”Olen häpeissäni suomiräppiä tekevien puolesta” – Stam1nan Hyrdelle ei maistu tänään jaettavissa Emmoissa vahvasti näkyvä genre

11.03.2016

Vuoden kolmas Inferno julkaistaan ensi viikon perjantaina, 18. maaliskuuta. Numeron sisuksista löytyy samana päivänä uuden Elokuutio-levynsä julkaisevan lemiläisyhtye Stam1nan haastattelu.

Yhtyeen nokkamies Antti ”Hyrde” Hyyrynen yhtyy haastiksen riveillä äänekkääseen mutta nähtävästi tyhjyyteen huutavaan kuoroon, jonka mukaan moderni meno suoratoistoineen ja albumin käsitteen lakastumisineen on perseestä.

– Tajuan toki sen rakenteellisen ajattelutavan, että biisit ajatellaan yksittäisinä juttuina. Bänditkin saattavat julkaista vain kappaleita, eivät levykokonaisuuksia. Ne tahot ovat silti väärässä, Hyrde heittää Toni Keräsen haastattelussa.

– Nykymeininki muuttaa koko musiikin nautinnon pikaruokapaikan kerta-annokseksi. Kaiken huipuksi sitä kaikkea kuunnellaan huonoilla nappikuulokkeilla tai puhelimen kajareista. Hurraa! Onpa isoja elämyksiä.

Kotimaisen musiikkiteollisuuden painavimmat pystit, Emmat, jaetaan tänään, perjantaina 11. maaliskuuta. Ehdokaslistoilta löytyy melkoinen nivaska räppäreitä JVG:stä Cheekin kautta Elastiseen ja Mikael Gabrieliin. Paikkansa kotimaisessa musiikki-ilmastossa väkevästi vakiinnuttanut lajityyppi ei saa Hyyrysen pojalta kummoista arvostusta.

– Jos puhutaan vaikka jostain suomiräpistä, niin olen häpeissäni sitä tekevien puolesta. Tai se, mitä YleX soittaa tällä hetkellä, sehän on sietämätöntä kamaa. Siitä ei saa itselleen yhtään mitään.

Myös metalli on Emmoissa perinteisesti vahvasti esillä. Stam1na itse on voittanut parhaan metallilevyn Emman kolme kertaa, viimeksi viime vuonna SLK-albumistaan. Viisi vuotta sitten se valittiin peräti vuoden yhtyeeksi.

Tämän vuoden metallialbumi-Emma jaetaan Mokoman, Children of Bodomin, Amorphisin ja Nightwishin kesken. Samaiset nimet kisaavat Bodomia lukuun ottamatta myös vuoden yhtyeen pystistä. Nightwishin Endless Forms Most Beautiful on ehdolla myös yleislajityypillisessä albumisarjassa.

Kaikki ehdokkaat voi tsekata täältä.

Lisää luettavaa