Queens of the Stone Agen Josh Homme paljasti saaneensa syöpädiagnoosin

Syöpä saatiin kuitenkin hoidettua onnistuneella leikkauksella, sanoo Homme.

13.06.2023

Queens of the Stone Age -keulahahmo Josh Homme paljasti Revolver-lehden tuoreessa haastattelussa saaneensa syöpädiagnoosin vuonna 2022. Homme ei kerro tarkemmin, mistä syövästä on kyse, mutta sanoo selvinneensä siitä onnistuneen leikkausoperaation avulla.

”En koskaan sano, ettei asiat voisi olla huonommin. En koskaan sano niin enkä neuvo muitakaan tekemään niin. Sen sijaan sanon, että asiat voivat aina olla paremmin. Syöpä oli vain kirsikka kakun päällä. Olen kiitollinen, että selviän tästä ja tulen katsomaan tätä asiana, joka oli todella vittumainen, mutta joka teki minusta paremman ihmisen”, Homme toteaa.

Syövän ja koronan lisäksi Hommen elämään ovat viime vuosina myllertäneet myrskyisä avioero ja vieläkin myrskyisämpi huoltajuuskamppailu ex-parin kolmesta lapsesta. Homme sanoo selvinneensä synkistä vuosista musiikin avulla ja purkaneensa paljon asioita tulevana perjantaina 16.6. ilmestyvälle uudelle QOTSA-levy In Times New Romanille.

”Oli hetkiä, jolloin oli lähellä, etten selviäisi. On okei mietiskellä niitä asioita, mutta ei ole okei jäädä niihin vellomaan ja sääliä itseäni. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet elämäni pimeimmät. Mutta sekin on okei. Kaikki sydänsurut, virheeni, läheisten kuolemat ja oman terveyteni kanssa kamppailut – vaikka kaikki tämä tapahtui ja rikkoi entisen elämäni pirstaleiksi, niistä sirpaleista sain rakennettuani itselleni laivan, joka lähtee nyt liikkeelle. Seilaan sillä kohti uutta elämääni”, Homme filosofoi.

Uuteen elämään kuuluu muun muassa se, että Queens of the Stone Age tulee Hommen mukaan kiertämään uuden levyn tiimoilta vähemmän kuin aiemmin, koska haluaa viettää enemmän aikaa kotona lastensa kanssa.

”Minun pitää olla kotona vähintään yhtä pitkän ajan kuin olen ollut poissa.”

Lisää luettavaa