Quorthon täyttäisi tänään 50 – infernolaiset listasivat suosikkinsa Bathoryn tuotannosta

Quorthon.

Quorthonina tunnettu Bathory-mies Tomas “Ace” Forsberg syntyi 17. helmikuuta 1966 ja menehtyi 7. kesäkuuta 2004. Tänään miehelle tulisi siis täyteen 50 vuotta.

Julkaisimme aiemmin päivällä Quorthonin ystävän Jukka Lewisin muistoja miehestä. Nyt suunvuoron saavat Infernon kirjoittajat. Laadimme kollektiivisen soittolistan suosikkikappaleistamme Bathoryn tuotannosta ja Quorthonin soololevyiltä. Alla perusteluita osalle valinnoista – Spotify-lista löytyy tästä klikkaamalla.

Aadolf Virtanen: Bathory – Blood Fire Death (Blood Fire Death, 1988)
“Blood Fire Death -albumi ja varsinkin sen nimibiisi iski 14-vuotiaana kuin viikinkikirves päähän. Kaverilta löytynyttä vinyyliä ihmeteltiin tuolloin kuin kuuta nousevaa. Kuvasto sopi saumattomasti musiikin jylhyyteen ja aggressioon. Näitä hemmoja oli helppo pitää jonain ukkosen ylijumalina. Veisua jopa yritettiin soittaa treenikämpillä tuolloin ja yritin sitä myös laulaa. Oli vastustamatonta kuvitella ratsastavansa kuoleman kylmällä tuulella, vaikka alla olikin Tunturi Tiger. Biisi on sinfonisen raaka, eikä vähiten Quorthonin repivän laulannan ja sanomansa myötä. Näistä kolmesta asiastahan metallista ollaan aikain saatossa muuten varmaan eniten laulettu muutenkin. Biisi ei ole menettänyt hohtoaan tähän päivään mennessä.”

Jerry “Serpent” Kurunen: Bathory – Home of Once Brave (Hammerheart, 1990)
“Quorthonin käsistä syntyi lähes loppumattomalta vaikuttava liuta mahtavia biisejä paristakin eri genrestä. Lopulta omaksi suosikikseni ylitse muiden löytyy Hammerheartin todellinen timantti, Home of Once Brave, joka upeudessaan ja eeppisyydessään vailla vertaa.”

Joni Juutilainen: Bathory – The Lake (Blood on Ice, 1996)
“Näissä korvissa parhaalta Bathoryn ‘viikinkilevyltä’, Blood on Icelta (1996) napattu The Lake on yksinkertaisesti loistava tekele. Uskomattoman tunnelmallinen, mystinen ja eeppinen teos, jonka kertosäe on iskevyydessään täysin omaa luokkaansa.”

Aki Nuopponen: Bathory – Blood Fire Death (Blood Fire Death, 1988)
“Viikinkimetallikärpäsen purtua Bathory oli luonnollisesti yksi ensimmäisistä todella lujaa vaikutuksen tehneistä. Jo yksi albumi nimikkokappaleineen sai aikaiseksi maailmanlopun tunnelmia. Blood. Fire. Death. Kolme sanaa, jotka kuvastavat tätä 10-minuuttista eeposta täydellisesti. Blood Fire Death esittelee jo yksinään täydellisesti sen ajan ja hetken, jossa Bathory eli 80-luvun lopulla black- ja viikinkimetallisemman aikakautensa taitekohdassa. Quorthonin tapa säveltää yhtä aikaa repivän karulla tavalla kaunista ja silti hyytävän rujoa musiikkia oli täysin uniikki. Quorthon ei ollut vain muusikko. Quorthon oli ja on myytti. Myytti, jonka ympärille koko Bathoryn ainutlaatuisuus rakentui.”

Matti Riekki: Bathory – Baptised in Fire and Ice (Hammerheart, 1990)
“Koko Hammerheart-levy on paraatiesimerkki faktasta, ettei musiikki ole taito- tai tekniikkalaji. Soitto- ja lauluosastolla – etenkään jälkimmäisellä – ei varsinaisesti briljeerata, mutta kiekon väkevälle tunteenpalolle on hankala löytää vertaista. Taonnan lopputuotteena on viikinkimetallin peruskivi, jota ilman Sólstafirkaan ei kuulostaisi Sólstafirilta. Yhtä virttä on hankala valita, mutta menköön nyt tällä.”

Teemu Vähäkangas: Bathory – For All Those Who Died (Blood Fire Death, 1988)
“Loistava esimerkki kuinka yksinkertaisista palasista ja kevyesti raiskatuista boogieriffeistä voi kasata mahtavasti kasvavan kappaleen. Keskitempoinen junttikomppi heiluu juuri sopivasti ja Quorthonin tulkinta pistää äänijänteet koetukselle. Äärimmäisen brutaalia boogieta.”

Jukka Hätinen: Bathory – A Fine Day To Die (Blood Fire Death, 1988)
“Teräs kimaltelee aamuauringossa siihen malliin, että tänään on hyvä päivä kuolla. Kappale jonka tahtiin pasifistikin lähtisi leuka pystyssä taisteluun.”

Toni Keränen: Quorthon – When Our Day Is Through (Purity of Essence, 1997)
“Quorthonin soololevyt Album (1994) ja Purity of Essence (1997) ovat kiehtovia siksi, että ne ovat jotain aivan muuta kuin Bathoryn viikinkimetalli. Kyseisten albumien yhteydessä on nostettu usein esiin Alice In Chainsin ja muun grungen vaikutus, mutta löytyy niiltä myös muun vaihtoehtoisen kitararockin sävyjä. Esimerkiksi When Our Day Is Through soi jossain The Smashing Pumpkinsin, The Posiesin, Dinosaur Jr:n ja R.E.M:in välimaastossa.”