiivista ja kirjoittaa vaikkapa omista ihmissuhteistaan.

– En voi toki kiistää, etteikö tässä musiikissa olisi paljon itseäni. Jos lähtisin avaamaan musiikkiani oikein syvältä, löytäisin varmasti jostain sieltä mutavyöryjen ja laavavirtojen keskeltä omat tunteenpurkaukseni, kun olen taistellut itseäni vastaan jossain pikkuasiassa.

Meren uudet virtaukset

The Oceanin tupla-albumit eivät ole edustaneet kaikkein perinteisimpiä albumikokonaisuuksia. Joukon edellisellä tuplalla matka Heliocentricin kaiken kyseenalaistavista maailmoista Anthropocentricin edustamiin ihmiskunnan varjopuoliin oli vuoristorata ilmavista sludgetulkinnoista lyijynraskaisiin jyräyksiin.

Phanerozoic-kokonaisuus tulee täydentymään ensi vuoden aikana kokeellisemmalla toisella puoliskolla.

– Olemme jo äänittäneet kaikki kitarat ja rummut, mutta emme ole alkaneet vielä työskennellä lauluraitojen kanssa. Ne ovat usein se asia, joka määrittelee albumiemme lopullisen luonteen, Robin sanoo.

– En siis tiedä vielä itsekään, miltä tuplan jälkimmäinen puolisko tulee tarkalleen ottaen kuulostamaan, mutta sen tiedän varmaksi, että se on hyvin erilainen ensimmäiseen osaan verrattuna. Halusin luoda albumeille luonnollisen kaaren, joka muuttuu jo Paleozoicin lopulla hyvin kokeelliseksi. Se tie tulee jatkumaan pidemmälle.

Robin avaa lisääntyvän kokeellisuuden liittyvän albumikokonaisuuden teeman ohella The Oceanin kokoonpanon laajentumiseen.

– Aiemmin valomiehenä visuaalisesta puolestamme huolehtinut Peter Voigtmann on ottanut vastuun syntetisaattoreista, mikä tulee kuulumaan vielä enemmän toisella osalla. Ja kun puhun syntikoista, en tarkoita nightwishmäistä bombastisuutta ja orkesterien riemujuhlaa. The Ocean tapauksessa syntetisaattorit ilmenevät todella raskaana, jyrkkänä ja dystooppisena soundina, joka tuo kitaravallin oheen lisää dynaamisuutta.

– On ollut hienoa saada Peter mukaan ja luoda hänelle varmuutta kiertueilla. Tilanne oli alkuun hyvin samanlainen kuin Loïcin liittyessä bändiin. Hän oli vielä Heliocentricin aikoihin suorituksissaan todella ujo, mutta nyt hän on osa The Oceanin alkuaineita.

Devonian – Nascent -kappaleessa laulaja Loïc Rossetti saa rinnalleen tutun äänen, joka istuu The Oceanin soundiin hämmentävän hyvin: Katatonian Jonas Renksen.

– Totta puhuakseni tämän piti tapahtua jo yksitoista vuotta sitten, kun äänitimme Precambriania, Robin paljastaa. – Olin tutustunut Jonasiin kiertueilla ja lähetin levyn raakaversion hänen kuultavakseen. Jonas hullaantui siitä täysin, ja pian puhuimmekin yhteistyön mahdollisuuksista, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Levyn viimeistelyyn oli aikaa vain viikkoja. Silloin Jonasin vierailusta olisi tullut pelkkä kuriositeetti.

– Meidän onnemme oli, että Jonas innostui musiikistamme niin paljon, että kuuntelutti valmiin Precambrianin Mikael Åkerfeldtilla. Pääsimme sen ansiosta vuonna 2008 yhteiskiertueelle Opethin ja Cynicin kanssa. Sen jälkeen emme olleet aikoihin yhteydessä Jonasin kanssa, ja koko yhteistyö oli unohtua. Ympyrä alkoi sulkeutua säveltäessäni pitkää kappaletta Paleozoicille. Kuulin päässäni toistuvasti Jonasin äänen ja lähetin hetken mielenjohteesta kappaleen hänelle. Ei kulunut aikaakaan, kun saimme paluupostissa hänen tulkintansa.

