”Oli todella lähellä, etten lopettanut kiertämistä kokonaan ja alkanut pyörittää Avantasiaa studioprojektina, jossa en laulaisi itse ollenkaan” – haastattelussa Tobias Sammet

Tobias Sammet on julkaissut Avantasian ja Edguyn nimissä 20 albumia 27 vuodessa. Aina hyväntuulisen saksalaisen omalaatuinen huumorintaju ja musiikkinörttiys pitivät miehen liekkiä yllä vuosikymmeniä, mutta lopulta hänenkin oli hyväksyttävä rajansa. 

01.01.2023

Tobias Sammet on Pölkyllä-henkilöhaastattelussa juuri nyt syystä: hän vaikuttaisi olevan vuonna 2022 itsensä kanssa sinut enemmän kuin koskaan ennen. 

Tämä on näkynyt esimerkiksi hänen somejulkaisuissaan, joissa pian 45-vuotias saksalainen on puhunut elämästään ja teoistaan hyvin avoimesti. Hän vaikuttaa ymmärtävän myös uransa kiivaimpien aikojen merkityksen entistä paremmin. 

Sammet on yksi niistä ihmisistä, jotka puhuvat jopa etäyhteydellä ja periaatteessa ventovieraalle toimittajalle niin intensiivisesti ja analyyttisesti, että hänen voi aistia olevan tosissaan kaikesta mitä sanoo. 

Hän kertoo olleensa liki koko 30 vuotta kestäneen power-ja melometalliuransa ajan sitä ihmistyyppiä, joka menee aina eteenpäin, eteenpäin ja eteenpäin. Saksalainen kuvailee yhtä aikaa huvittuneesti ja tuskaisen kuuloisesti, että hänellä oli tapana olla seuraavan projektin parissa jo ennen edellisen levyn ilmestymistä. 

Ei enää. Nyt Sammet on oppinut malttamaan ja makustelemaan elettävää hetkeä. Juuri nyt hän on täysin rockooppera Avantasian uuden A Paranormal Evening with the Moonflower Society -albumin pauloissa. 

– En vieläkään täysin ymmärrä mielenliikkeitäni ja sitä, miksi luovuuteni ja ajatusmaailmani toimii aika eri tavalla kuin monen muun. Mutta hei, eihän ihmisen kuulukaan olla koskaan täysin valmis, Sammet nauraa. 

– Olen oppinut arvostamaan sitä mitä minulla on, enkä mieti, mitä minulla olisi voinut olla, mitä olisin voinut tehdä, mitä tulen vielä tekemään tai mitä saatan olla tulevaisuudessa. Se on minulle aika uusi mielenmaisema. 

Kuin esikuvansa 

Alkaessaan pohtia uransa käänteitä ääneen Sammet sanoo, ettei oikeastaan ajattele kokeneensa mitään erityisen kovia vaikeuksia tai aallonpohjia, vaikka onkin nähnyt Edguy-bändinsä ja Avantasian kanssa lähes kaiken. 

Seuraa pitkä ja polveileva monologi, jonka aikana Sammet selvästi peilailee viime vuosikymmenten aikajanaansa hieman etäämmältä ja pyrkii hahmottamaan sen eri juonteita. 

– Rock- ja metallimaailmaa sanotaan lupsakkaaksi yhteisöksi, mutta voin sanoa, että kyllä tässäkin porukassa on paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Aina on joku sanomassa, mitä saa tehdä ja mitä ei, Sammet aloittaa. 

– Olen aina ollut yksi niistä muusikoista, jotka tekevät vääränlaisia kappaleita, pukeutuvat väärällä tavalla ja heittävät vääränlaista läppää. Kesti kauan tajuta, että sitähän esikuvanikin olivat. Olin pikku penskasta alkaen ihan äärimmäinen musiikkifani. Minulla oli aina kavereita, mutta jotenkin tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi. Olin aina vähän eri aallolla kuin kaikki muut – paitsi niiden hahmojen kanssa, jotka katsoivat minua julisteista seinilläni. Tunsin samastuvani kaikkiin niihin rockhahmoihin. 

