”Olen aina ollut sellainen, että hyppään syvään päähän ja katson, pysynkö pinnalla!” – haastattelussa Battle Beastin Noora Louhimo

Noora Louhimo nousi metallikansan tietoon liityttyään Battle Beastiin vuonna 2012. Nyt käsillä on jo neljäs Louhimo-eran levy, No More Hollywood Endings. Se on täyslaidallinen modernia metallia, jonka suurissa tunteissa riittää tulkittavaa.

Laulaminen on kaikkein syvin osa musiikkia. Se nousee laulajan sisimmästä ja koskettaa kuulijaa voimakkaammin kuin mikään soittaminen. Usein puhutaan siitä, kuinka rytmi uppoaa suoraan selkärankamme primitiivisiin synapseihin, mutta väitän, että laulaminen on pohjimmiltaan vielä primitiivisempää. Lapsihan kuulee äidin laulun jo kohtuun ja oppii tuntemaan äänen värin.

Kuka tietää, kenties ihminen on laulanut jo ennen kuin on ollut edes kieltä. Se, että laulamisessa ääni nousee ihmisestä itsestään, on itse asiassa melko maaginen asia. Laulu on kommunikaatiota, jollaiseen puhuttu kieli ei koskaan pysty, kirjoitetusta tekstistä puhumattakaan.

Ei ole ihme, että laulaminen on kuulunut erilaisiin rituaalimenoihin kautta ihmiskunnan historian. Se on transsendenttista toimintaa, jossa välitetään asioita, joita muilla keinoin ei voi välittää.

Siksi laulajat ovat niin voimakkaita hahmoja. Niitä, jotka huomataan lavalla ensimmäisenä. 

Tällaisten pohdintojen virittämänä on suuri kunnia istua alas Noora Louhimon kanssa. Hän on eittämättä yksi maamme tämän hetken suvereeneimmista laulajista. Louhimo tunnetaan Battle Beastistä, mutta hän on paljon muutakin, kuten tulemme huomaamaan.

Kun Louhimo liittyi vuonna 2012 Battle Beastiin, hän ei ollut laulanut heavy metalia lainkaan. Sen jälkeen sitä on saanut laulaa sydämensä kyllyydestä. Nyt, liki seitsemän vuotta myöhemmin, Louhimo myöntää, että aluksi hieman pelotti.

– Olen aina ollut sellainen, että hyppään syvään päähän ja katson, pysynkö pinnalla! Aika nopeasti mä löysin oman identiteettini ja tajusin, että mä olen tässä bändissä Noora Louhimo, eikä mun tarvitse imitoida ketään.

Kun Battle Beast sai riveihinsä tällaisen valttikortin, oli selvää, että sitä kannattaa käyttää. Louhimo otti tyylikkäästi paikkansa bändin keulakuvana ja on tätä nykyä livenä maailmanluokan viihdyttäjä.

– Se on tehty bändin sisälläkin selväksi, että mun ääni on se, mikä tuo sen oman leiman tähän juttuun. Mutta sekin on tärkeää, millaista musiikkia me on alettu tehdä Bringer of Painistä [2017] lähtien. Että halutaan kehittää sekä biisejä että soundeja paremmiksi.

Uuden levyn nimi on No More Hollywood Endings. Se on monipuolinen, paikoin melodramaattinen, paikoin yllättävänkin vähäeleinen teos. Tuttua turboahdettua heviäkin löytyy, mutta sävyjä on rutkasti aiempaa enemmän. Louhimo pääsee briljeeraamaan nimenomaan monipuolisuudellaan.

Aitoa elämää

Jos uuden levyn musiikki on sävykkäämpää kuin ennen, niin ovat tekstitkin. Bändi on aiemmin viihtynyt fantasiamaailmassa ja melko kliseisessä heavy metal -kuvastossa, mutta nyt mukaan on tullut maanläheisempiäkin aiheita. Tunteet ovat toki yhtä suuria kuin aina.

Louhimo luonnehtii, että aihealueet ovat muuttuneet. Tällä kertaa on keskitytty oikeaan elämään ja jopa yhteiskunnallisiin asioihin. On mukana sentään yksi fantasiabiisi ja yksi historiaan liittyvä kappale, mutta niin on paljon muutakin.

Laulaja nostaa esille kappaleista kolme.

– Unbroken kertoo koulukiusaamisesta ja siitä, mitä on olla kiusattu. Siinä pyritään kertomaan kiusaajille, miten se vaikuttaa kiusattuun loppuelämäksi. Mutta siinä on myös voimauttava viesti, jossa kertoja tekee selväksi, että on päässyt asiasta yli ja elämä jatkuu. Unfairy Tales kertoo sosiaalisen median vaikutuksista yhteiskuntaan ja ihmisiin. Siinä pohditaan sitä, miten meidän tekemisiä ja näkemisiä ohjaillaan ja kuinka some on ikään kuin sokaissut meidät. Sitten on I wish, joka kertoo rakkaan ihmisen menettämisestä ja siitä toivosta, että olisitpa näkemässä, mitä olen saavuttanut elämässä.

