Puhelinlinjalta kuuluu pikkulasten puhetta, naurua ja askeleiden ääniä. Nämä sekoittuvat epämääräiseen kilinään ja kalinaan. Sitten kuuluu miesääni, joka puhuu lapsille samaan aikaan käskevästi ja rakastavasti. ”Jag måste prata i telefon”, mies pyytää lapsia rauhoittumaan ruotsiksi.
Ääni kuuluu Johannes Perssonille, Cult of Lunan laulaja-kitaristille. Mieheksi, jonka yhtye on tehnyt juuri teemalevyn avaruusmatkailusta, hän kuulostaa melko arkiselta. Ehkä hän tekeekin yhtyeensä kanssa suurieleisiä teemalevyjä juuri arjen vastapainoksi.
Cult of Luna ei ole ensimmäistä kertaa temaattisen albumikokonaisuuden äärellä. Persson näkeekin uuden Mariner-albumin osana yhtyeen pitkälle ulottuvaa jatkumoa.
– Uusi levy on käytännössä matka kaupungista valtavaan avaruuteen. Somewhere Along the Highway, joka julkaistiin kymmenen vuotta sitten, ja sitä seurannut Eternal Kingdom saivat innoituksensa maalaisympäristöstä kotonamme Västerbottenissa, Pohjois-Ruotsissa. Ympäristöstä, jossa vietimme lapsuutemme ja kasvoimme. Eternal Kingdomin jälkeen bändin jatko oli jonkin aikaa hiukan epävarmaa. Siinä vaiheessa, kun olimme lopulta päättäneet tehdä uuden levyn, halusimme tehdä temaattisesti 180 asteen käännöksen.
– Sitten teimme albumin [Vertikal, 2013] mekaanisesta kaupungista, levyn joka sai innoitusta Fritz Langin Metropolis-mykkäelokuvaklassikosta. Siinä vaiheessa tiesimme, että menisimme seuraavaksi avaruuteen. Jo Vertikalilla on sanoituksia, jotka tuovat kaupungin tarinan päätepisteeseensä ja me ikään kuin alamme tuijottaa avaruuteen.
Mariner ei ole avaruudellisesta teemastaan huolimatta pelkkää yksiulotteista science fictionia, vaan levyn konseptista löytyy erilaisia tasoja.
– Olemme halunneet tehdä monen vuoden ajan levyn pakenemisesta ja itsensä haastamisesta, siitä että menee paikkoihin, joissa kukaan ei ole ollut aikaisemmin. Avaruustutkimus on levylle hyvin konkreettinen, mutta samalla myös hyvin filosofinen teema. Teema turvalliselta alueelta poistumisesta, uusien juttujen kokeilemisesta – meidän tapauksessamme siitä, mitä teimme Julien kanssa. Emme tienneet, mitä siitä tulisi.
Levyn nimi Mariner (merenkävijä) viittaa juuri tähän.
– Joskus muinaisina aikoina, ennen kuin maapallo oli kartoitettu kokonaan, merimiehet matkustivat merellä tietämättä tarkkaan, minne olivat menossa. Silloin ei voinut tietää varmuudella, mitä horisontissa odotti. Nykypäivänä koko maapallo tunnetaan, mutta avaruudessa riittää tuntemattomia kolkkia.
Yhteistyötä verkossa
Perssonin mainitsema Julie on amerikkalaislaulajatar Julie Christmas, joka on merkitty albumin toiseksi esittäjäksi. Monipuolisella ja ilmaisuvoimaisella äänenkäytöllään usein pääroolin Marinerilla ottava Christmas on saavuttanut alan piireissä huomiota noise rock -yhtye Made Out of Babiesin ja post-metal-superkokoonpano Band of Micen laulajana sekä sooloartistina.
Yhteistyö Christmasin ja Cult of Lunan välillä alkoi puhtaasta fanituksesta.