– Oikeasti. Tunsin pitkään, että ainoat ihmiset, jotka ymmärtävät fiiliksiäni, olivat Angus Young, Blackie Lawless, Paul Stanley, Gene Simmons ja Ronnie James Dio. Rakastin heidän musiikkiaan niin paljon, että koin heidän ymmärtävän millaista on, kun ei ihan täysin tiedä paikkaansa. ”I wanna be somebody too!” pienessä mielessäni kaikui. 

– Ajattelin, että voin välttyä aikuiseksi kasvamiselta musiikin avulla. En halunnut osaksi koneistoa, jossa kaikkien vanhemmat tuntuivat elävän. En halunnut tulla määräillyksi vaan olla sitä mitä haluan. Kesti vuosikymmeniä ennen kuin olin kasvanut musiikilla elantonsa tekeväksi muusikoksi ja ymmärsin, että sekin on omanlaisensa koneisto. 

Sammet sanoo, että halu nousta yhä suuremmaksi muusikoksi, todistaa taitonsa sekä itselleen että maailmalle, johti siihen, että nuorena syttyneen luovan vimman tilalle tuli hetkeksi pakkomielteinen suorittaminen. 

Tämä näkyy hänen tuotannossaan: Sammet julkaisi vuosien 1995–2011 välillä 14 albumia. 

– Luulin ettei asiaa, jota rakastaa sydämensä pohjasta, voi tehdä liikaa. Olin väärässä ja sain huomata sen aika rajuilla tavoilla viitisentoista vuotta sitten, kun kroppani alkoi ilmoitella itsestään. Aluksi en kuunnellut. 

– Tein kaiken ylinopeudella. Yhtäkkiä olin itse juuri sellaisessa uraputkessa, jota lähdin lapsuudessa välttelemään. Tilanne alkoi pahentua siinä vaiheessa, kun aloin tehdä kahta tai kolmea levyä yhtä aikaa. Vuonna 2006 tein samaan aikaan Edguyn Rocket Ridea ja Avantasian The Scarecrow’ta. En malttanut hidastaa yhtään. 

– Siitä eteenpäin kaikki oli yhtä Edguy-kiertueiden, livejulkaisujen, studiolevyjen, Avantasia-albumien, kaiken tämän promoamisen ja matkustelun kierrettä. Tein niin paljon töitä, että ensin menetin yöuneni ja sitten toisesta korvastani alkoi mennä kuulo. Kroppani ei enää antanut vihjeitä. Se huusi apua! 

– Mitä tein? Niin kuin kaiken vakavan kanssa tuolloin. Pistin asiat lekkeriksi ja kuittasin ne huumorilla. Kiristin tahtia, tein Edguyn Tinnitus Sanctus -albumin ja ikuistin vakavan terveydentilani levyn teemaan ja kanteen, jossa patsaan korvasta vuotaa verta. Lähdin maailmankiertueelle ja kirjoitin siellä kaksi Avantasia-levyä. 

Lähestulkoon itseään ruoskivaan sävyyn puhuva Sammet sanoo, että tolkuton vauhtisokeus aiheutti 2010-luvun alkupuoliskolla sen, että hän kulki eteenpäin kuin automaatiolla. Lopulta into musiikin tekemiseen alkoi kadota. 

– Se stressin määrä ei ollut enää mikään vitsi, ja kaiken sen vauhdin keskellä Edguy alkoi hajota käsiin. Olimme ajautuneet niin kauas toisistamme, ettemme ollut enää se hassu kaveriporukka, joka perusti bändin penskoina. 

– En kyennyt enää vastaamaan kaikkien odotuksiin. Kirjoittamaan koko ajan vain lisää ja lisää musiikkia, soittamaan enemmän ja enemmän keikkoja ja tekemään asioita, joista en enää nauttinut täysin. Oli todella kivuliasta myöntää itselleni, että Edguy ei enää toiminut ja bändi oli laitettava jäähylle. Mutta se päätös pelasti henkeni. 