Louhimo painottaa, että kun käsitellään tällaisia suuria ja aitoja tunteita, laulajan täytyy pystyä tulkitsemaan ne autenttisesti. Hän toistaa moneen otteeseen, miten tärkeää hänelle on tietää, mikä kappaleen ydinviesti on ja miten biisintekijä haluaa sen tulevan ilmi.

Tässä on harvinaista viisautta. Sen sijaan että keskitytään tekniseen suorittamiseen, paneudutaan siihen, mitä ollaan itse asiassa tekemässä. Louhimo kertoo, että hänellä on usein tarjota samaan kappaleeseen erilaisia vaihtoehtoja.

– Jos biisintekijällä on toiveita, millainen soundi tai millainen tunne pitäisi tulla läpi, mulle on tärkeää, että pystyn toteuttamaan sen sellaisena, tai toivottavasti parempana, kuin biisintekijä on ajatellut.

Suorituskeskeisessä metallimaailmassa unohtuu joskus, että hommassa on kyse tunteista ja kommunikaatiosta, ei urheilusta tai taitokilpailusta.

– Mä diggailen itse laulajista, joilla kuuluu se sielu. Se jättää aina vähän kylmäksi, kun joku laulaa nätisti, mutta se, mistä biisi kertoo, ei tule läpi. Tunteet pitäisi saada aina välittymään.

Oma ääni löytyy

Kun Louhimo liittyi Battle Beastiin, suuri maailma ei tiennyt hänestä mitään. Tampereella hänet tunnettiin kyllä. Häikäisevän taitava laulaja oli tuttu näky milloin minkäkin coverryhmittymän keulilla. Tyylillä ei ollut väliä – niin blues, country, soul, gospel, pop kuin jazzkin lähtivät komeasti.

Itse asiassa coverhommista hänet Battle Beastiin bongattiinkin, vieläpä Youtubesta. Biisi oli Janis Joplinin Piece of My Heart, jonka hän lauloi niin, että palan sydämestä saattoi nähdä sielunsa silmin.

Joplin on itse asiassa vastuussa siitä, että Louhimosta tuli heavy metal -laulaja.

– Olin kyllä kuunnellut heviä aina, teini-iästä lähtien. Dio ja Iron Maiden olivat ensimmäisiä suosikkeja. Mutta en mä silloin teininä kuvitellut, että musta tulisi hevilaulaja, koska mulla ei ollut vielä silloin raspia. Kun sitten lauloin ekan oman bändini Admiral Octopusin kanssa Joplinia, mulle tuli se. Silloin aloin uskoa, että mulla voisi olla mahdollisuuksia tässä rokkihommassa.

Kun Battle Beast otti Louhimoon yhteyttä ja pyysi bändiin, hän valehteli miettivänsä hetken. Tosiasiassa hän tiesi välittömästi lähtevänsä mukaan, vaikka oli kuullut bändin musiikkia ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa aiemmin.

– Muistan, että tykkäsin siitä ihan hirveästi, tykkäsin Niten [Battle Beastin alkuperäinen laulaja Nitte Valo] soundista tosi paljon. Hän oli alussa iso vaikute. Mähän olen aina opetellut laulamista niin, että imitoin toisia. Toki mä sain myös leikkiä omilla Bruce Dickinson-, Dio- ja Rob Halford -vaikutteillani. Battle Beast -albumilla [2013] pääsin kokeilemaan, millaisia soundeja musta lähtee.

Battle Beast -albumin jälkeen Louhimo löysi itsensä toden teolla hevilaulajana. Se ei ole niin yksiulotteista toimintaa kuin voisi kuvitella. Koska Louhimon laulutaustan skaala on mieletön, elementtejä voi yhdistellä mielikuvituksellisesti myös metallisessa meiningissä.

– Musiikki on leikkikenttä, jolla pitää päästä ammentamaan kaikesta siitä, mitä on elämän varrella oppinut. Siksi olen niin onnellinen tästä bändistä. Pääsen tekemään monenlaista.

Pisin ihmissuhde

Louhimo sanoo valmistautuneensa koko elämänsä siihen, missä hän on nyt. Vuonna 2012 hän tunsi olevansa umpikujassa kokeiltuaan kaikkea mahdollista. Coverbändien kanssa soittaminen oli hienoa, mutta se ei tuntunut riittävän. Hän halusi jotain enemmän, ja sitä sitten siunaantuikin roppakaupalla.