– Olimme suunnittelemassa erästä festivaalia keväällä 2014, ja saimme itse päättää, millaisten yhtyeiden kanssa haluamme soittaa. Halusin Julien mukaan soolokeikalle, sillä olen fanittanut molempia hänen bändejään jo pitkään ja rakastan hänen sooloalbumiaankin. Hänellä on fantastinen ääni, jolla hän osaa mennä laidasta toiseen. Valitettavasti hän ei päässyt soittamaan noille festareille, mutta pyysin agentiltamme hänen sähköpostiosoitettaan. Aloimme keskustella sähköpostin välityksellä. Tarkoituksenani oli alusta alkaen ehdottaa hänelle musiikillista yhteistyötä.
Levyntekoprosessiin vaikutti myös tieto, että Cult of Luna ei tulisi kiertämään vähään aikaan.
– Mietin, miksi emme tekisi saman tien levyä, jonka tiimoilta emme edes pystyisi kiertämään. Siis eräänlaista ”untourable albumia”. Kun saimme houkuteltua Julien mukaan, ajattelimme, että olisi kiva yrittää ikään kuin sekoittaa hänen tyyliään meidän tyyliimme. Aluksi tarkoitus oli vain kokeilla tätä yhden tai kahden kappaleen verran, ja homma alkoi paisua siitä. Lähettelimme hänelle demoja kesällä 2015, ja kun saimme biisit takaisin hänen lauluosuuksiensa kanssa, tiesimme, että käsillä olisi mahtava levy.
Mariner on siinä mielessä tyypillinen modernin ajan albumi, että sen tekijäosapuolet, Uumajasta kotoisin oleva Cult of Luna ja New Yorkissa majaansa pitävä Christmas, työstivät levyä internetin välityksellä. Itse asiassa levynteko ilman tietoverkkoja olisi tuskin ollut edes mahdollista. Persson kertoo, että kun hän tapasi Christmasin ensimmäistä kertaa, Mariner oli jo käytännössä äänitetty.
– Tapasimme syyskuussa 2015 New Yorkissa, kun olimme siellä keikalla. Siinä vaiheessa olimme tehneet hänen kanssaan töitä jo vuoden. Levyn tekeminen ei silti ollut vaikeaa. Lähettelimme hänelle demoja ja luonnoksia biiseistä, ja saimme häneltä palautetta biiseistä ja lauluosuuksia. Vaihdoimme sitten ajatuksia siitä, mitä halusimme muuttaa. Se oli oikeastaan melko tuottelias tapa tehdä kappaleita.
Luovia rajoja
Kuten todettua, teemalevyt eivät ole ennenkään olleet Cult of Lunalle vieras asia. Yhtenäiset albumikokonaisuudet kuuluvat kiinteästi yhtyeen toimintafilosofiaan, ja bändit levyt ovatkin nimenomaan ehyitä kokonaisuuksia, eivät pelkästään yksittäisten kappaleiden kokoelmia.
– Kokonaisuudesta pitää puhua bändin sisällä jo ennen kuin kappaleita aletaan kirjoittaa. Silloin kaikki tietävät, minne olemme menossa ja mitä tavoittelemme. Kaikki nämä keskustelut ovat toki hyvin abstrakteja, mutta niistä on silti apua siinä, että saa kaikki tekemään töitä samaan suuntaan.
– Kun alamme tehdä albumia, emme kirjoita nippua biisejä. Tai kirjoitamme kyllä, mutta astumme sitten pari askelta taaksepäin ja mietimme, mikä kappaleen rooli kokonaisuudessa on. Mietimme sitten, millaisia biisejä tarvitsemme vielä sitomaan kokonaisuuden yhteen. Tämä on meille se kaikkein tehokkain ja hedelmällisin toimintamalli.
Vaikka Persson kertoo olevansa monipuolinen musiikinystävä, omassa musiikinteossaan hän tarvitsee rajoja. Cult of Luna -nimen alla ei voi julkaista aivan mitä tahansa.
– En ole tyhmä. On olemassa ilmaisun rajoja, joiden rikkomisesta emme selviäisi. Mutta ehkäpä emme haluaisi rikkoa niitä muutenkaan. Ei tässä ole kyse siitä, että meidän pitäisi pysytellä koko ajan turvallisella alueella. Olen kuitenkin melko varma, ettemme tule koskaan tekemään reggae-albumia. Itse asiassa voin luvata tässä ja nyt, että Cult of Lunan reggae-albumia ei tule. Ei siksi, että välittäisimme siitä, mitä ihmiset ajattelevat, tai siksi, ettemme selviäisi siitä kuin koira veräjästä, vaan siksi, että vihaan reggaeta! Persson nauraa.
