Orange Goblin -nokkamies listasi ikimuistoisimmat keikkakokemukset – suomalaisfestari jäänyt mieleen vähemmän hyvässä mielessä

Ben Ward muistelee, miten bändi joutui epäkiitolliseen tehtävään nousta lavalle Slayerin jälkeen.

01.06.2021

Jo yli 25 vuotta stoner rockia ja heavy metalia paukuttaneen Orange Goblin -yhtyeen laulaja Ben Ward (kuvassa oikeassa reunassa) listasi Metal Hammerin pyynnöstä kymmenen yhtyeen tavalla tai toisella ikimuistoisinta keikkaa vuosien varrelta. Maininnan saa myös esiintyminen Oulun Jalometalli-festivaaleilla vuonna 2013, mutta tämä esiintyminen ei suinkaan ole jäänyt Wardin mieleen yhtenä bändin parhaimpana keikkana, kiitos epäkiitollisen soittoajan.

”Jalometallissa oli kaksi vastakkaista lavaa, joissa bändit soittivat vuorotellen. Slayer esiintyi toisella lavalla ja meidän vuoromme oli heti heidän jälkeensä sillä toisella. Ja kuka tahansa joka on koskaan nähnyt Slayerin keikalla, tietää, ettei kukaan halua soittaa sen bändin jälkeen”, Ward muistelee.

”Katselimme heidän keikkaansa ja saimme itsemme kunnon kierroksille. Olimme valmiita iskemään. Slayer lopetti settinsä, meidät juonnettiin sisälle, kävelimme lavalle… ja yleisö katosi. He kirjaimellisesti vain kävelivät pois. Lavan eteen jäi ehkä 10-15 tyyppiä haahuilemaan ja ennen pitkää hekin pötkivät pois. Ei siinä voinut oikein muuta kuin hymyillä ja jatkaa keikkaa.”

”Kyllähän me tiesimme, että tulee olemaan tuskallista seurata Slayeriä. Ja niinhän se olikin.”

Wardin mieleen on jäänyt myös bändin ensimmäinen julkinen esiintyminen Sudbury Hillin The Rising Sun -baarissa. Yhtye kipusi lavalle, vaikka kenelläkään ei ollut juuri soittokokemusta eikä Ward ollut koskaan ennen laulanut.

”Siellä oli bluesjamittelut ja yleisö päästettiin lavalle soittelemaan. Siellä oli joukko bluestyyppejä soittelemassa Eric Claptonia ja Creamia, John Lee Hookeria, B.B. Kingia ja sellaista. Sitten me nousimme lavalle ja soitimme Alice in Chains -coverin sekä pari omaa biisiä, jotka olivat enemmän tai vähemmän death metalia”, Ward kertaa.

”Kaikkien leuat tipahtivat lattiaan. ’Mitä ihmettä tämä on?’. Koska ensimmäkin se ei yhtään sopinut sen illan muuhun tarjontaan ja toiseksi koska olimme niin paskoja. Mutta ennen pitkää kehityimme paremmiksi.”

Lisää luettavaa