Langanpäähän on saatu vuonna 1978 perustetun Saxonin solisti Biff Byford, joka on yhtyeen nykyisen kokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen ja kulmakivi. Miehen ozzymaista puhetta kuunnellessa ei heti uskoisi, että kyseessä on sama kaveri, joka laulaa edelleen yhtä komeasti kuin kulta-aikojen klassikkolevyillä.
Byford on varsin hyvällä tuulella. Helmikuussa 2022 ilmestyneen Carpe Diem -pitkäsoiton kiertue on päättynyt muutamia viikkoja aiemmin.
– Rundi oli mahtava. Brian pääsi soittamaan Etelä-Amerikassa ensimmäistä kertaa, ja ihmiset olivat aivan hulluja. Valitettavasti saimme sieltä tuliaisena koronan. Se on kai hinta, joka täytyy maksaa, Byford nauraa.
Toisesta vanhan liiton brittibändistä Diamond Headistä paremmin tunnettu Brian Tatler kiinnitettiin Saxonin kitaristiksi reilu vuosi sitten. Byfordin kanssa yhtyettä alusta asti kipparoinut Paul Quinn soitti viimeisen keikkansa maaliskuussa 2023 ja astui sen jälkeen syrjään. Yli 70-vuotias kitaristi ei enää jaksanut aktiivista keikkailua.
– Paul on legenda, joten halusimme hänen paikalleen jonkun, joka kykenee täyttämään hänen saappaansa. Brian oli oikeastaan ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto. Meillä on tietysti kova ikävä Paulia, ja on sääli, ettei hän voi enää soittaa pitkiä kiertueita. On kuitenkin mentävä eteenpäin, kaikesta huolimatta. Never surrender, tiedäthän!
Tatler oli yhtyeelle ennestään tuttu kaveri, sillä Diamond Head oli 1980-luvulla osa samaa NWOBHM-virtausta kuin Saxon.
– Emme rundanneet niihin aikoihin yhdessä, mutta soitimme joillakin samoilla festivaaleilla. Tunsimme bändin tyypit siinä missä kaikki muutkin sen ajan nimet, kuten Tygers of Pan Tangin, Praying Mantisin ja Blitzkriegin. Olimme kaikki samaa porukkaa aina siihen asti, että Def Leppard löi läpi ja nousi muiden yläpuolelle.
– Olimme hyvin samanlaisessa tilanteessa ja jouduimme taistelemaan tiemme menestykseen. Uskoisin, että Diamond Headille se oli vielä vaikeampaa, sillä levy-yhtiöt olivat ehtineet jo löytää esimerkiksi meidät ja Iron Maidenin. Diamond Head sai suurempaa tunnustusta vasta paljon myöhemmin, kun Metallica teki coverin heidän biisistään.
Pikainen prosessi
Saxon ei ole noussut valtavirran suosioon, vaikka yhtye on tehnyt läpi uransa varsin laadukkaita levyjä – ja millä tahdilla. Bändi on julkaissut 45 vuoden aikana 26 täysimittaista albumia, joista tuorein, Hell, Fire and Damnation, ilmestyi 19. tammikuuta.
Quinn vetäytyi keikkailusta, mutta paperilla mies on yhä osa Saxonia. Kitaristi soittaa Byfordin mukaan levyllä ”hieman”, mutta tällä kertaa hän ei säveltänyt mitään. Tatler sen sijaan pääsi mukaan sävellysprosessiin.
– Kysyin, olisiko Brianilla jotain ideoita, ja olihan hänellä. Hän lähetti minulle demoja, ja osa niistä oli aivan mielettömiä. Hän tuli kotistudiolleni ja kirjoitimme yhdessä esimerkiksi levyn nimikappaleen ja Madame Guillotinen. Myös toinen kitaristimme Doug Scarratt toi pöytään joitakin biisejä.
Hurjasta levytys- ja keikkailutahdista huolimatta Saxon tekee levyjä harvoin rundatessaan. Tällä kertaa bändillä tuli kuitenkin kiire saada albumi pihalle ajoissa, joten Hell, Fire and Damnation syntyi pääosin viime kesän festivaalien aikoihin.
– Meidän oli tarkoitus julkaista albumi vasta tämän vuoden marraskuussa, joten emme pitäneet kiirettä. Yhtäkkiä Judas Priest pyysi meidät mukaansa areenakiertueelle Isoon-Britanniaan, mikä oli tietysti mielestämme aivan loistava ajatus. He ilmoittivat, että rundi on maaliskuussa, joten meidän täytyi vetää jotain hatusta ennen sitä.
