Quiet Riotista tuttu, W.A.S.P.-yhtyeessäkin vaikuttanut Frankie Banali sairastaa syöpää

Rumpalilla on diagnosoitu laajalle levinnyt haimasyöpä.

22.10.2019
Kuva: Rumpali Frankie Banalilla on diagnosoitu laajalle levinnyt haimasyöpä. Quiet Riotin perustajajäsen ja muun muassa W.A.S.P.-yhtyeessä sekä Billy Idolin taustabändissä vaikuttanut Banali kertoi sosiaalisessa mediassa taistelleensa sairautta vastaan viime keväästä lähtien. "Alkuperäinen ennuste oli todella pelottava. Minulla oli edessäni melkoinen taistelu ja se vaati paljon, mutta olen kiitollinen siitä, että useiden kemoterapiajaksojen ja muiden hoitojen jälkeen olen jo menossa parempaan suuntaan. Tie edessä on haastava, mutta syöpä on nyt kohdannut vertaisensa ja aion jatkaa taistelua", Banali lähettää seuraajilleen terveisiä ja pahoittelee, että on joutunut jättämään Quiet Riotin keikkoja väliin. Tie on todellakin haastava, sillä haimasyövän ennuste on huonompi kuin minkään muun syövän. Se on tilastollisesti Euroopan kolmanneksi tappavin syöpä ja keskimääräinen elinajan ennuste on vain puoli vuotta diagnoosista. Banali ei kuitenkaan aio luovuttaa vaan suunnittelee nousevansa taas lavalle hyvinkin piakkoin. "Aikomukseni on soittaa Quiet Riotin konsertissa Whiskey A Go Gossa lauantaina 26. lokakuuta ja jatkaa kiertämistä ensi vuonna. Toivottavasti näemme silloin."
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10157316555544193&set=a.10150261461959193&type=3

Rumpali Frankie Banalilla on diagnosoitu laajalle levinnyt haimasyöpä. Quiet Riotin perustajajäsen ja muun muassa W.A.S.P.-yhtyeessä sekä Billy Idolin taustabändissä vaikuttanut Banali kertoi sosiaalisessa mediassa taistelleensa sairautta vastaan viime keväästä lähtien.

”Alkuperäinen ennuste oli todella pelottava. Minulla oli edessäni melkoinen taistelu ja se vaati paljon, mutta olen kiitollinen siitä, että useiden kemoterapiajaksojen ja muiden hoitojen jälkeen olen jo menossa parempaan suuntaan. Tie edessä on haastava, mutta syöpä on nyt kohdannut vertaisensa ja aion jatkaa taistelua”, Banali lähettää seuraajilleen terveisiä ja pahoittelee, että on joutunut jättämään Quiet Riotin keikkoja väliin.

Tie on todellakin haastava, sillä haimasyövän ennuste on huonompi kuin minkään muun syövän. Se on tilastollisesti Euroopan kolmanneksi tappavin syöpä ja keskimääräinen elinajan ennuste on vain puoli vuotta diagnoosista. Banali ei kuitenkaan aio luovuttaa vaan suunnittelee nousevansa taas lavalle hyvinkin piakkoin.

”Aikomukseni on soittaa Quiet Riotin konsertissa Whiskey A Go Gossa lauantaina 26. lokakuuta ja jatkaa kiertämistä ensi vuonna. Toivottavasti näemme silloin.”

Lisää luettavaa