– Moni yritti saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten voinut pyörittää kahta bändiä yhtä aikaa. Tässä pisteessä palasin alussa mainitsemiini lapsuuden haaveisiin ja päästin irti musiikkimaailman koneistosta. 

Pilke silmäkulmassa 

Vuosikausia Sammetin elämän keskipisteenä toiminut Edguy oli hänelle kova koulu. Vanhan liiton power metalista yhä hardrockimmaksi muuttunut bändi oli hänelle pitkään elämäntyö, jonka eteen hän teki aivan kaikkea. 

Sammet perusti bändin ollessaan 14-vuotias. Edguy ehti tehdä viisi albumia ja satoja keikkoja pienen AFM Recordsin avustuksella ennen siirtymistään Nuclear Blastille. Silloin lapsuus loppui. 

Sammet itse kutsuu AFM-vuosiaan viattomuuden ajaksi, jolloin hän sävelsi bändille kaiken ja oli joka asiassa sen näkyvin ja kuuluvin osa. 

– En peittele yhtään sitä, että minulla kävi teini-iässä järjetön tuuri, kun pääsin nopeasti kiinni rockelämään. Jätin koulunkäynnin taakseni 18-vuotiaana, mutta pysyin jotenkuten hengissä musiikilla, Sammet muistelee. 

– Olin vasta 20-vuotias, kun tein ensimmäisen levytyssopparini Avantasialle. Vasta se oli piste, että aloin oikeasti tulla toimeen musiikilla. Olin yhä todella nuori ja kituuttanut kuuden vuoden ajan taskurahoilla Edguyn kanssa. Jaksoin koluta kaikki mahdolliset keikat ja paikat tasan siksi, että rakastin musiikkia ja ajattelin isosti. Siitä eteenpäin olen tullut toimeen musiikilla. Se on ääretön etuoikeus. Pystyn elättämään itseni ja perheeni tekemällä musiikkia. En voi uskoa sitä vieläkään, kun sanon sen ääneen. 

– Tärkeintä on vakaus. Joskus levyni myyvät enemmän ja joskus vähemmän, mutta Edguy ja Avantasia ovat aina olleet täydellisen kokoisia bändejä.

Sammet viittaa siihen, että hän sai Edguyn suhteen jo nuorena täyden taiteellisen vapauden ja välttyi samalla monilta suurempien bändien rajoituksilta.

– Tiedän, että moni kokee minun olevan jonkinlainen bändidiktaattori, mutta sanoisin, että olen ennemmin ”hyvä bändikuningas”, hän nauraa.

– Haluan, että kaikilla on hyvä olla. Oikeasti. Haluan, että kaikki ovat tyytyväisiä siihen, mitä bändi tekee. Siinä vaiheessa, kun ilmapiiri alkaa olla tyytymätön ja kielteinen, se tappaa luovuuteni. En voi sille mitään.

– Edguyn tapauksessa hyvä olo tarkoitti irrottelua. Hulluttelimme paljon lavalla, sekoilimme kiertueilla, pistimme kaiken ihan lekkeriksi ja nauroimme sekä itsellemme että kaikelle muulle. En kiistä, ettemmekö olisi säveltäneet aika monta hienoa levyäkin, kuten Mandrake [2001] ja Hellfire Club [2004], mutta asenteemme erotti meidät monista muista.

Yksi Sammetin tavaramerkeistä on aina ollut huumori. Edguy ei ottanut itseään koskaan liian vakavasti, vaikka teki musiikkiaan suurella ammattitaidolla. Suupielissä oli aina virnettä, eikä sitä häpeilty yhtään.

– En ole koskaan ajatellut, etteivät huumori ja musiikki voisi kuulua yhteen. Katsokaa vaikka Mozartia! Sillä miehellähän oli mahtava huumorintaju, mikä kuului myös monissa hänen teoksissaan, Sammet veistelee ja lisää sitten nauraen, että Mozartilla oli huumorin kylkiäisinä melkein yhtä paljon lahjakkuutta kuin hänellä itsellään.