Rajat ovat siis olemassa. Cult of Luna kuitenkin yrittää rikkoa niitä jokaisella levyllään, ainakin jollain tapaa.
– Meillä on ollut joitain juttuja, jotka olemme tehneet ihan vain nähdäksemme, selviäisimmekö niistä. Olemme tehneet kantriballadeja ja elektronisia juttuja. Mutta ei niissäkään ole oikeastaan sinänsä kyse rajojen rikkomisesta. Minä vain satun olemaan samassa bändissä kera hullujen tyyppien, joilla on hulluja ideoita. Se on mahtavaa! Olen todella iloinen, että voin työskennellä tällaisessa luovassa ympäristössä.
Sen ohella, että Cult of Luna on tehnyt tiivistä yhteistyötä bändin ulkopuolisen muusikon kanssa, myös yhtyeen varsinainen kokoonpano on muuttunut. Pitkään mukana olleet Anders Teglund (koskettimet) ja Erik Olofsson (kitara) jättivät yhtyeen ennen Marineria.
Johannes Perssonin mukaan muutoksilla ei ollut varsinaista vaikutusta tapaan, jolla uusi levy syntyi. Lopputulokseen kylläkin.
– Teemme sitä, mitä olemme aina tehneet. Kaipaan totta kai Erikiä ja Andersia, kun olemme treenikämpällä soittamassa, mutta itse prosessia, sitä miten musiikki syntyy, heidän lähtönsä ei muuttanut. Tämä levy kuulostaisi luultavasti täysin erilaiselta, jos he olisivat vielä mukana, mutta sitähän ei voi koskaan tietää.
Postia vai ei?
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ilmaantunut useita uusia musiikkigenrejä, joita yhdistää post-etuliitteen käyttö. On niin post-rockia, post-hardcorea kuin post-metaliakin. Cult of Luna luetaan usein jälkimmäisen pioneereihin.
Johannes Persson ei tunne yhtyeensä edustavan mitään genreä tai skeneä.
– Jos ollaan rehellisiä, en oikeastaan edes tiedä, mitä post-metal-skene pitää sisällään tai kuka sitä edustaa. Kuulin post-metalista ensimmäistä kertaa silloin, kun joku kuvaili musiikkiamme tuolla termillä.
– Kun mietin skenen käsitettä… Minä olen lähtöisin hardcore/punk-skenestä, jolle on ominaista vahva yhteisöllisyys. Kaikki tuntevat toisensa, kaikki tuntevat toistensa bändit, kaikki kiertävät keskenään. Minulle skene merkitsee sitä. En usko, että olemme ikinä kiertäneet sellaisen bändin kanssa, jonka musiikkia kutsutaan post-metaliksi. Soitamme synkkää ja raskasta musiikkia, minulle tämä kuvaa meininkiämme ihan riittävän hyvin.
Samalla mies kuitenkin myöntää, etteivät ihmiset keksi tällaisia määritelmiä aivan turhaan.
– Toki genret ovat hyödyllisiä, kun pitää selittää jollekulle musiikkia. Mutta ei sanoilla pysty koskaan selittämään täydellisesti, miltä joku bändi kuulostaa. On silti ihan hyvä, että ihmiset saavat jonkinlaisen kuvan asiasta.
– Tunnetasolla tunnen yhteyttä punk ja hardcore -skeneen, ja se on ainoa skene jota seuraan aktiivisesti. En tiedä mitään nykypäivän popkulttuurista. En tiedä, mitkä bändit ovat tällä hetkellä suuria nimiä metallimusiikissa, ja sen vähän perusteella, mitä olen aiheeseen tutustunut, en haluakaan tietää.