– Teimme kovasti hommia saadaksemme albumin valmiiksi ajoissa. Soitimme jonkin keikan Kreikassa ja matkustimme sitten Saksaan, missä kaikki kamamme ovat säilössä. Treenasimme, kirjoitimme biisejä ja lähdimme vetämään festivaalikeikan tai pari. Elokuuhun mennessä biisit olivat valmiina. Äänitimme levyn samassa huoneessa livenä, jotta saisimme parhaan mahdollisen soundin.
– Albumi oli täysin valmis vasta lokakuun puolivälissä, eli siitä ei ole kauankaan. En sanoisi, että kiirehdimme, mutta laitoimme paketin kasaan hyvin pikaisesti. Andy Sneap miksasi levyn varmaan viikossa ja onnistui todella hyvin. Minusta levy kuulostaa fantastiselta.
Inspiraationlähde
Hell, Fire and Damnationin aloittaa pahaenteisen synkkä intro, jonka alkusanat lausuu 87-vuotias brittinäyttelijä Brian Blessed. Miehen ääntä on kuultu esimerkiksi Tähtien sota: Episodi I – Pimeän uhka -elokuvassa.
– Se oli hauska juttu. Olemme tunteneet aika pitkään, ja hän on itse asiassa suuri fanimme. Olin kirjoittanut joitakin sanoja, jotka tiivistävät albumin sanoman. Kysyin, voisiko Brian lausua ne levylle, ja hän innostui ajatuksesta. Tuollainen puheintro on tosi siisti juttu ja vahvasti 80-luvun tyyliä. Kukaan ei tee tuollaista enää, joten ajattelin, että tuodaan kasaria hieman takaisin!
Levyllä ei ole varsinaista konseptia, mutta sen yhtenä teemana on taistelu hyvän ja pahan välillä.
– Valtaosa teksteistäni juontuu historiasta tai mysteereistä. Esimerkiksi kappale There’s Something in Roswell kertoo todella mielenkiintoisesta ufoihin ja avaruusolentoihin liittyvästä salaliittoteoriasta. Mitä Yhdysvalloissa oikeasti tapahtui vuonna 1947? Tuollaiset jutut kiehtovat minua.
Byford kertoo, että vastuu sanoituksista on täysin hänellä, sillä kukaan muu bändissä ei ole kiinnostunut tekstittäjän roolista.
– Saatan pallotella ideoita jätkien kanssa, mutta olen oppinut työskentelemään yksin. Istun omassa studiossani kynttilänvalossa, lauleskelen jotain ja kehittelen ideoita. Siinä on sellaista työpajamentaliteettia, hieman samaan tapaan kuin kirjoittaisi kirjaa. Sen pariin täytyy palata joka päivä ja toivoa, että jotain syntyy.
Saxon on julkaissut lähemmäs 250 alkuperäistä biisiä jo ennen uutta albumia. Inspiraatiota löytyy yhä, mutta hyvän kappaleen tekeminen on aina vaikeaa.
– Soiton ja laulun täytyy kulkea, melodioiden täytyy olla kohdillaan ja sanoitusten täytyy olla kiinnostavat. Biisin pitää olla hyvä jokaisella tasolla. Nämä ovat kriteerit, kun työstämme kappaleita.
– Kokonaisuutena albumi on kokoelma erilaisia ideoita. Yritämme aina kirjoittaa täydellisen biisin ja täydellisen albumin. En tiedä olemmeko vielä onnistuneet siinä, mutta tämä levy on aika lähellä jotain sellaista.
Saxonin musiikillinen tyyli on kokenut pieniä muutoksia vuosien varrella, mutta yhtyeelle ominainen soundi on ollut aina läsnä. Saxonin levyä kuunnellessa on vaikea erehtyä bändistä.
– Totta puhuakseni uskoisin, että ääneni on aika iso osa soundiamme. Olen tunnistettava laulaja samaan tapaan kuin Bruce Dickinson. Kaiken täytyy kuitenkin toimia keskenään. Musiikkimme on pohjimmiltaan hevikitaroita ja melodista laulua, ja sanoisin, että avain Saxonin soundiin on tämä yhdistelmä, josta muodostuu jotain uniikkia.