– Entäs Frank Zappa? Sillä miehellä oli maailman oudoin huumorintaju. Tai Queen? Jopa Van Halen? Ja AC/DC! Yksi kaikkien aikojen kovimmista rockmammuteista, jonka kitaristi on kuin maskotti koulupukuineen ja perseensäpaljasteluineen. Bändi jonka lavashow’n näkyvin osa on puhallettava Whole Lotta Rosie. TUO on rock’n’rollia!

Sammet vaikenee hetkeksi, pudistelee päätään ja naurahtaa pahaenteisesti sanoessaan, että Edguy onnistui myös ylittämään hyvän maun ja oikeastaan kaikki muutkin järkevyyden rajat.

– Olimme nuoria, se oli minulle tyypillistä huumoria enkä aina osannut sekoittaa joukkoon terävää jujua samaan tapaan kuin myöhemmin vaikkapa Space Police -kappaleessa, hän sanoo.

– En pidä itseäni erityisen älykkäänä, mutta sen verran minulta löytyi kolmekymppisenä älliä, että kirjoitin kappaleen, joka oli suunnattu kaikille rock- ja metallimaailman genrepoliiseille. Kritiikin kohteet eivät tajunneet sanoitusta ollenkaan ja reagoivat kappaleeseen juuri siten kuin genrepoliisit tekevät, hah hah!

– Mutta härnäsin minä lafkojakin. Kun teimme Fucking with Fire -dvd:n, levy-yhtiö oli sitä mieltä, ettei F-sanaa voi laittaa levyn kanteen. Se vaikuttaisi kuulemma myynteihin Amerikassa. Toiveena oli, että sensuroisimme sitä parilla tähdellä. Siispä laitoimme taltioinnin nimeksi Fucking with F***!

– Rocket Riden kansien kanssa kävi vähän samalla tavalla. Lafka oli saanut meille paikan EMP-kuvaston kannesta. Se oli jättimäinen diili. EMP halusi mukaan uuden Edguy-levyn kannen. Mutta kun he näkivät Rocket Riden kannen, se ei kelvannut heille. Lafka ehdotti, että teetetään uusi. En tietenkään suostunut. Ihan periaatteesta.

– En tiedä, olivatko nämä bisnesmielessä fiksuja ratkaisuja, mutta olen aina ollut jääräpäinen ihminen ja vielä itsepäisempi muusikko, olen halunnut sörkkiä sääntöjä ja harrastaa omaa pientä kapinaani. Tuo asenne kantoi minut Edguy-aikojen läpi. Ja se antaa minulle vapauden toteuttaa itseäni Avantasiassa.

Oppia vanhemmilta

Kahdenkymmenen Avantasia- ja Edguy-albumin jälkeen Sammetin kuulijakunnalla on odotuksia. Paljon. Ja useimmiten lopulta manaillaan, miksi asioiden on aina pakko muuttua.

Sammetin tapauksessa mutina liittyy usein siihen, miksei hän tee enää sitä tuplabasari-poweria, josta hänet tunnetaan. Siis sellaista power metalia, jota hän julkaisi viimeksi yli 20 vuotta sitten.

– Somekommenttikenttäni ja -yksityisviestini täyttyvät aina uuden kappaleen julkaisun myötä kiitoksista, mutta yhtä paljon tulee ihmettelyä, miksi ihmeessä olen mennyt taas pilaamaan kaiken, Sammet hekottelee.

– Kaikki tekemäni on näiden ihmettelijöiden mielestä liian vähän power metalia tai liian paljon power metalia tai liikaa sitä tai liian vähän tätä. Vastaus on, että teen juuri sitä, mitä rakastan eniten, enkä ole koskaan antanut musiikkibisneksen tai edes fanien määritellä sitä, millaista musiikkini tulisi seuraavaksi olla.

– Puhuin viime viikolla Michael Kisken kanssa tästä kaikesta. Siitä, miten intohimo heijastuu musiikkiin, ja että ihmiset oikeasti aistivat sen. Tiedän, että liekkini sammuisi heti, jos pakottaisin itseni tekemään jotain. Jos niin tapahtuu, alan varmasti maalariksi tai tekemään jotain ihan muuta. Siitä voitte olla varmoja.

