Päivän tv-vinkki: Black Sabbathin viimeiset tahdit Yle Teemalla

Konserttitaltiointi löytyy myös Areenasta.

15.12.2017

Heavy metalin kivijalka Black Sabbath päätti uransa viimeisen kiertueen helmikuussa kahteen keikkaan kotikaupungissaan Birminghamissa. Historiallinen konsertti luonnollisesti myös kuvattiin talteen jälkipolville ja The End of the End -konserttielokuva nähtiinkin ainutkertaisessa valkokangaslevityksessä aiemmin syksyllä.

Yle Teema esittää konserttitaltoinnin tänään perjantaina 15. joulukuuta kello 23.10 alkaen. Malttamattomimmat voivat kuitenkin katsoa kyseisen keikan vaikka heti, sillä se on jo katsottavissa Yle Areenassa, jossa se pysyy kahden kuukauden ajan.

Lisää luettavaa