– Uskon, että asioilla on tarkoituksensa ja kohtalo vie tiettyyn suuntaan, jos työstää alitajunnassa jotain tavoitetta ja työskentelee käytännössä sen eteen. Olen aina luottanut omaan intuitiooni siitä, mihin kannattaa lähteä. On tosi vähän asioita, mihin mä en lähtisi!

Seitsemän vuotta on hurahtanut nopeasti ja opettanut paljon. Battle Beast -levyn jälkeen tuli Unholy Saviour (2015), sitten Bringer of Pain ja nyt No More Hollywood Endings. 

– Ensinnäkin, täähän on mun pisin ihmissuhde ikinä, jos perhettä ei lasketa. Olen oppinut sen, että asioista voidaan keskustella, pysyä yhdessä ja kasvaa vahvemmiksi. On sellainen veljesmeininki. Pitää vaan osata kommunikoida. Jotkut on temperamenttisia, kuten minä, jotkut taas vähän hiljaisempia.

Louhimo nauttii esiintymisestä silmin nähden. Visuaalisuus on hänelle tärkeää ja esimerkiksi musiikkivideotuotannot ovat näin ollen lähellä sydäntä.

– Elokuvamaisuus ja tarinankerronta ovat aina puhutelleet. Olen pikkutytöstä asti katsellut Michael Jacksonin ja Queenin musavideoita ja fiilistellyt.

Uuden levyn nimibiisin musiikkivideo on erinomainen esimerkki tästä elokuvamaisuudesta.

Haastatteluhetkellä Battle Beast treenasi mittavaa Euroopan-rundia varten. Laulaja kertoo nauttivansa siitä, kun saa vetää urku auki, mutta korostaa, että nyt liveohjelmisto on aiempaa dynaamisempi.

– Ne hevimättöbiisitkin nousee paremmin esiin, kun joukossa on vähän muitakin sävyjä.

Rakkautta vain

Suuri yleisö on saanut viime aikoina nauttia Louhimon osaamisesta Ylen Suomilove-ohjelmassa. Louhimo on kiitollinen bändikavereilleen, koska he tukivat häntä asiassa. Suomiloven kaltaiseen tuotantoon ei mennä laulajaksi noin vain, vaan sinne piti hakea. Louhimolta kysyttiin, haluaisiko hän yrittää, ja bändikaverit näyttivät vihreää valoa.

– Bändi on mun prioriteetti numero yksi. Musta oli ihan mahtavaa, että he olivat heti innoissaan, kun mahdollisuus avautui.

– Mä ajattelin, että haluan näyttää myös muita puolia laulajana ja esiintyjänä kuin Battle Beastissä. On myös hauskaa laulaa suomen kielellä, sillä eihän ihmiset ole kuulleet mun laulavan suomeksi. Siitä voi olla hyötyä moneen suuntaan. Battle Beast -fanit katsoo Suomilovea, ja Suomiloven katsojat saattaa kiinnostua Battle Beastistä.

Yksi asia yhdistää Battle Beastiä ja Suomilovea: molemmissa on kyse suurista tunteista. Ja onhan Suomilovessakin kuultu särökitaraa, muiden muassa Mokoman ja Lordin soittamana. 

– Tykkään hirveästi siitä konseptista. Siinä on kysymys lähimmäisenrakkaudesta ja siitä, että voidaan osoittaa rakkautta. Se ei ole mikään häpeä! Suomalaiset ovat aika ujoa sakkia, ja monet varmaan ajattelee ohjelmasta, että se on hirveätä lässypaskaa, mutta jos sulla on joku tärkeä ihminen ja mietit miten voisit kertoa sen, ohjelma on kaunis tapa tehdä se musiikin avulla.

Louhimo huomauttaa, että Suomilove on aitoa laulua ja soittoa. Paikalla on aina oikea bändi ja kunnon tekniikka.

– Siellä ei vedetä mistään prompterista, vaan se on ihan aito hetki, joka taltioidaan.

Ei pidä leikkiä

Laulajat ovat stereotyyppisesti muusikoista hankalimpia, sillä heillä on eniten syytä pitää huolta itsestään ja instrumentistaan. Louhimo tietää, miten ääni pidetään kiertueella kunnossa.

– Helvetisti viinaa ja röökiä, heh heh. No, itse asiassa aloitin tipattoman vuoden nyt vuodenvaihteessa. Mulla on aiemminkin ollut tällaisia tempauksia. Viimeksi meidän rumpali haastoi mut 500 eurolla samaan projektiin. Se on aika hyvä ratkaisu näille vuosille, kun ollaan rundilla.

