Helmikuun 17. päivä vuonna 1966 syntyneen Bathory-nokkamies Tomas ”Ace” Forsbergin (aka Quorthon) aurinko sammui 7.6.2004. 1980-luvulla ruotsalaismuusikon lähipiiriin kuului myös suomalainen Jukka Lewis, jonka menneisyydestä löytyvät esimerkiksi yhtyeet Sarcofagus, Oz ja Princess Pang. Sittemmin mies on tullut tutuksi ennen muuta Yö-yhtyeen riveistä.
Keväinen Tukholma vuosimallia 1983. Lewis (aka Jay C. Blade) sekä Ozin rumpali Pekka Mark (aka Mark Ruffneck) ja laulaja Tapani Anselm (aka Ape De Martini) ovat tutustumassa kaupunkiin, sillä muusikot suunnittelevat ”siirtävänsä” Oz-yhtyeen Suomen Nakkilasta Ruotsiin parempien menestymismahdollisuuksien toivossa. Herrat ovat pistäytymässä paikallisella nauhoitusstudiolla, kun paikalle pamahtaa ”mies suoraan Kissin riveistä”. Pitkä musta tukka, nahkahousut ja helvetisti niittejä joka puolella.
– Ace Forsberg hallitsi englannin ja me ystävystyimme välittömästi. Muut Ozin jätkät eivät olleet kovin hyviä kielimiehiä, joten he eivät pyörineet kovin paljon ruotsalaisten kanssa. Onnistuin sitten puhumaan koko Ozin jäsenistön asumaan Acen ja hänen isänsä Börje Forsbergin [aka Boss, Black Mark -levylafkan pomo] luokse. Forsbergien asunto ei tosin ollut muutenkaan siisteimmästä päästä. Kämpässä vallitsi sellainen pysähtyneen likainen energia. Ja ihan joka puolella lojui puolimetrisiä kasoja pornolehtiä. Kämpän seinillä oli myös viisikantia ylösalaisin ja niin edelleen.
– No, kysäisin sitten eräänä päivänä, että voisinko käydä kylvyssä. Ammeeseen ei kuitenkaan saanut mennä, sillä se oli ääriään myöten täynnä vanhaa likaista vettä. Siellä lillui kaikkea paskaa ihonpalasista lähtien. Boss vaan tuumi, että jonkun pitää ensin korjata se, katsellaan tilannetta myöhemmin.
– Sain niiden kämpästä myös jonkun ihmeelliseen syyhyn. Bunkkasin likaisilla patjoilla ja ihooni tarttui vittumaisia bakteereja. Ace sai taas vastalahjan Ozin treenikämpältä. Siellä nimittäin lojui kuolemansohvaksi kutsuttu penkki. Se oli pullollaan kaiken maailman punkkeja, ja Ace erehtyi nukkumaan siinä kerran. Paljas käsi nojasi sohvaa vasten ja se oli aamulla aivan pullollaan punaisia pilkkuja. Punkit olivat viettäneet juhlavan yön.
Muovisia pääkalloja
Ace Forsberg otti osaa Ozin levytyssessioihinkin. Muusikko pyöri ahkerasti studiolla, antoi vinkkejä ja kertoi mielipiteensä. Miehellä on nimensä mukaisesti sormensa pelissä myös Ozin Fire In The Brain -albumin kannen suhteen.
– Eräänä päivänä Ace kysäisi, saisiko hän tehdä Fire In The Brainin kannet. Mikäpä siinä. Se onkin Forsbergin käsi, joka pitelee kannessa näkyvää sulanutta muovista pääkalloa. Ozillahan on myös ep nimeltään Turn The Cross Upside Down. No, minähän ostin kerran sellaisen Black Sabbathin ristin. Ace tempaisi krusifiksin kaulastani ja tuumi, että odotapa vähän. Sitten se hakkasi naulan ristin läpi, maalasi sen kynsilakalla mustaksi ja käänsi sen ylösalaisin. Sitten herra ilmoitti korun olevan kunnossa.
Lewis muutti Tukholmassa omaan asuntoon tammikuussa 1984. Mies alkoi pyöriä Quorthonin kanssa entistä enemmän.
– Heiluimme ahkerasti Studion-rokkiklubilla ja iskimme mimmejä. Ace oli hieman ujompi kuin minä, ja usein tilanne etenikin niin, että menin juttelemaan parille tytölle ja Ace ilmestyi messiin vasta vähän myöhemmin. Sitten jossakin vaiheessa perustimme myös Smötleys Cräüe -tribuuttiryhmän. Forsbergilla oli sellainen tyyli, että aluksi se vihasi melkein bändiä kuin bändiä. Niinpä mies ei pitänyt lainkaan Mötley Cräüen tuotannosta, mutta jostain syystä hänen mielensä kuitenkin muuttui. Meille oli buukattu jopa keikkoja, mutta lopulta homma jäi treenaamisen asteelle. Tai siis siihen, että pyörimme Mötley-kuteet päällä klubeilla ja vikittelimme naisia.
