Paradise Lostin uudella singlellä sukelletaan bändin jäsenten goottirockjuurille

Tarttuvaa menoa!

24.04.2020

Brittiläinen death/doom-veteraani Paradise Lost julkaisee uuden Obsidian-albuminsa 15. toukokuuta.

Levyn tuorein single on 1980-lukulaiselle goottirockille nyökkäävä Ghosts.

”Tämä kappale muistuttaa siitä goottirockista, joka oli valloillaan kun olimme teinejä”, laulaja Nick Holmes kertoo.

”Vaikka olimme nuoria death metal -faneja, suuri osa vanhasta 1980-luvun musiikista on aika lailla omien elämiemme soundtrackejä. Sanoituksellisesti biisi kertoo menneisyyden kummittelusta ja pinnallisesta uskosta siihen, että jokin mihin uskot tulee tuhoamaan nuo demonit.”

Lisää luettavaa