Perusasiat, kuten nukkuminen, ravinto ja liikunta kantavat pitkälle. Sen kummempaa rituaalimagiaa ei tarvita. Toki Louhimollakin on keikkapäivinä tietyt rutiinit. Hän nauttii siitä, että asiat kulkevat säännöllisen kaavan mukaan.

– Se on mielen lomaa. Mä laitan kaiken muun duunin jäihin siksi aikaa, kun ollaan tien päällä. Keskityn vain siihen. Kun olen kotona, teen kymmentä eri asiaa yhtä aikaa. Rundille lähtö on rentouttavaa!

Sairastumisilta Louhimokaan ei ole voinut välttyä. Kerran Ruotsiin oli buukattu neljä keikkaa, ja laulajalla oli jo lähtökuopissa sekä keuhkoputken- että poskiontelotulehdus. Silti hän lähti reissuun.

– Kaksi pystyin vetämään, mutta kolmantena aamuna ei tullut enää edes puheääntä. Kaksi keikkaa piti perua. Koin hirveästi syyllisyyttä, vaikka ei tietenkään pitäisi. Kun mieli haluaa laulaa mutta keho ei, siinä täytyy totella kehoa.

Nykyään Louhimo osaa kuunnella itseään tarkalla korvalla. Ilmiömäinen laulusuoritus ilta toisensa jälkeen on vuosien työn tulosta.

– Tämä instrumentti on sellainen, että jos mulla vaikka äänihuulet halvaantuu, siitä ei ole paluuta. Mutta toisaalta, kun sanotaan, ettei kipeänä saisi laulaa, niin ei se kyllä todellisessa maailmassa niin mene. Jos lähden laulamaan kipeänä, mä osaan nykyään himmata. Ja jos mä esimerkiksi tiedän, että on kaksi keikkaa putkeen, niin se eka vedetään vähän säästellen. Tietenkin sen pitää kuulostaa ja näyttää siltä, että täysillä vedetään, mutta itseään ei saa rikkoa. 

Kuva: Jussi Niemelä

 

KAINALO: Noora Louhimo ja Kokemus

Tämä vuosi kuluu Battle Beastin kanssa, mutta kulisseissa tapahtuu muutakin. Kenties jo ensi vuonna pääsemme kuulemaan Noora Louhimon ensimmäistä omaa levyä.

Battle Beast on laulajansa tärkein asia, mutta ajatus oman musiikin tekemisestä on kypsynyt jo pitkään. Noora Louhimo Experience -niminen kokoonpano keikkailikin jonkin verran takavuosina, mutta sen ohjelmisto koostui covereista. Nyt samalla bändillä on tarkoitus tehdä uutta musiikkia.

– Luvassa on bluesia ja countrya, sellaista juurille menevää kamaa. Mun omat juuret on nimenomaan bluesissa. JC Halttusen ja Erkkilän Samulin kanssa tehdään nyt biisejä, ja bändissä on lisäksi Tolosen Johannes bassossa ja Raatikaisen Juuso rummuissa.

Noora Louhimo Experience on lyhentynyt työnimeksi NOEX, mutta otsikko ei välttämättä ole lopullinen.

Biisejä tulee kuulemma sellaista tahtia, että materiaali on oletettavasti kasassa tämän vuoden aikana. Battle Beast keikkailee ensi vuonna vähemmän, joten projektille on kenties silloin hyvä rako.

Louhimoa pyydetään kaikenlaiseen jatkuvasti, ja vaikka hän usein haluaisi lähteä mukaan, realiteetit alkavat tulla vastaan.

– Mikäs siinä, että kaikenlaisiin vierailuihin tulee kyselyjä, mutta nyt pitää jo vähän miettiä mihin lähtee, kun aikakaan ei oikein riitä.

Oman musiikin kanssa Louhimo haluaa välttää kaikkia mahdollisia paineita.

– Tämä on lähtökohtaisesti terapiaprojekti. Kuten varmaan kaikilla muusikoilla, minullakin on tarve luoda musiikkia monipuolisesti. Ja se ruokkii myös Battle Beastiä! Olen miettinyt viime aikoina, millainen Battle Beastin seuraavasta levystä tulee. On herännyt luovuutta sinnekin. Kaikki ruokkii kaikkea.

Juurimusiikkitunnelma voi tulla Battle Beast -faneille yllätyksenä, mutta se on perinteisesti Louhimon ominta kenttää. Hän korostaa, ettei halua profiloitua yhteen genreen, ja miksi pitäisikään. Hullu on se, joka moista vaatii.

– Kun sydän vereksellään lauletaan ja soitetaan, se on aina lähellä sydäntä. Ja kun oma soundi on sellainen kuin on, se sopii tuollaiseen bluesmeininkiin. Mutta kai sieltä joku balladintynkäkin tulee.

Julkaistu Infernossa 3/2019.