Oli post-metalia tai ei, Cult of Lunan musiikki on joka tapauksessa siinä määrin raskasta, tummasävyistä ja tylyä, ettei sillä tavoitella massoja. Tässä tapauksessa nimi onkin ollut enne: yhtye on kulttisuosikki, jonka kannattajajoukko ei ole ehkä suuri mutta sitäkin uskollisempi. Myös kriitikot pitävät bändistä: Mariner on saanut aiempien Cult of Luna -levyjen tapaan erinomaiset arvostelut.
Persson myöntää, että hehkutus lämmittää.
– Jokainen muusikko on tietyssä mielessä narsisti. Jokainen haluaa tulla kehutuksi. On toki aina hienoa kuulla, että muut ihmiset pitävät musiikista, jota soittaa. Viesti voi tulla fanipostissa tai se voi olla arviossa lehdessä. Haluaisin kuitenkin ajatella, että hyvä arvostelu jossain isossa lehdessä on ihan yhtä arvokas kuin jonkun yksittäisen ihmisen sähköpostissa antama kehu. En ole aivan varma, mutta ainakin haluaisin ajatella, että olen kummastakin yhtä onnellinen.
Kummassakin tapauksessa on koskettanut musiikillaan toista ihmistä.
– Kyllä! Se ei ole ehkä syy sille miksi soittaa, mutta ainakin tietää, ettei ole maailman ainoa ihminen, joka pitää tällaisesta musiikista.
Liike eteenpäin
Cult of Lunan jäsenillä on kiitettävän kirjava valikoima myös muita bändejä. Metallin ohella bändin jäseniä voi kuulla ilmaisemassa itseään punkin, hardcoren ja alternativen merkeissä. Kenties mielenkiintoisin ulkopuolinen pesti on rumpali Thomas Hedlundilla, joka soittaa sessiopohjalta suositussa ranskalaisessa indie rock -yhtye Phoenixissä.
Persson itse vaikuttaa Cult of Lunan toisen laulaja-kitaristin Fredrik Kihlbergin kanssa myös Khoma-yhtyeessä. Melodisesti vahvaa, poliittisesti valveutuneilla sanoituksilla varustettua alternative metalia soittava orkesteri on julkaissut tähän mennessä neljä pitkäsoittoa. Persson ei ole varma, onko epäsäännöllisesti toimiva yhtye tekemässä levyille jatkoa.
– Emme ole olleet Khoman kanssa viime aikoina kovin aktiivisia. Olisi mukava tehdä taas jotain, mutta en uskalla luvata mitään. Sen sijaan voin suositella Riwen-yhtyettä, jossa myös soitan. Musiikkimme on raakaa, hyvin aggressiivista hardcorea. Julkaisimme viime vuonna uuden levyn, The Coldin, josta tuli todella hyvä.
Cult of Luna on luonut marginaalimusiikkia soittavaksi yhtyeeksi pitkän uran. Bändin nimetön debyyttialbumi täyttää tänä vuonna viisitoista vuotta.
– Onhan tämä ollut aikamoinen matka. Sen lisäksi, että bändin jäsenet ovat vaihtuneet, homma on – varmasti osittain vanhenemisenkin takia – nykyisin aika paljon mukavampaa. Emme tappele enää. Tunnemme toisemme niin hyvin ja olemme soittaneet yhdessä niin kauan, että tiedämme, miten homma toimii. Asumme nykyään eri kaupungeissa, joten emme tapaa enää niin usein, mutta kun teemme niin, yritämme nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Olemme yhtä paljon ystäviä kuin bändikumppaneita.
Mikä mahtaa olla seuraava askel Cult of Lunan uralla?
– Ei mikään. En tiedä. Ei aavistustakaan, Persson epäröi.
– Emme ole suunnitelleet mitään. Emme kuitenkaan enää nuorene, meillä on koko ajan enemmän kiirettä bändin ulkopuolella. Olemme jo yli kolmekymppisiä. Meillä on työpaikat. Meillä on lapsia, kuten varmaan voit tämänkin puhelun taustalla kuulla. Emme ole ikinä pyrkineet ansaitsemaan elantoamme tällä bändillä. Me palamme hitaalla liekillä. Emme ehkä liiku nopeasti, mutta liikumme joka tapauksessa eteenpäin.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2016.