Perkele, jokohan se huutaminen riittäisi – haastattelussa Terveet Kädet

Lapin helvetti voi tarkoittaa monia asioita. Pohjattoman saivo­järven ja hulluuden partaalle vievän ahdistuksen lisäksi se on nyt myös Terveiden Käsien uuden raivopäisen albumin otsikko.

Kuva: Timo Isoaho

”Ei teistä tule koskaan mitään.” Tämä lause tuli tutuksi Torniossa 80-luvun alussa perustetulle hardcorelegenda Terveille Käsille. Nyt, kolmekymmentäviisi vuotta perustamisensa jälkeen, laulaja Veli-Matti ”Läjä” Äijälän johtama yhtye on julkaissut melkoisen määrän vaikutusvaltaisia äänitteitä, toiminut Sepulturan kaltaisten yhtyeiden suurena innoittajana ja esiintynyt varsinkin viime vuosina Suomen rajojen ulkopuolella, esimerkiksi Japanissa, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa.

– Eräs jenkkipromoottori halusi meidät rapakon taakse jo joskus loppuvuodesta 1983. Kaveri kysäisi sitten muuten vain, että millainen meidän keikkavuotemme on ollut. Minä siihen, että nyt on ollut helvetin hyvä tahti, jo neljä keikkaa. Niin että viikossa? Ei kun koko vuoden aikana. Eihän se tyyppi uskonut korviaan, Läjä nauraa.

– Vaikka Terveiden Käsien maine kiiri kauaksi jo 80-luvulla ja Brasilian kaltaista maista tuli paljon keikkapyyntöjä, niin eihän se maailmalle lähteminen tuntunut silloin mitenkään realistiselta.

Valtamerientakaiset valtakunnat olivat kolmekymmentä vuotta sitten monin tavoin kauempana kuin nykyään, mutta Eurooppaankaan ei päässyt tuosta vain.

– Jos sinulla oli silloin pitkä tukka, sinä olit hevimies. Ja hevimiehet eivät silloin soittaneet punkrockia tai hardcorea. Terveiden Käsien piti kerrankin lähteä Euroopan-kiertueelle, mutta rundin järjestäjä ei sitten halunnutkaan meitä, kun eräillä yhtyeen jäsenillä oli hieman haluttua pidemmät hiukset, Läjä nauraa.

Paljonko muuten alkuperäisestä Rock laahausta vastaan -debyytti-ep:stä pitää tänä päivänä maksaa?

– Kallishan se on, vaikka meiltä niitä sai aikoinaan ilmaiseksi. Minulla on muuten ep:n koelevykin tallella, ja sen vinyylin b-puolella on jotakin humppaa. En kyllä tiedä miksi.

– Olisikohan viimeisin näkemäni Ebay-hinta ollut jotakin 1500 euroa, kitaristi Ilari Kinnunen aprikoi.

Maanpäällinen helvetti

Mantereelle jos toisellekin yltänyt Terveiden Käsien uusi tuleminen käynnistyi Ihmisen poika, pedon poika -ep:n julkaisun myötä vuonna 2009. Vaikka hiljaiseloa on välillä kestänyt pitkäänkin, yhtye ei ole silti koskaan lopettanut toimintaansa.

– Ennen tuota ep:tä olimme soittaneet vanhoja biisejä, siis todellakin sitä samaa paskaa, vuosikausien ajan, ilman yhtäkään uutta julkaisua. Alkoihan se tympäistä pahemman kerran, ja minusta tuntui usein, että antaa olla. Että perkele, sinäkin vanha ukko, jokohan se huutaminen riittäisi.

Ei riittänyt. Hiljalleen ajatus uusista, lyhyistä suomenkielisistä kappaleista alkoi tuntua hyvältä.

– Ihan hyvä ep siitä tulikin. Myös vuonna 2012 ilmestynyt Musta hetki -pitkäsoitto onnistui varsin mukavasti, mutta kokonaisuutena se ei ole tarpeeksi hysteerinen, Läjä miettii.

