Every Time I Die -yhtyeen soittajat eli kitaristit Jordan Buckley ja Andy Williams sekä basisti Stephen Micciche ja rumpali Clayton ”Goose” Holyoak julkaisivat aiemmin viikolla yhteisen tiedotteen, jossa nämä kertoivat bändin lopettavan toimintansa. Nelikko perusteli lopettamista sillä, etteivät he ole saaneet selvitettyä välejään laulaja Keith Buckleyn kanssa, johon nämä eivät sanojensa mukaan ole saaneet mitään kontaktia sitten yhtyeen joulukuisten TID the Season -konserttien.
Keith Buckley vastasi ensin muun yhtyeen ilmoitukseen julkaisemalla bändiltä saamaansa kirjeen, jossa laulajaa kiellettiin kommentoimasta bändiä ja sen jäseniä, imagoa tai toimintaa halventavasti sekä käyttämästä bändin nimeä tai logoa ennen kuin yhtyeen hajoamiseen liittyvät lakitekniset seikat on hoidettu. Myöhemmin Buckley julkaisi Twitterissä pitkän avautumisen, jossa tämä kertoo oman puolensa hajoamisesta ja sen taustoista.
”Kun soitimme Ashevillessä 3. joulukuuta kuulin, miten muut suunnittelivat minun korvaamistani. Soitin keikan (vihaisena) ja vetäydyin kiertueelta. Tiedätte tämän. Mutta ette tiedä, että heti kotiin päästyäni yritin useaan otteeseen keskustella heidän kanssaan ongelmista, joita välillämme oli. Ennen Ashevillen-keikkaa luulin oikeasti, että asiat olivat paremmin kuin mitä ne olivat pitkään aikaan olleet”, Buckley aloittaa viittaamalla tapahtumiin ennen TID the Season -konsertteja.
”Ashevillen-keikan jälkeen twiittasin pitäväni taukoa mielenterveyteni vuoksi, koska rehellisesti sanoen olin vitun palasina. Seuraavana päivänä he ilmoittivat varoittamatta, että he jatkavat kiertuetta ilman minua ja fanit voivat ’laulaa karaoke-tyyliin’. He antoivat ymmärtää minun olleen päätöksessä mukana tai että olisin edes kuullut siitä etukäteen. Minä kuulin asiasta Twitteristä aivan kuten tekin. Myöhemmin he vetivät ilmoituksensa pois ja julkaisivat kannustavan viestin, jossa sanoivat minun olevan ’tärkeä osa’ bändiä.”
Keith Buckley sanoo päättäneensä hoitaa TID the Season -konsertit sivistyneesti ja avata keskusteluyhteydet sen jälkeen. 20. joulukuuta hänelle lähetettiin aiemmin mainittu kieltomääräys ja ilmoitus, että hän on ulkona bändistä. Keithin mukaan 5. tammikuuta hänelle lähetettiin puolestaan tarjous, jossa laulajalle annettiin mahdollisuus jatkaa yksin Every Time I Die -nimellä, mikäli muut saavat korvauksia nimen käyttämisestä.
”Bändin jatkaminen ja muiden korvaaminen ei kiinnostanut minua. Minulle Every Time I Die on vain nämä tietyt jäsenet. Kieltäydyin tarjouksesta 6. tammikuuta. Tein mitä tein, mutta olin yhä avoin selvittämään asioita ja miettimään parasta ratkaisua kaikkien kannalta”, Keith jatkaa.
Laulajan mukaan hiljaisuutta kuitenkin vain jatkui ja 17. tammikuuta hän ilmoitti muille julkaisevansa bändiltä saamansa erottamiskirjeen, mikäli asioista ei aleta keskustella 24 tunnin sisällä. Laulajan mielestä jotain oli sanottava julkisesti, koska yhtyeelle oli sovittu keikkoja lähitulevaisuuteen ja niihin myytiin vielä lippujakin. Vastausta ei kuulunut.
”Myöhemmin illalla sain ystävältäni viestin, että katsopa Twitteriä. Siellä näin, miten he olivat ilmoittaneet bändin lopettaneen virallisesti toisen joulukonsertin jälkeen. Sillä tavoin sain tietää, että bändi, jonka olin laittanut alulle 19-vuotiaana, oli hajonnut. Julkaisemalla sen tiedotteen ilman keskusteluja, lakiteknistä konsultointia tai kunnioitusta rakentamaamme bändiä kohtaan, he riistivät minulta mahdollisuuden sanoa hyvästi 20 vuoden uhrauksille. Se on ollut vaikeinta sulattaa. Vietettyäni puolet elämästäni pakussa en saa pääsyä edes Instagram-sivun muistoihin. Plus kaikki ristiriitaiset tarinat, joilla yritetään manipuloida ja hämärtää asiaan liittyvää narratiivia, aiheuttavat minulle hampaidenkiristelyä.”
Keith Buckleyn mukaan syitä hajoamiselle on useita ja se olisi ollut ennen pitkää edessä.
”Ongelmamme juontavat vuosikymmenten taa. Jos ollaan rehellisiä, meidän olisi pitänyt hajota jo 2014. Mutta emme tehneet niin. En voi puhua muiden puolesta, mutta itse jatkoin eteenpäin vain, koska halusin luoda yhteyden muihin sanoitusteni ja live-esiintymistemme kautta. Jälkikäteen ajatellen olen kiitollinen, että tein niin. From Parts Unknown, Low Teens ja varsinkin Radical ovat tärkeitä levyjä, jotka meidän piti tehdä. Tunnen yhä, miten Radicalin merkitys kasvaa, mutta se henkinen ja poliittinen kanta, jonka levyllä otin, aiheutti ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä minun ja Jordanin välille. En kuitenkaan ole pahoillani yhdestäkään sanasta.”
Lopuksi Keith vakuuttaa, että hän on kunnossa eikä hän halua kaataa vihaa kenenkään niskaan.
https://twitter.com/deathoftheparty/status/1483721043562975233