Bändi ei ole myöskään ruvennut pehmoilemaan iän myötä, vaan myös tuoreella levyllä on kunnon hevikitarointia ja kovia riffejä siinä missä aiemmassa tuotannossa.
– Se johtuu ihan minusta, olenhan bändin musiikillinen johtaja. Rakastan hevirokkia ja raskaita kitaroita, oli kyse sitten vanhan liiton kamasta tai jostain uudemmista jutuista. Kun kuulen sellaisen riffin kuin levyn nimikappaleessa tai Super Chargerissa, se innostaa ja inspiroi minua kirjoittamaan sanoituksia.
Mestarit areenalla
Saxon siis kiertää keväällä Eurooppaa Judas Priestin kanssa. Mukana on myös Uriah Heep, joten luvassa on melkoinen rokki- ja hevilegendojen kohtaaminen.
– Rundasimme Judas Priestin kanssa Yhdysvalloissa vuonna 2018, ja se oli ihan mahtavaa. Luvassa on todella hieno paketti, sillä kaikki kolme nimeä ovat tavallaan pääesiintyjiä. Faneille on varmasti mieletön kokemus nähdä nämä bändit samalla lavalla. Luulen, että ihmiset menevät aivan sekaisin!
– Kaiken lisäksi alla on kaksi uutta albumia. Hell, Fire and Damnation ja Judas Priestin Invincible Shield, joka ilmestyy samoihin aikoihin. Tämä on todella hienoa aikaa brittiläiselle metallille. Uriah Heep ehti julkaista uusimman levynsä viime vuonna, mutta heillä on joitakin todella isoja biisejä. Siitä tulee upeaa.
Judas Priest saapuu Suomeen kesäkuussa, mutta toistaiseksi näyttää siltä, etteivät Rob Halford ja kumppanit tuo koko kattausta mukanaan.
– Jos promoottorit haluaisivat meidät Suomeen, he olisivat varmasti ottaneet meidät mukaan. Meistä olisi ollut hienoa kiertää koko Skandinavia Uriah Heepin ja Priestin kanssa, mutta valitettavasti meillä ei ole sananvaltaa näissä asioissa.
Saxonilla on suunnitelmissa myös oma kiertue, joka saattaisi toteutua marraskuussa.
– Se riippuu keikkapaikkojen saatavuudesta. Kaikki haluavat kiertää samaan aikaan samoissa paikoissa, se on suurin ongelma. Jos rundi ei toteudu tänä vuonna, vedämme sen sitten alkuvuodesta 2025. Meillä on tiedossa ainakin festivaalikeikka Oslossa, ja yritämme varmasti päästä Norjaan uudestaankin. Ehkä voisimme tulla samalla myös Suomeen. Se olisi mahtavaa, sillä meillä on hieno fanikunta siellä. Tiedätkö, ehkä meidän pitäisi vain tulla Suomeen ja vetää keikka vaikka ilman isoa tuotantoa. Vain soittaa heviä ja pitää hauskaa!
Olisi jo aikakin, sillä Saxon esiintyi Suomessa omalla klubikeikallaan viimeksi Helsingin Nosturissa Call to Arms -levyn kiertueella joulukuussa 2011. Edellinen festariesiintyminen sen sijaan tapahtui kesällä 2018 Nummirockissa – perinteisessä juhannussäässä kaatosateen keskellä.
– Hah hah, muistan sen! Sateiset festivaalit jäävät aina mieleen. Olisi kivempaa tulla sinne kun on hyvä ilma. Keskiyön aurinko, tiedäthän?
– Soitimme Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1980 tai 1981 jollakin aika isolla festivaalilla. En yhtään muista missä se oli, mutta läpi yön oli kirkasta kuin päivällä. Ihmiset olivat aivan sekopäisiä, porukka ui järvessä keskellä yötä! Hah, mikä hullu paikka!
Byfordin kertomus lienee Oulun Kuusrockista heinäkuulta 1981. Mies muistaa muitakin vierailuja Suomessa.
– Soitimme siellä monta kertaa 80-luvulla, ja kaiken aikaa oli pimeää. Muistan, kun laskeuduimme lentokoneella Helsinkiin ja ajoimme kilometritolkulla lumen ja jään keskellä. Meillä oli aivan hullu kuski, joka ajoi käsittämätöntä vauhtia siinä kelissä. En ole ikinä nähnyt sellaista kyytiä, ja olimme aivan kauhuissamme, Byford nauraa.