– Se oli uskomatonta! Kerroin Jonasille hieman teemasta, mutta hän oli kuullut vain tämän yhden kappaleen ja kirjoitti siihen täydelliset lyriikat ja omat laulumelodiansa. Hänen osuutensa toi albumille ihan uuden ulottuvuuden.

Yksilön valintojen merkitys

Berliinin yliopistossa pitkään työskennellyt Robin on uppoutunut The Oceanin albumeilla niin syvälle elämän kiertokulkuun, että hänellä on selkeä mielikuva siitä, olemmeko nyt lähempänä kaiken elämän syntyä vai tuhoa.

– Niin kauan kuin olen tutkinut ihmiskunnan, maailman tai maailmankaikkeuden historiaa, olen tullut toistuvasti siihen tulokseen, että kaikki tapahtuu aina sykleissä, mies toteaa nopeasti.

– Globaalissa mittakaavassa mannerlaatat ovat toistuvasti erkaantuneet toisistaan ja törmänneet jälleen yhteen. Lähes kaikki elämän muodot on pyyhkäisty useammin kuin kerran pois Maan pinnalta. Silti elämällä on tapana löytää keinonsa, ja pienimmät organismit jostain meren syvyyksistä käynnistävät kiertokulun uudelleen.

– Todistamme juuri nyt nopeaa ilmastonmuutosta ja maapallon keskilämpötilojen nousua. Joskus se tapahtui poikkeuksellisen vulkaanisen aktiivisuuden takia, nyt olemme ihmiskuntana osasyyllisiä siihen. Vielä viime vuosikymmenellä toivoimme lämpötilan nousevan yhden asteen, nyt tavoittelemme ”vain” kolmen asteen nousua. Paleozoicin lopun Permian – The Great Dying -kappale ei ole ainoastaan uhkakuva. Se on väistämättömyys. Kokonaiskuvassa olemme jo lähellä elämän loppua, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö elämän puolesta tulisi taistella.

Karu todellisuus kuulostaa niin uhkaavalta, että moni löytää varmasti itsensä pohtimasta, onko yksilön teoilla lopulta mitään merkitystä. Voimmeko vaikuttaa arkipäiväisillä teoillamme enää mihinkään.

– Jos emme usko siihen, että yksilön valinnoilla on merkitystä, mitä meille jää? Robin kysyy. – Yksilölliset valinnat määrittävät meitä ihmisinä. Toisessa vaakakupissa on totta kai se tosiasia, että tulemme vain siirtämään väistämätöntä, mutta eikö jokainen ylimääräinen päivä elämää ole arvokas?

– Idealistina haluan sanoa, että kaikki lähtee yksilöstä. Jokainen valintamme heijastuu ympärillemme ja toimii esimerkkinä muille. Pienistä puroista saattaa hyvinkin kasvaa merkittävä joki. Maailmassa on kourallinen ihmisiä, joilla on valtaa siirtää maailmanloppua jopa sadoilla vuosilla. Meidän on tavoitettava myös heidät. Yksilötasolla on kuitenkin tärkeintä, että löydämme rauhan itsemme kanssa. Kenenkään ei tulisi kantaa koko maailman taakkaa harteillaan. Jos voi pelastaa edes yhden elämän omansa lisäksi, on tehnyt jo paljon.

Robin kehottaa jokaista valistamaan itseään, vaikkei se aina tuntuisikaan mielekkäältä.

– Kirjojen lukeminen voi tuntua etäiseltä, mutta voin sanoa, että jo yksi ainoa kirja saattaa muuttaa koko käsityksesi elämästä ja elintavoista. Minulle kävi niin 16-vuotiaana, kun luin John Robbinsin Diet for a New American [1987]. Se yksi ainoa nide sai minut ryhtymään vegaaniksi, enkä ole katunut sitä päivääkään.

– Pidän hyvin kirjoitettua fiktiivistä viihdettä yhtä silmiä avaavana, jos sitä ei ajattele vain viihteenä. Ei ole sattumaa, että maailmassa on tehty niin paljon Matrixin, Taisteluplaneetta Galactican ja Blade Runnerin kaltaista viihdettä. Ne eivät ole vain fiktiota. Ne saattavat hyvinkin olla heijastumia odotettua läheisemmästä tulevaisuudesta.

Julkaistu Infernossa 10/2018.