Ozzy Osbournen kanssa kiertueelle lähtevä Zakk Wylde paluustaan: ”Gus ei ollut käytettävissä”

05.06.2017

Uutisoimme hiljattain kitaristivelho Zakk Wylden palaavan kymmenen vuoden tauon jälkeen lavalle yhdessä Ozzy Osbournen kanssa tämän tulevalla Pohjois-Amerikan-kiertueella. Osbournen ja Wylden ensikohtaamisesta ja ensimmäisistä yhteistyökuvioista tulee samalla tänä vuonna kuluneeksi jo 30 vuotta.

Wylde vieraili lauantaina Kansasin Rockfesteillä ja istahti myös 98.9 The Rock -radion haastateltavaksi. Jutustelun tuoksinassa Wylde kertoi myös hieman paluustaan pimeyden prinssin bändin riveihin.

– Oz soitti ja sanoi, että Gus [G, Osbournen soolobändiin 2009 liittynyt Firewind-kitaristi]  ei ollut käytettävissä. Ja kuka muu saisi tiskit yhtä puhtaiksi ja liinavaatteet yhtä pehmeiksi kuin ne joskus olivat? Wylde kommentoi kieli poskella.

– Kitaran soittaminen ei liittynyt siihen mitenkään. Gus ei vain päässyt nyt mukaan ja he ajattelivat, että ”kun nyt kerran olet täällä tiskaamassa niin samahan se on soittaa myös kitaraa”.

Wylde on viime aikoina pitänyt itseään kiireisenä muun muassa Black Sabbath -tribuuttibändi Zakk Sabbathin keikoilla. Wylde sanoo tribuuttibändin idean syntyneen lukuisten heavy metal all-star -keikkojen myötä. Vaihtuvien kokoonpanojen kanssa soitellessa kun tulee yleensä soitettua tuttuja, kaikkien selkäytimeen porautuneita kappaleita.

– Rumpali oli usein joka keikalla eri eikä keikkoja ehditä treenaamaan, joten pohdimme, mitä biisejä kaikki tuntevat. Jos soitat klassista musiikkia, osaat käytännössä mitä tahansa Bachilta, Mozartilta ja Beethovenilta, ne ovat osa kasvatustasi. Rockissa vastaavat ovat Black Sabbath, Led Zeppelin ja Deep Purple. Jossain vaiheessa Blasko [Zakk Sabbathin ja Ozzy Osbournen basisti] alkoi sitten vitsailemaan, että ”eiköhän soiteta Zakk Sabbath -setti” ja tässä sitä ollaan, Wylde nauraa.

Lisää luettavaa