– Ne olivat hauskoja aikoja, ja keikat siellä olivat aina todella hyviä.
Teräspyörä pyörii
Brian Tatlerin jälkeen nykyisen kokoonpanon tuorein jäsen on vuonna 1995 Saxoniin liittynyt Doug Scarratt. Basisti Nibbs Carter on 57-vuotiaana porukan nuorin, mutta tätä ryhmää eivät vanhuus tai tien päällä vietetyt vuodet paina.
– Olemme todella, todella motivoituneita. Työtahtimme on kova, mutta me myös lepäämme kunnolla. Kun emme tee biisejä tai soita keikkoja, rentoudumme emmekä tee juuri mitään. No, ehkä harrastamme vähän jotain liikuntaa.
– Elämme puolet vuodesta adrenaliinintäyteistä elämää. Sitten menemme studioon. Tämä on aika hullua mutta mielettömän hienoa elämää.
Saxonin koneistoa ei pysäyttänyt edes maailmanlaajuinen pandemia. Carpe Diem -albumi oli enemmän tai vähemmän valmis jo koronan keskellä, mutta levyn julkaiseminen poikkeusoloissa ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Niinpä bändi äänitti levyllisen covereita vanhoista rokkibiiseistä. Esimerkiksi Led Zeppelin-, Deep Purple- ja Thin Lizzy -versiointeja sisältävä Inspirations-albumi ilmestyi maaliskuussa 2021.
– Päätimme julkaista sen levyn, sillä halusimme päästä työskentelemään ja soittamaan yhdessä. Mielestämme oli hyvä idea levyttää albumillinen kappaleita, jotka ovat toimineet inspiraationa tälle bändille. Ihmiset tuntuivat tykkäävän siitä, joten tuumasimme, että tehdäänpä vielä toinenkin. Miksi ei?
Jatko-osa More Inspirations julkaistiin maaliskuussa 2023. Tällä kertaa Saxon pani oman myllynsä läpi muun muassa Alice Cooperia, Rainbow’ta ja Nazarethia.
– Emme halunneet valita ilmeisiä coverbiisejä vaan vähän erikoisempia kappaleita. Jokaisella biisillä on hieno tarina ja jonkinlainen merkitys Saxonille. Emme halunneet kirjoittaa mitään uusia osia tai muuttaa biisejä täysin, sillä rakastamme niitä sellaisina kuin ne ovat, mutta meidän täytyi saxonoida ne!
– Emme ole suunnitelleet mitään emmekä halua olla ennalta-arvattavia, mutta on aina mahdollista, että teemme kolmannenkin albumin. Katsotaan. Meillä on tapana lipua omassa virrassamme.
Virallisesti Saxon on ollut olemassa 46 vuotta, mutta bändin esiasteiden perustamisesta on jo reilusti yli puoli vuosisataa. Toistaiseksi ryhmä ei ole nostamassa kitaroita naulaan.
– Jatkamme vielä jonkin aikaa. Tiedäthän, Keith Richards on kahdeksankymppinen ja kantaa soihtua yhä. Meillä on sopimus vielä yhdestä studioalbumista ja aiomme ehdottomasti tehdä sen. Milloin se ilmestyy, sitä en osaa vielä sanoa.
– Emme ole lyöneet mitään lukkoon tulevaisuuden suhteen, vaan otamme sen, mitä eteen tulee. Tämä vuosi on aika täynnä keikkoja, sillä kierrämme Judas Priestin kanssa, lähdemme Yhdysvaltoihin, palaamme, vedämme festarikeikat ja lähdemme taas tien päälle marraskuussa. Kiirettä pitää!
Byford julkaisi ensimmäisen soololevynsä School of Hard Knocksin helmikuussa 2020 ja aloitti samoihin aikoihin Heavy Water -rokkiprojektin poikansa Sebin kanssa. Muita musiikkihommia mies ei ole juuri tehnyt – siis sen ohella, että hän on toiminut Saxonin laulajana yli puolet elämästään.
– En usko, että tulen tekemään mitään muuta. Tuskin olisin kovin hyvä putkimies, sähköasentaja tai puuseppä. En halua muuttaa elämäntyyliäni, sillä olen hyvin tyytyväinen juuri näin.
Julkaistu Infernossa 1/2024.