”Oodi lehmänkellolle!” Sebastian Bachin uudella musiikkivideolla kerätään nimiä ja potkitaan persettä

Bach nousee kirjaimellisesti haudasta.

18.05.2024

Sebastian Bach nousi kuuluisuuteen 80-luvun loppupuolella Skid Row’n laulajana. Mies oli osa bändiä vuoteen 1996 saakka, jolloin miehistön sisäiset erimielisyydet repivät jäsenet eri teille ja Bach jatkoi uraansa liittymällä The Last Hard Men -yhtyeeseen.

Ensimmäisen sooloalbuminsa Bring ’Em Bach Alive! hän julkaisi vuonna 1999. Miehen edellinen täyspitkä Give ‘Em Hell ilmestyi vuonna 2014, ja tuorein Child Within the Man kuluvan kuun 10. päivä.

Uusimmalta albumilta löytyy maestron omien sanojen mukaan muun muassa hänen uransa raskain biisi (Hold On) to the Dream, ja tuoreinta musiikkivideokappalettaan Freedom Bach kuvailee Blabbermouthin mukaan kunnianosoitukseksi suosikki-instrumentilleen lehmänkellolle.

Ja siellä se kello todella paukkaa, kato vaikka ite. Alla olevan videon ovat ohjanneet Jim Louvau ja Tony Aguilera.

Lisää luettavaa