– Nyky-TK:n soitannollinen tiukkuus juontaa juurensa Mustan hetken valmisteluaikoihin. Treenasimme silloin kovaa, että saimme uudet kaverit [rumpali Aki Kannisto ja basisti Jani Kaarlela] ajettua sisään. Samalla löysimme tietynlaisen balanssin hardcoren ja metallisemman rappaamisen väliltä, Kinnunen sanoo ja jatkaa:

– Vimmaiset, kompaktit biisit ovat meidän ykkösjuttu. Kappaleeseen mietitään tietty lähtö, esimerkiksi joku rumpujuttu, ja sen jälkeen vedetään a- ja b-osa, yleensä kahdesti. Joskus biisiin saattaa päätyä myös c-osa, mutta tällaisen progeilun kanssa pitää olla tarkkana. Sitä ei voi olla liikaa.

– Olen kohta kuudenkymmenen, hautuumaa kuhtuu. Ei sitä vimmaa tarvitse mistään etsiä, se kumpuaa sisältä. Inspiraatioksi riittää, kun katsoo esimerkiksi kolkonkylmänä virtaavaa Tornionjokea, Läjä huomauttaa.

Tuoreelta Lapin helvetti -albumilta ei puutu vimmaa. Ei tietenkään.

– Nauhoituksiin meni kaksi ja puoli päivää. Levylle päätyi myös Timo Wiikin ja Maike Valanteen [kumpikin entisiä TK-jäseniä] vanhoja biisejä, ja esimerkiksi Aivoleikkuri on kirjoitettu vuonna 1982, Kinnunen kertoo.

Lapin helvetti tarkoittaa esimerkiksi ”jänkhäahdistusta”, sitä, kun kaikki ”ahistaa” ja tekee mieli vain juopotella ja tapella. Otsikko viittaa myös fyysiseen paikkaan eli muoniolaiseen Pakasaivon saivojärveen. Entisaikaan uskottiin, että järvessä on kaksoispohja ja järven pohjassa, siellä toisella puolella, on vainajien ylösalaisin oleva valtakunta, vainajala.

– Ajattelepa tätä nykyistä meininkiä, siis tätä maanpäällistä helvettiä. Se järven pohjasta löytyvä toinen valtakuntahan voisi olla paljon parempi paikka! Levyn avaava Polku päättyy viittaa muun muassa lestadiolaisten touhuihin. Tietyissä piireissä arvostetut uskonmiehet voivat tehdä ihan mitä tahansa ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Melkoista Lapin helvettiä sekin on, sanoo Läjä.

– Toisaalta, ihmiset saavatkin tuhota itsensä tavalla tai toisella. Eläimet ovat minulle paljon tärkeämpiä luontokappaleita, ja sen takia en syö esimerkiksi lihaa. Perkelettäkö minä parhaita kavereitani pistelisin poskeeni? Ihmiset on ihan joutosakkia.

Mietitkö sitä vaihtoehtoa, että olisit laulanut biisit pää alaspäin?

– Perkele, niin olisikin pitänyt muuten tehdä! Toisaalta, laulaminen oli melko hurjaa touhua nytkin. Vedin aina muutaman biisin putkeen, ja sen jälkeen korvat soivat, naama oli verenpunainen ja silmiin virtasi hikeä. Hikeä oli niin paljon, etten nähnyt sanoituslappujakaan enää. Sitten vedin vielä muutaman rallin lisää ja kaikki sumeni silmissä.

Kalpea mies, pohjoisesta tullut

Jo Lapin helvetti -pitkäsoiton ensimmäinen kuuntelukerta jättää mieleen muutamia merkkiteoksia. Tutkitaanpa niitä vähän tarkemmin.

– Isäni joutui sotaan. Hän kertoi, että kyllä siihen tappamisen tunnelmaan tottui – niin kuin vaikka siihenkin, että juoksuhaudassa makasi kasa ruumiita. Oli siinä kuulemma kuitenkin tekemistä, että pystyi syömään siinä mätänevien ruumiiden keskellä. Niin, tulepa sieltä sitten siviiliin ja ryhdy elämään normaalia elämää, Läjä puistelee päätään.

