”Olen sokissa ja surun murtama” – Dave Mustainen koskettava muistokirjoitus Nick Menzalle

23.05.2016

Megadethin entinen rumpali Nick Menza kuoli viikonloppuna. Hän menehtyi sydänkohtaukseen kesken nykyisen yhtyeensä keikan Los Angelesissa.

Megadeth-liideri Dave Mustaine oli ensimmäisiä aiheesta twiitanneita. Nyt hän on ehtinyt jäsennellä ajatuksensa koskettavaksi muistokirjoitukseksi.

”Heräsin pojaltani saamaan tekstiviestiin, jossa kerrottiin Nick Menzan kuolleen. Olen sokissa ja surun murtama, eivätkä sanat riitä tunteideni kuvaamiseen”, Mustaine aloittaa.

”Nick aloitti bändissämme teknikkona, mutta tajusimme pian hänen kykyjen kuuluvan lavalle. Pyysimme häntä bändiin 1989. Olimme tuolloin saaneet ensimmäisen platinalevymme, joka toimi ainoastaan tulen kohentajana.”

”Halusimme kaikki maailmanvalloituksta. Kun navigoimme elämän ja musiikkibisneksen sudenkuoppien läpi, albumimme Nickin kanssa – Rust in Peace, Countdown to Extinction ja Youthanasia – pitivät liikemäärän yllä. Tiemme erosivat Cryptic Writingsin jälkeen. Kuten veljekset, olimme toisinaan eri mieltä, mutta siteemme oli vahva.”

”Nickillä oli voimakas ja jazzahtava tyyli, soitossa oli yllätyksellisyyttä ja se oli aina viihdyttävää. Vaikka hän oli mahtava rumpali, aika jonka vietin hänen ystävänään oli vielä mahtavampaa.”

Mustainen mukaan he olivat pitäneet yhteyttä kaikki nämä vuodet ja olleet läheisiä ystäviä. Lopuksi Mustaine vannoo, että Megadeth pitää huolen Menzan lasten auttamisesta.

”Me muodostamme tämän yhteisön. Pitäkää huolta itsestänne ja rakkaistanne.”

Lisää luettavaa