Pantera-klassikko Phil Anselmon uuden bändin käsittelyssä – pro shot -videomateriaalia Scour-keikalta julki

23.05.2017

Phil Anselmo tunnetaan miehenä, jolla on monta rautaa tulessa. Panteran jälkeen Anselmoa ovat pitäneet kiireisenä niin Down, Superjoint kuin näyttelijä Bill Moseleyn kanssa toteutettu levy. Onpahan Anselmo jossain välissä julistanut häneltä löytyvän pöytälaatikosta ainakin viisi albumillista valmista materiaalia julkaisua odottamassa.

Yksi tuoreimmista projekteista on pari vuotta sitten alulle saatettu Scour, jonka riveistä löytyy Anselmon lisäksi ukkoja muun muassa Pig Destroyerista ja Cattle Decapitationista. Yhtye julkaisi viime kesänä debyytti-ep:n ja lisää materiaalia on tietojen mukaan tuloillaan.

Scour heitti ensimmäisen keikkansa New Orleansissa viime helmikuussa ja paikalla oli myös kameraryhmä. Keikalta on nyt julkaistu videopätkää, jossa yhtye ottaa käsittelyynsä Panteran Far Beyond Driven -albumin avausraidan Strength Beyond Strength. Voit katsoa yhtyeen toimittamista alta.

Lisää luettavaa