”On ihan parasta, jos bändi kehittyy vuosien varrella, mutta sen soundin tunnistaa” – haastattelussa Medeia

Kuinka moni bändi naulitsee viidennellä albumillaan oman genrensä? Joukkoon voi lukea ainakin vaihtoehtoista kuoloa veivaavan tamperelaisen Medeian.

Kuva: Valtteri Lahikainen

Rock’n’roll on vahvasti läsnä, kun istumme kitaristien Samuli Peltolan ja Pekko Mörön kanssa torstaiaamuna tamperelaisen Taikapapu-kahvilan pöytään ja alamme käydä cappuccinoja maistellen läpi bändin lähihistoriaa.

Medeian viides albumi Xenosis on tätä lukiessanne ollut ihmisten ilmoilla noin viikon, mutta sitä saatiin odottaa tovi jos toinenkin: Iconoclastic-albumin jälkeen ehti livahtaa aikaa viisi ja puoli vuotta.

– Niin, aika kauan tässä kieltämättä meni, vaikkei bändi ollut telakalla missään vaiheessa. Oikeastaan me ollaan edetty aika totutun hitaaseen Medeia-tahtiin, eli noin albumi kolmessa vuodessa, mutta sitten tuli tällaisia pienenpieniä logistisia ja laulajapoliittisia haasteita, Samuli aloittaa.

– Pahin oli tietenkin treenispalo syksyllä 2014. Meidän äänitysfasiliteetit sijaitsivat samoissa tiloissa ja meillä oli ep:n äänitykset juuri silloin kesken, joten lähes kaikki oli aloitettava alusta. Siihen päälle lyödään vielä Keijon [Niinimaa] lähtö ja Fransin [Aalto] sisääntulo. Kyllä, olisihan tuohon väliin varmasti yksi levy mahtunut, mutta nyt kun Xenosis on valmis, tämä tahti tuntuu ainoalta oikealta.

Turpaanvedosta tulkintoihin

Keijo Niinimaan kaltaisen hahmon väistyminen keulilta voisi olla monelle bändille jopa kuolettava isku. Medeian kohdalla yksi hahmo korvautui täysin erilaisella, kun Frans Aalto toi bändiin oman soundinsa.

Samuli ja Pekko näkevät muutoksessa paljon hyviä ja ennen kaikkea uusia tuulia.

– ”Hahmo” nimenomaan on hyvä sana kuvaamaan sekä Keijoa että Fransia, Samuli naurahtaa.

– Mehän tunnettiin Frans jo aika hyvin. Se oli käynyt fiittaamassa keikoilla ja pyörinyt meidän mukana, joten ihan ventovieraan laulajan sisäänajoa ei tarvittu, Pekko jatkaa.

– Manning the Helm -ep:llä [2015] oli mukana Iconoclastin aikaisia biisejä, jotka oli tehty Keijon kanssa, joten sen levyn kohdalla koko Fransin potentiaali ei välttämättä tullut täysin esille.

– Jos miettii studiotyöskentelyä, Frans on ihannelaulaja. Se on tosi tekninen ja älyttömän hyvän kuulonen. Me päästiin tosi nopeasti yhteiselle ”taiteelliselle aallolle”, minkä voi varmasti aistia studiovideoistakin, Samuli sanoo.

– Kun päästiin tekemään Fransin kanssa biisejä, kaikki eteni tosi jouhevasti. Kokeiltiin paljon erilaisia rytmityksiä ja perusteltiin sovituksia toisillemme, ja kaiken sen ansiosta jo Fransin ääni yksinään muutti paljon Medeian soundia.

Korviinpistävintä Fransin huudoissa on, että ne eivät tingi tuumaakaan Medeian totutusta intensiteetistä, mutta nyt mukana on voimakkaampaa rytmitystä ja tarttuvampaa koukkua.

– Frans on erilainen solisti kuin Keijo. Siinä missä Keijo oli tosi brutaali ”turpaan vaan” -tyylinen laulaja, Frans jää tulkitsemaan sanoja tarkemmin. Sille jokainen tekstirivi on kuin oma sovituksensa, Samuli summaa.

Kärpästen herrat

Medeian siirtyessä kokoonpanoltaan uuteen lukuun bändin tekstit kulkivat toiseen suuntaan: siinä missä Quantum Holocaust (2006), Cult (2008) ja Abandon All (2011) muodostivat teemallisesti eräänlaisen maailmanlopun trilogian, Xenosis hyppää tietyllä tapaa loppua edeltävään aikaan.

Monet bändit jättävät maailmanlopun kuvastoissaan tilaa edes pienenpienelle toivonkipinälle, mutta Xenosista kuunnellessaan tietää, että loppu on vain ajan kysymys.

– Kun Abandon All -levyn tarina päättyi, jäljellä oli vain täydellistä tyhjyyttä. Siitä on vaikea jatkaa temaattisesti eteenpäin, mutta kaikelle on syynsä, ja se syy löytyy tästä hetkestä, Samuli kertoo.

– Tällä albumilla ihmiset ovat vertauskuvallisesti hyönteisiä, ja albumi avaa sitä, kuinka tällainen tuholaisjoukko kasvaa, kasvaa ja kasvaa tuhoten lopulta koko elinympäristönsä yrittäessään ”selviytyä”, kuten ihmiskunnallakin on tapana perustella toimiaan.