Bathory nauhoitti samoihin aikoihin ensimmäisiä biisejään. Lewis muistaa Forsbergin hehkuttaneen esimerkiksi Venomin Countess Bathory -kappaletta ja Manowaria (”eihän se Manowaristakaan aluksi pitänyt, mutta sitten se innostui yhtyeen toisesta levystä ja ryhtyi jopa nappailemaan inspiraatiota hitaampiin ja eeppisempiin biiseihin”).
– Niihin aikoihin Bathoryn rumpalina vaikutti Jonas Åkerlund. Mieshän tunnetaan nykyisin arvostettuna musiikkivideoiden ohjaajana. Bändissä pyöri myös joku basisti, mutta en enää muista häntä niin tarkasti. Sellainen kiharapäinen jätkä, olisikohan nimi ollut Freddan. Suhteellisen pianhan Ace siirtyi väsäämään musaa rumpukoneen kanssa. Suurin syy oli se, ettei hän löytänyt sopivaa kannuttajaa. Siis sellaista, joka olisi kyennyt soittamaan tarpeeksi nopeasti minuutti toisensa jälkeen. Sitten Ace myös ihmetteli, että miksi kurkusta valuu verta levytyssessioiden jälkeen. Mies tuntui olevan aidosti ihmeissään.
Quorthonilla oli myös suunnitelmia konsertoinnin suhteen. Nämä ideat eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet.
– Aikoinaan puhuimme usein esiintymisistä ja musiikkivideoista. En sitten nähnyt miestä enää 90-luvun aikana ja ihmettelinkin usein, miksi Bathory ei soita keikkoja suunnitelmista ja rahallisista tarjouksista huolimatta. Ehkä Boss pelkäsi, ettei Acen sydän kestä keikkapainetta ja -fiilistä.
Treenejä metsässä
Lewis muistaa Quorthonin mukavana ja energisenä kaverina, jolla oli runsaasti outoja tapoja. Ja kummallisia voimia.
– Se esimerkiksi tykkäsi juoda kuumaa vettä sekoitettuna mausteisiin. Äijä tunki kaikkia mahdollisia mausteita veteen, ja lopulta neste muuttui helvetin väkeväksi litkuksi. Ace myös keräili kananmunien säilytyslaatikoita. Se haaveili laittavansa ne jonakin päivänä treenikämpän seinille. Tyhjiä laatikoita oli lopulta aivan mieletön kasa, mutta se ei saanut koskaan haluamaansa kämppää. Eikä Bathory sitten treenannutkaan.
– Kerran oltiin kotibileissä Tukholman esikaupunkialueella. Ace kysyi yhtäkkiä, että haluatteko nähdä minun sylkevän tulta. Sitten se veti spriitä suuhun ja puhalsi aivan mielettömän lieskan. Gene Simmons ei pysty läheskään samaan. En ollut aikaisemmin nähnyt hänen tekevän tulijuttuja ja kysyinkin, että milloin olet opetellut nämä taidot. Se vaan heitti ohimennen, että kävin vähän treenaamassa metsässä. Toisen kerran olimme baarissa, ja se kysyi, että tahdotko nähdä juomalasin hajoavan. No, se osoitti paksua lasia isolla pantterisormuksella ja mumisi jotakin tyyliin ”saatanan voimalla rikon tämän lasin.” Ja sitten se tuoppi räjähti ilman fyysistä kosketusta.
– Ja uskokaa tai älkää, mutta se oli pohjimmiltaan suhteellisen positiivinen jätkä. Sillä oli useimmiten aika hyvä meininki eikä se ollut yhtään synkkä. Mutta olihan se samalla helvetin kiinnostunut esimerkiksi satanismista, ja me puhuimmekin usein henkimaailman asioista. Se kävi vähän väliä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa etsimässä tietoa noituudesta ja vaikka mistä. Sitten se saattoi aloittaa jonkun stoorin, että eikö olisi hienoa olla helvetin iso olento, joka lentelee öisellä taivaalla nahkaiset siivet vaappuen.
– Joskus toisella kerralla Ace huomautti, ettei siitä löydy mitään tietoja Ruotsin viranomaisten rekistereistä. Se väitti jollakin tavalla häivyttäneensä itsensä niiden papereista. Minulla on myös vahva mielikuva, että Ace haaveili kuolemansa feikkaamisesta. Kun kuulin ensimmäisen kerran hänen menehtyneen, niin minulle tulikin sellainen ”just joo” -fiilis. Että tämä juttu ei mene minulle läpi. Ehkä Ace palaa kymmenen vuoden päästä ja tuumii käyneensä toisella puolella.
Juttu on julkaistu Infernossa vuonna 2005.