– Sankarin merkki -biisi sai lisäinnoitusta Murtuneet mielet -kirjasta. Se kertoo 40-luvun suomalaista sotilaista, jotka saivat psyykkistä hoitoa sotien jälkeen. Kaikki taisteluista palanneethan olivat tietenkin sankareita, joilla ei saanut olla mitään ongelmia, vaikka oikeasti suurin osa miehistä oli täysin hajalla. Eivät puhuneet juuri mitään, enintään jupisivat perkelettä ja ryyppäsivät itsensä hengiltä. Hätäisimmät toki tuijottivat haulikonpiippua.

Entä Jäätävän kylmä?

– Tämän ja Luonto kutsuu -biisin sanat menivät väärin­päin. Minun piti siis alun perin laulaa Jäätävän kylmän sanat Luonto kutsuu -kappaleeseen, mutta nauhoitusvaiheessa tuli pieni sekaannus ja sanat menivät lopulta vääriin biiseihin. No, ei se näköjään mitään haittaa, sillä hyvinhän biisit toimivat nytkin, Läjä nyökkää.

– Minulla oli joka tapauksessa ajatus tehdä biisi vittumaisesta kylmyydestä, mutta positiivisessa hengessä. Siellä on sellainen ”perkele saatana minua eivät pakkaset voita” -tunnelma. Tämä taisi syntyä jollakin niistä kerroista, kun poljin ruostuneella pyörällä helvetinmoisessa pakkasessa työpaikalle ja puhisin sitten perillä hiki päässä. Hetken mökötyksen jälkeen tuli silti se fiilis, että selvisinpäs. Se on voimaannuttavaa.

Kalpea mies?

– Musta hetki -levyllä oli Läjän upea sävellys ja sanoitus Hän. Mukava kuuden sekunnin mittainen ralli. Nyt tilasimme vähän pidemmän kappaleen, Kinnunen hymyilee.

– Syntyi Kalpea mies. Sanoituksethan alkavat lauseella ”kalpea mies, pohjoisesta tullut”. Se tulee suoraan lääkärin raportista. Menin nimittäin aikoinaan Helsingissä vastaanotolle peräpukamien takia. Minulla on vieläkin tallessa se lääkärin kirjoitus: ”kalpea mies, pohjoisesta tullut, verta vuotanut” ja niin edelleen. Siinähän ne sanat ovat ihan suoraan, vieläpä helvetin hyvät.

Kaksi vapaapäivää ja rannekello

Ja niin vain kävi, että kalpeasta pohjoisen miehestä ja hänen johtamastaan yhtyeestä tuli kuin tulikin jotakin. Sen ovat torniolaisetkin huomanneet ja huomioineet, sillä Tornionjoen rantaa koristaa nykyään kahdeksanmetrinen patsas, Terveet Kädet -obeliski. Läjän oma toive olisi tosin ollut iso kivi keskellä Tornion pääkatua (”olisin sitten siinä kaikkien edessä”).

– Ilmeisesti ainakin jotkut torniolaiset ovat vähän ylpeitä Terveistä Käsistä. Ei sitä patsasta ole ainakaan töhritty ja kaataminenkin on vähän vaikeaa, kun se on helvetin iso. Kävin patsaan paljastustilaisuudessa keväällä 2013, ja siellä tuli vanhoja rouviakin sanomaan, että oletkos sinä se Äijälän Veli-Matti? Että minulla on kaikki teidän levynne ja se uusin, Ääretön joulu -ep, on kaikista paras. Tosin sanoitukset ovat kuulemma vähän kummalliset.

Sinä juhlit kuusikymppisiä muutaman vuoden päästä. Mutta miten?

– Kai sitä voisi jossakin soittaa. Torvessa, Vastavirralla ja Lepakkomiehessä varmaan. Ainakin kolmelle keikalle ehtisi hyvin, sillä postista saa kaksi päivää vapaata ja rannekellon, kun täyttää kuusikymmentä. Viisikymppisenä sai vain yhden vapaan, ja silloin tuli vähän kiire!