Sammetin vuonna 2000 perustaman Avantasian riveissä on esiintynyt kirjava joukko maailmanluokan laulajia. Sammet ei peittele kunnioitustaan näitä persoonia kohtaan.

– Rajuin asia on ollut André Matos, rauha hänen sielulleen. Andre oli vasta 47-vuotias, kun hänen sydämensä petti. Se oli tilanne, joka pisti minut kasvokkain kuolevaisuuden kanssa.

– Kuten kerroin, olen itsekin ollut sokea varoitusmerkeille, joita mieli ja kroppa voivat ihmiselle antaa, mutta viimeistään Andrén menehtymisen myötä ymmärsin, että haluan elää pitkään. Se tarkoittaa, että minun on pidettävä itsestäni huolta. Edes musiikki ei ole asia, jonka tekemisen takia kannattaa kuolla.

Angra-laulaja Matosin varoittavan esimerkin ohella muun muassa Uli Jon Roth, Bob Catley (Magnum) ja Ronnie Atkins (Pretty Maids) ovat palauttaneet kukin vuorollaan nuoremman kollegansa maan pinnalle ja perusasioiden äärelle.

– Kuunneltuani satoja tunteja monien kokeneiden laulajien elämäntarinoita aloin nähdä yhä kirkkaammin sen, ettei elämän kuulu olla pelkkää nousukiitoa. Eikä se edes voi olla. Ei henkilökohtaisesti eikä varsinkaan bändissä.

– Ihminen tarvitsee maadoitusta. Unohdamme usein sen, mikä meille merkitsee eniten. Stressaamme joitain pieniä asioita yli äyräiden, kunnes meiltä viedään se, mikä meillä jo on. Tai kunnes syttyy vaikkapa sota, joka saa meidät pysähtymään ja miettimään, mitkä asiat tekevät elämästä elämisen arvoisia. Inhimillisintä on, että tämä tapahtuu uudelleen ja uudelleen. Maadoitusta tarvitaan tasaisin väliajoin, koska tapaamme lukittautua pieniin pilvilinnoihimme yhä uudestaan.

Pahimmaksi esimerkiksi siitä, miten vaarallisella polulla hän on joskus ollut, Sammet nimeää sen, kuinka hänen äänensä oli Edguyn loppuaikoina pelkkää raspia.

– Tehdessäni liikaa kiertueita menetin laulamisen ilon. Oli todella lähellä, etten lopettanut kiertämistä kokonaan ja alkanut pyörittää Avantasiaa studioprojektina, jossa en laulaisi itse ollenkaan.

– Uudesta Avantasia-albumista on olemassa versio, jonka olen laulanut itse kokonaan. En ole tehnyt mitään vastaavaa vuosikymmeniin. Nautin laulamisesta niin paljon, että halusin laulaa kaiken itse ihan vain laulamisen ilosta, kokeeksi. Nautin todella siitä, että ääneni on nyt laaja-alaisempi kuin ehkä koskaan aiemmin.

Laajentunut tajunta

Kaikki se, mistä Sammet on aiemmin jutussa kertonut, kuuluu uudella Avantasia-albumilla joko suoraan tai symbolisesti. A Paranormal Evening with the Moonflower Society on Sammetin uralla aivan uudenlainen keskusteos – vapaa albumi, jonka on tehnyt muusikko, joka on antanut musiikin virrata suoraan sisimmästään.

– Sascha Paeth on ollut rakas ystäväni, mentorini ja kuin isoveljeni siitä asti, kun olin parikymppinen, ja hän sanoi, että tämä levy on enemmän minua kuin mikään, mitä olen aiemmin tehnyt, Sammet kertoo tuottajastaan.

– Rakennutin oman studioni alkuvuodesta 2020, ja kun pandemia iski, suljin koko epävakaan maailman ulkopuolelle ja lukittauduin sinne. Aloin rakentaa mielessäni fantasiamaailmoja ja paeta oikealta maailmalta, joka ei tuntunut hetkeen turvalliselta paikalta. Se oli eskapismia, mutta myös itsetutkiskelua. 

