Paradise Lostin Helsingin-keikka lähestyy – haastattelussa bändin rundirumpali Waltteri Väyrynen!

Kun Paradise Lost julkaisi klassisen Draconian Times -albuminsa kesäkuussa 1995, suomalaisvauva Waltteri Väyrynen odotteli yksivuotissyntymäpäiväänsä. Nyt nuori mies elää unelmaansa kiertämällä maailmaa ihailemansa yhtyeen keikkarumpalina. Utelimme Väyrysen kuulumiset Lostin Helsingin-visiitin alla.

Valtteri Väyrynen Vallenfyren matkassa.
Kuva: Toni Salminen / Metalscope.net

Terve Waltteri, kerros nyt ihan ensi alkuun, miten kummassa parikymppinen sälli ajautui ensin Vallenfyren – joka on siis Lost-kitaristi Greg Mackintoshin toinen bändi – keikkarumpaliksi ja sitä myöten PL-pallille…

– No hommahan meni aluksi ihan vain niin, että Vallenfyre ilmoitti joskus vuosi sitten alkukesästä Facebook-sivuillaan tarvitsevansa uutta liverumpalia Adrianin [Erlandsson] kiireiden At the Gatesin, The Hauntedin ja muiden vuoksi, joten kyseessä oli siis ihan avoin haku kaikille halukkaille. Lähetin sitten oman hakemuksen suunnilleen seuraavana päivänä videoiden kera, ja muutaman päivän sisällä tulikin mailiin vastaus, että ”paikka on teidän”. Täytyy myöntää, että kyllähän siinä joutui ne rivit innostuksesta kahteen kertaan lukemaan.

– Tämän jälkeen oltiin kierretty Vallenfyren kanssa vajaa vuosi ja hommat toimi herrojen kanssa niin hyvin, että kun Lost oli tänä keväänä samassa tilanteessa, eli hekin tarvitsivat Adrianin kiireiden vuoksi pannuttajaa festareille ja tulevalle Euroopan-rundille, Greg käytännössä vain ilmoitti, että meikäläisen täytyisi hoitaa sekin pesti. Eihän siinä auttanut muuta sanoa kuin että kyllähän tuo vain käy!

Kuvaile hieman fiiliksiä, millaista oli vetää oman suosikkibändisi kanssa ihka ensimmäistä kertaa… Tämähän tapahtui siis Saksan Rockavaria-festareilla viime toukokuussa.

– Mikään keikka ei ole kyllä koskaan jännittänyt yhtä paljon. Soitettiin festarin ”kakkoslavalla”, joka oli siis järjettömän kokoinen sisäareena. Jännityksestä huolimatta heti, kun ensimmäinen biisi lähti käyntiin, kaikki meni putkeen, ja olihan se uskomaton tunne, kun yhtäkkiä tajusi oikeasti soittavansa Paradise Lostin patteriston takana.

Kaikkiaan olet jo ehtinyt paukuttaa viitisentoista keikkaa meneillään olevalla Lost-kierroksella. Kuinka kuvailisit kokonaiskokemusta tähän asti?

– Se on ollut kyllä erittäin positiivinen. Tullaan bändin ja tekniikan jätkien erittäin hyvin toimeen, ja vatsalihakset on toisinaan todella kovilla, kun britit suoltavat mustaakin mustempaa huumoria ilmoille. Keikat on menneet tosi hyvin ja biisejä on hemmetin hauska soittaa. Ainoa miinuspuoli on se, että kun bändin katalogi on jo suhteellisen massiivinen, niin kaikkia suosikkibiisejä ei saa mitenkään mahdutettua settilistaan.

Mikä kiertueen keikoista on ollut tähän asti mieleenpainuvin?

– Syyskuun alussa tehdyt keikat Brasiliassa. Yleisöhän laulaa siellä perinteisesti mukana, ei ainoastaan kertsit ja säkeistöt, vaan myös suunnilleen kaikki kitaramelodiatkin, heh! Toissa iltana soitettu keikka Lontoon Koko-klubilla jätti myös jälkeensä erittäin positiiviset vibat. Yleisö tuntui diggailevan todella antaumuksella, ja venue itsessäänkin on hemmetin hieno, sellainen vanha teatteri.

Mikä Lost-biisi on itsellesi se kaikkein rakkain soitettava? Entä inhottavin?

– Uuden levyn [kesällä julkaistu The Plague Within] biiseistä on pakko mainita Flesh from Bone monipuolisuutensa takia. Biisihän alkaa hitaalla doom-meiningillä, mutta vaihtuukin yhtäkkiä nopeaan, jopa hieman black metal -vaikutteiseen paahtoon. Todella epätyypillinen Lost-biisi ja tuo kivaa vaihtelua settilistaan. Vanhemmista biiseistä taas esimerkiksi Erased tai Requiem nostavat joka kerta karvat pystyyn. Inhottavinta biisiä on kyllä hankala valita, kun itse diggailen enemmän tai vähemmän niistä kaikista!

Luin jostain, että Lost-suosikkilevysi on Faith Divides Us – Death Unites Us (2009). Tämä kyllä vaatii hieman perusteluja…

– Pitää paikkansa! Pidän levyn synkästä ja ”hautajaismaisesta” tunnelmasta erittäin paljon. Soundimaailma on hyvin raskas, eikä levyltä löydy yhtä ainoaa täytebiisiä.

Oletko saanut tarkat ohjeet soittaa viisut ”juuri kuten pitää” vai onko sinulle jätetty myös hieman omaa varaa?

– Mitään ohjeita ei varsinaisesti ole missään vaiheessa tullut. Totta kai tietyissä biiseissä on jotain tärkeitä fillejä, jotka merkkaavat jonkun tietyn osan alkamista tai päättymistä, ja ne tietenkin soitan niin kuin tarkoitettu, mutta hyvin paljon siellä on kuultavissa myös mun omia juttuja.

Piakkoin koettava kotikeikka tuonee hitusen lisäpaineita… Millaisin miettein Helsinkiin?

– Kyllähän tuo täytyy myöntää, että Helsingin-keikka on itselleni koko rundin odotetuin veto. Paljon tuttuja, ystäviä ja läheisiä paikalla katsomassa, että koskas se nyt tyrii, heh! Toivottavasti mahdollisimman moni löytäisi paikalle arkitiistaista huolimatta. 13.10. kaikki The Circukseen, siis – nähdään siellä!