”Pantera-kitarasta” haaveilleen pojan toive toteutui, kiitos anonyymin soitinliikkeen asiakkaan – teko noteerattiin myös yhtyeen leirissä

Arvostamme!

04.01.2022

Tässäpä todellinen hyvän mielen uutinen: Coloradon Grand Junctionissa sijaitseva soitinliike J.B. Hart Co. julkaisi sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa kertoi Fallon-nimisen pojan tarinan. Williamsin oireyhtymää sairastava Fallon oli vuosien ajan vieraillut liikkeessä säännöllisesti ja halusi joka visiitillään soittaa ”Pantera-kitaraa” eli Dimebag Darrellin nimikkokitaraa, jolla tämä sitten revitteli Panteran riffejä. Fallon kertoi haaveilevansa omasta kitarasta.

”Kahdeksan kuukautta sitten, kun Fallon oli jälleen liikkeessä soittamassa, eräs asiakas kiinnitti häneen huomiota. Asiakas liikuttui tapauksesta niin, että palasi myöhemmin kauppaan, osti kitaran ja pyysi meitä antamaan sen Fallonille nimettömänä lahjoituksena”, liikkeen some-julkaisussa kerrotaan.

Teksasiin muuttanut Fallon vieraili liikkeessä taas joulukuun lopussa ja sai näin kitaran, josta oli pitkään unelmoinut.

”Hänen äitinsä itki ja Fallon säteili onnesta. Se oli hyvin erityinen hetki. Maailmassa on vielä hyviä ihmisiä jäljellä.”

Lämmin ja koskettava tarina huomattiin myös Panteran leirissä ja tarina jaettiin myös yhtyeen Facebook-sivuilla. Lisäksi Panteran some-väki kommentoi julkaisuun ottaneensa yhteyttä Fallonin äitiin palkitakseen innokkaan fanin jollain tavalla. Hienoa ja arvostettavaa toimintaa!

”Uskomaton tarina. Nauti uudesta Dimebag Darrell -kitarastasi, Fallon” bändin Facebook-sivuilla onnitellaan nuorta fania.

Lisää luettavaa