– Sieltä, omasta pienestä universumistani, löysin kaikkia näitä omituisia otuksia, hahmoja ja aaveita, joita kutsun nyt Moonflower Societyksi. Sain siitä pienestä maailmasta valtavasti lohtua. Se antoi minulle inspiraatiota ihan eri tavalla kuin maailma ja ihmiset, joista olin saanut inspiraatiota vuosikymmenten ajan matkatessani siellä täällä.

Sammet kertoo tehneensä uutta Avantasia-albumia itsenäisemmin kuin mitään levyä aiemmin. Aivan kuten The Metal Opera -albumien aikoihin, hän sävelsi, sovitti ja aluksi jopa lauloi kaiken itse niin valmiiksi kuin oli mahdollista.

– Jopa Sascha kuuli kaiken vasta sitten. Hän sanoi, ettei halua muuttaa levyltä mitään. Hän ei halunnut lähteä ”tuottamaan” sitä mihinkään suuntaan. Sascha soitti kitaraosuutensa ja oli minulle mittaamattoman tärkeänä tukena, mutta hänen roolinsa oli nyt hyvin erilainen.

Uudenlaista vapautta hehkuteltuaan Sammet lisää, että Avantasian Ghostlights-albumin (2016) aikoihin Edguyn hajoaminen painoi vielä hänen mieltään ihan eri tavalla.

– Olin silloin vielä kahden bändin ristitulessa. Moonglow’lla [2019] olin jo päässyt siitä hieman irti. Nyt en ajatellut enää mitään muuta kuin sitä, mitä haluan tehdä tässä ja nyt. Kirjoitin musiikkia, joka sai olla täysin kasarirockia, jos siltä tuntui, tai sitten flirttailin AOR:lle ja kävin popin puolella kylässä sopivalla hetkellä. Päästin vihdoin irti kaikista niistä paineista ja odotuksista, joita olin itselleni rakentanut ja joita tiesin kuulijoillani olevan tekemisiäni kohtaan.

– Sanoituksista kirjoitin täysin pitelemätöntä fantasiaa, mutta pistin niihin myös paljon itseäni. Jos menee albumin maailmoihin oikein syvälle, sieltä voi löytää juuri näitä asioita, joista olen kertonut.

– Jos kuuntelet levyltä vain muutaman kappaleen, kuuntele Arabesque, Scars ja I Tame the Storm. Heittäydy niihin maailmoihin ja voit tuntea asioita, joita olen kokenut. Nuo kappaleet kertovat tarinani. Muotokieli on ehkä hyvin erilainen kuin arkisessa maailmassamme, mutta minä olen siellä, Avantasian sydämessä.

Sammet sanoo, että häntä inspiroivat yhä ne samat esikuvat kuin The Metal Opera -albumikaksikkoa vuosituhannen taitteessa tehdessä. Vanhimman ja uusimman Avantasian erottaa toisistaan vain rohkeus.

– En uskaltanut tehdä kaikkea mitä halusin, vaikka periaatteessa minulla olisi ollut vapaus siihen. Alitajuisesti kai ajattelin, ettei tiettyjä asioita vain voi tehdä, hän pyörittelee.

– Minulla ei myöskään ollut samaa kokemusta kuin nyt. Jos olisin tehnyt uuden Avantasian kaltaisen albumin 25-vuotiaana, siitä olisi tullut sillisalaattia. Nyt hallitsen muotokielet, osaan sovittaa asioita paremmin ja ymmärrän, että musiikin on annettava virrata vapaasti. Kun tunnen melodian itse, yleisökin tuntee sen.

– Suurin palkinto urallani onkin ollut se, että olen saanut ensin uudesta Avantasia-musiikista pettynyttä palautetta, mutta myöhemmin on tullut kommentteja, että hei, tämähän toimiikin helvetin hyvin. Oma musiikillinen tajuntani on laajentunut, ja on upeaa, jos voin laajentaa myös muiden tajuntoja.

Julkaistu Infernossa 9/2022.

Lisää luettavaa