”Olemme tosissamme ja emme ole” – haastattelussa Vanhelga

Ruotsalaisen Vanhelgan musiikki ruoppaa ihmiselon sakeimpia pohjamutia, mutta tekee sen sarkasmin ja ironian kautta.

14.10.2018

Fredagsmys kuulostaa yllättävän raskaalta albumilta. Oletko samaa mieltä? 

– Ehdottomasti! Etenkin, jos sitä verrataan edelliseen Ode & Elegyyn [2016] kitaristi-laulaja 145188, aka Jacob Ottosson, vastaa. 

– Tämä ei ollut suunniteltua, asiat vain menivät näin. Palasimme Fredagsmysillä black metal -juurillemme, mutta säilytimme samalla sen soundin, joka tekee musiikistamme uniikkia. Meille on tärkeää, että musiikissamme ei ole sääntöjä tai rajoitteita, joten emme oikeastaan piittaa, käsitteleekö levy raskaita tunteita vai jotain aivan päinvastaista. 

Sanoituksenne kertovat urbaanista harmaudesta, masennuksesta, ihmiskunnan rappiosta, itsetuhosta, huumeista ja muusta vastaavasta. Onko tarkoituksenne ylistää näitä aiheita? 

– Tehtävämme ei ole moralisoida tai kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin, joten aiheiden ylistäminen ei ole koko totuus. Lähettämämme sanoman tulee olla kryptinen, ja jokaisen kuulijan tulee löytää sille oma merkityksensä. 

– Itselleni tämä on auktoriteettien kyseenalaistamista omien havaintojeni ja kokemusteni kautta, ja eksistentialismi kaikkinensa on kiehtonut minua aina. Toiset ihmiset eivät saa määrittää todellisuuttasi. Sinun täytyy löytää oma merkityksesi, oma näkemyksesi maailmasta ja kaikkein tärkeimpänä omat arvosi ja moraalisi. Älä jumiudu yhteiskunnan rakentamaan vankilaan! 

Sloganinne on ”positiivista musiikkia positiivisille ihmisille”. Kuinka tosissanne olette tämän kanssa? 

– Olemme tosissamme ja emme ole. Tämä on bändimme luonteen kaksijakoisuutta, ja sen pointtina on osoittaa, että elämä on sitä mitä päätät sen olevan. Sarkasmi ja ironia ovat olennainen osa luovuuttamme ja maailmankuvaamme. Ne asiat, jotka yhteiskunta määrittelee negatiivisiksi, voivat olla todella positiivisia heille, jotka osaavat valjastaa ne oikeanlaiseen käyttöön. 

Musiikissanne elää tuttu ruotsalainen fiilis, jota ovat välittäneet bändit kuten Apati, Lifelover, Ofdrykkja ja Shining. Koetko, että Ruotsissa on olemassa jonkinlainen erillinen ”depressive black metal” -skene? 

– En oikeastaan. Tarkoitan, että näillä bändeillä on pitkälti samoja jäseniä: Ofdrykkjassa soitti Apatin ja Vanhelgan jäseniä, ja Apatissa oli jäseniä Shiningista. Vanhelgassa taas on ollut jäseniä Lifeloverista. Meillä on sama manageri kuin Shiningilla, ja olemme tehneet muutamaan otteeseen yhteistyötä Ofdrykkjan kanssa. 

– Olisi väärin kutsua tätä jonkinlaiseksi liikkeeksi, koska koko Ruotsin skene on oikeastaan vain muutaman henkilön ansiota. Olen kuitenkin nähnyt selvän nousun kuulijoiden ja fanien määrässä viimeisen parin vuoden aikana. Kun rupesimme saamaan vähän enemmän huomiota, Shiningin Niklas [Kvarforth] tunsi asemansa uhatuksi, ja luulen, että hän kuvitteli meidän varastavan hänen faninsa. Hän rupesi lähettelemään meille tappouhkauksia, ja jos joku yleisöstä piti Shiningin keikalla Vanhelgan paitaa, Niklas käski ottamaan sen pois. 

– Saamme myös paljon uhkauksia vihaisilta ja huolestuneilta vanhemmilta, joiden masentuneet lapset kuuntelevat Vanhelgaa. On jopa olemassa ”vanhemmat Vanhelgaa vastaan” -tyyppisiä ryhmiä, jotka istuvat päivä toisen jälkeen raportoimassa sosiaaliseen mediaan tekemisiämme. 

Miksi Vanhelga on olemassa? Mikä on toimintanne perimmäinen tavoite? 

– Nähdä, kuinka pitkälle pystymme toteuttamaan visiotamme. Yhtye on kuin elävä organismi, joka kasvaa ja kehittyy ajan mittaan. Meillä ei ole siihen mitään kontrollia, emmekä tiedä, mihin se on menossa. Aiomme siis syleillä pimeyttä ja katsoa, mihin se meidät johtaa. 

Julkaistu Infernossa 6/2018.

Lisää luettavaa