Samuli ei peittele seikkaa, että Xenosis heijastelee kaikessa maailmanlopun ennakoinnissaan nykyhetkeä.

– Xenosis referoi konkreettisesti maailman tämän hetken tapahtumia ja lyö sekaan sopivaa paatoksellisuutta ja eeppisyyttä, minkä myötä se on eräänlainen vaihtoehtoinen ja perverssi luomiskertomus.

Xenosis toteaa kylmästi, että maailmanloppu on tulossa, mutta sen estämiseksi ei tehdä mitään todellista. Ihmisillä taitaa olla kaiken taustalla melkoinen ”deathwish”?

– Ehkä he haluaisivat, että heidät päästetään jo pahasta, ja maailmaloppua suorastaan odotetaan? Samuli kysyy.

– Ja onhan ihmisellä myös ominainen piirre haluta päästä sanomaan ”mitä minä sanoin”. Harvemmin mistään hyvästä asiasta. Jokainen ”maailmanlopunprofeetta” on varmasti jollain sairaalla tavalla tyytyväinen, kun pääsee sitten kaiken toteutuessa kertomaan kirjoittaneensa asiasta aikoja sitten.

Vaihtoehtoinen kuolema

Xenosis on teemansa ohella myös musiikillisesti eräänlainen ympyrän sulkeutuminen. Tuo ympyrä alkoi muodostua sekä tietoisesti että tiedostamattomasti toistakymmentä vuotta sitten.

– Me ollaan pyritty valitsemaan joka levylle erilainen lähestymistapa meidän soundiin. Cultin aikoihin, ja sitä ennen, ainoa tarkoitus oli tehdä sellaista kovaa sokkiriffiä, nopeaa tempoa, lyhyitä biisejä ja vähän orkestraalista tykitystä väliin, Samuli alkaa selittää. – Sen jälkeen Abandon All tiputti vireitä selvästi, ja halusimme tehdä levyn teemaan sopivasti todella painostavan ja raskaan levyn. Menimme soundimme tummimpaan ja synkimpään ääripäähän. Iconoclastilla halusimme vähän keventää, minkä vuoksi levystä tuli aiempaa melodisempi ja ilmavampi kokonaisuus. Kun sitten päästiin Fransin kanssa ensimmäistä kertaa tositoimiin Manning the Helm -ep:llä, sille syntyi paljon asenneriffejä ja tosi teknisiä juttuja, ikään kuin vastauksena edelliselle levylle.

Samuli hieroo käsiään yhteen ja myhäilee tyytyväisenä summatessaan Xenosisin eräänlaiseksi definitiiviseksi Medeia-albumiksi.

– Totesimme keskenämme, että olemme nyt tehneet yhden todella nopean, yhden todella raskaan, yhden todella melodisen ja yhden teknisen levyn, joten kun uusi levy on esiosa tälle maailmanlopun albumitrilogialle, oli ainoastaan loogista pyrkiä yhdistämään koko meidän soundi. Me ollaan joskus aiemmin käytetty termiä ”alternative death metal”, mutta nyt se on mielestäni harvinaisen kuvaava.

Digitaalista kasvottomuutta

Kun Xenosis soi ensimmäistä kertaa, se kuulostaa tunnistettavalta Medeialta. Jos taas levyn pistää rinnatusten kymmenen vuotta sitten ilmestyneen Cult-albumin kanssa, massiivisen eron voi huomata: bändin tunnistaa samaksi, mutta soundit, kitarat, synat ja sovitukset ovat hyvin erilaisia.

– Se on ihan parasta, jos bändi kehittyy vuosien varrella, mutta sen soundin tunnistaa, Samuli sanoo.

Levyjen äänittäminen on muuttunut kuluneen kymmenen vuoden aikana paljon. Samuli kertoo Medeian korostavan aina omaa orgaanista soundiaan, minkä myötä bändi ei aio äänittää levyjään ainakaan liian digitaalisesti.

– Vielä kymmenen vuotta sitten oli lähes mahdotonta tehdä levyä järkevällä budjetilla ilman studiota. Nykyään siihen kykenee jokainen, jos vain löytyy tietotaitoa. Ihan kelvollisen soundin tekeminen on liiankin helppoa.

– Me ei haluta lähteä mihinkään mallintavaan samplemeininkiin. Me halutaan pysyä poissa siitä kirurgisentarkasta djent-skenestä ja antaa bändin kuulostaa omalta itseltään.

Samuli jatkaa, että monien bändien soundipaletti on ollut viimeisten vuosien aikana todella ennakoitava.

– Se on sellaista mallintavilla vahvareilla ja tietyillä rumpusampleilla luotua mötkälettä, joka kuulostaa kaikissa stereoissa tasaisen hyvältä, soi helvetin lujaa ja on äärimmäisen erotteleva mutta samalla pirun kliininen ja ennalta arvattava.

– Kuuntelin juuri Spotifysta ”Viikon suositukset” -listaani, ja siellä tuli vastaan kymmenkunta uudehkoa metallibändiä ympäri maailman. Oli ihan käsittämätöntä, miten identtinen niiden soundi oli. Välillä tuntuu siltä, että tietyt soundit määrittävät jo bändien musaa sen sijaan, että sitä tehtäisiin biisit ja riffit edellä. 

Julkaistu Infernossa 1/2019.