Parempi kokonaisuus – haastattelussa Monolord

Ruotsalaisen Monolordin raskaasti pörisevä doom/stoner metal on edustanut aina tietynlaista ajattomuutta ja pysyvyyttä, eikä saavutetuista linjoista luisteta uudellakaan levyllä.

07.01.2022

Monolordin viides albumi Your Time to Shine on hyvin yhtyeen kuuloinen kiekko, jonka pääosaa näyttelevät odotetusti alavireiset ja simppelit riffit. Minkälaisena levy nähdään bändin sisällä? 

– Minun korviini se kuulostaa aiempaa vaihtelevammalta ja monipuolisemmalta, kitaristi-laulaja Thomas Jäger mietiskelee. 

– Albumi tuntuu luontevalta jatkeelta No Comfortille [2019], mutta se on soundeiltaan parempi ja laajempi. Siis yksinkertaisesti parempi kokonaisuus. 

Your Time to Shine on noin 39 minuutin kestollaan bändin lyhyin levy, vaikka aiemmatkaan albuminne eivät ole olleet poikkeuksellisen pitkiä. Kappaleita uusimmalle mahtuu viisi. Onko siinä kaikki materiaali, jonka kirjoititte julkaisua varten? 

– Nuo viisi kappaletta olivat meille ne mieluisimmat. Keskustelimme, josko lisäisimme mukaan vielä biisin tai kaksi, mutta sitten tajusimme koettaa hieman lyhyempää kokonaisuutta ilman täytemateriaalia. 

Kitarariffit ovat Monolordin musiikissa niin merkittävässä osassa, että sanoitukset jäävät väkisinkin niiden jalkoihin. Metal Archives -verkkosivusto kertoo yhtyeen sanoitusten teemoiksi ”pahuuden, kauhun ja yliluonnollisen”, mikä ei iske lainkaan ainakaan uuden levyn pirtaan. 

– Tekstit jatkavat samaa linjaa kahden viimeisimmän levyn kanssa. Ne käsittelevät ahneutta ja egoismia sekä monenlaista hyväksikäyttöä ja tarinoita ihmisistä, jotka ovat valinneet elämässään vääriä polkuja, Jäger valaisee. 

No Comfort -albumin kannessa lentää pöllö, kun taas uuden kääreissä makoilee jänis, mikä aiheuttaa ajatuksen jonkinlaisesta saalistaja–saalis-asetelmasta. Onko tämä lähelläkään totuutta? 

– Ei oikeastaan. Kansikuvista on vastuussa kaksi eli artistia, ja valitsimme uuden albumin otsikon jo ennen kuin löysimme levyn kansikuvan. 

Monolord on soittanut samassa triokokoonpanossa koko sen vuonna 2013 alkaneen uran. Jägerin kanssa bändiin kuuluvat rumpali Esben Willems ja suomalainen basisti Mika Häkki, jonka jotkut saattavat muistaa Rotten Soundin vuosituhannen taitteen kokoonpanosta. 

Monolordin meiningistä aistii aidon ystävyyden. Onko se jopa tärkeämpää kuin itse musiikki? 

– Nämä kaksi asiaa eivät voisi olla olemassa ilman toisiaan, Jäger päättää lyhytsanaisesti. 

Julkaistu Infernossa 9/2021.

Lisää luettavaa