”On käsityöammatti olla rockbändissä” – haastattelussa heavysolisti Jari Tiura

Valveutunut hevirokkifani saattaa muistaa Jari Tiuran Michael Schenker Groupin laulajana. Vuodet ovat kohdelleet miestä suotuisasti, ja tällä kertaa Tiuraa kuullaan soolobändinsä keulilla.

Olet tehnyt musiikin parissa pitkän uran. Mistä lähtien olet pohdiskellut ajatusta sooloalbumista? 

– Mielenkiintoinen kysymys… Onko pohdinta ja unelmointi sama asia, kysyn lisäksi itseltäni, Tiura pähkäilee. 

– Uskoisin pohtimisen alkaneen, kun kiersin MSG:n kanssa Tales of Rock’n’Roll -kiertueella 2006–2007. Ajatus oli lähinnä, että tämä on huikeata hommaa ja teen tätä vielä omalla bändillä. En tietenkään voinut olla varma, millä yhtyeellä se tapahtuisi, vai olisiko kyseessä soolobändi. 

– Ajatus iti kuitenkin päässäni, ja koska olen spontaanisti utelias, kysyin ystävältäni Sami Alalahdelta, innostuisiko hän tuottamaan ja äänittämään albumin. Vastaus tuli nopeasti, ja näin alkoivat levyn esivalmistelut. Kyseessä oli pitkä prosessi, joka kulminoituu King of Lionsiin, ja olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Asiat loksahtivat paikoilleen niin kuin ne ehkä oli tarkoitettu, vaikka en tiennyt sen tapahtuvan näin. 

King of Lions -levyn materiaali kuulostaa perinteiseltä hard rockilta. Oliko tarkoituksena tehdä tribuutti musiikillisille juurillesi? 

– Halusin tavallaan testata, olemmeko kykeneväisiä MSG:tä vastaavaan musiikkiin sekä laadullisesti että soitannollisesti. Halusin haastaa ensi sijassa itseni, mutta myös veljet täältä kotimaasta. 

– Minä en pysty paljon perusääntäni muuttamaan. Soittajat ovat loistavia ja kykenivät heittäytymään äänitysvaiheessa siihen tunteeseen, mikä sävellyksissä on. Esimerkiksi Yrjö Ella, soolokitaristi, on vanhan liiton mies, jonka soolokäsitys on fantastinen, joten lopputulos kääntyi väkisinkin musiikillisille juurille. Loistava on myös Jaan Wessman [basso ja rummut] sekä kaikki muutkin soittajat. 

– On käsityöammatti olla rockbändissä, joten olisi hyvä, että kunkin soittajan persoonallisuus ja karisma kuuluu. Tällä levyllä näin on, ja jos se on perinteistä hard rockia, se on hieno asia. 

Koetko, että soololevyn sanoitukset ovat normaalia henkilökohtaisempia? 

– Kirjoittaminen alkoi London-biisistä, jonka idea tuli MSG-turneella, jolloin bändin ilmapiiri oli jotenkin jo suomalaisittainkin melankolinen. Arvaat varmaan, että se oli tuttu fiilis, joten jostain Lontoon pimenevästä illasta napsahti päähäni biisin melodia ja aihe. Tunsin heti, että tämä on hyvä, loppuun tekemisen arvoinen. Tiesin silloisen pestini päättyvän pian, omasta tahdostani vielä, joten pyörittelin hetken tunnetta, miten ilmaista suurta kaipuuta mutta samalla ilmiselvää ja väistämätöntä eroa. Onko Lontoo tässä tapauksessa MSG, en tiedä, mutta tunne on edelleen sama. 

Kuinka helppoa tai vaikeaa oli löytää mukaan sopivat soittajat? 

– Porukan kasaamisen hoiti suuremmilta osin Sami. Tiesin kyllä kaikki soittajat entuudestaan, joten oli varsin antoisaa seurata ukkojen työskentelyä. Kaverit ovat erittäin osaavia! 

– Pitää mainita, että kaikki soittajat, joiden kanssa olen tehnyt ja teen tälläkin hetkellä työtä [bändeissä Stargazery ja Century Lost] ovat kyllä huipputasoa. Joskus tuntuu, että yleisö ei välttämättä aina ymmärrä, kuinka paljon osaamista ja oppimista musiikin tekeminen ja esittäminen vaatii. 

Julkaistu Infernossa 3/2018.