Rammstein-videon sosiaalisessa mediassa jakanutta venäläisaktivistia uhkaa vankeustuomio – ”Todella absurdi tapaus”

Amnesty on tuominnut Andrei Borovikovin tapauksen.

Venäläisaktivisti Andrei Borovikovia, jolla on kytköksiä Aleksei Navalnyyn, uhkaa jopa kolmen vuoden vankeusrangaistus. Borokovia syytetään ”pornograafisen materiaalin jakamisesta”, koska tämä oli vuonna 2014 jakanut venäläisessä sosiaalisessa mediassa VKontaktessa Rammstein-yhtyeen Pussy-musiikkivideon. Myös Amnesty on ottanut kantaa tapaukseen ja tuominnut sen jyrkästi.

”Andrei Borovikovin keissi on todella absurdi tapaus. On ilmiselvää, että häntä rangaistaan ainoastaan aktivisminsa, ei musiikkimakunsa vuoksi”, toteaa Amnestyn Moskovan-jaoston johtaja Natalia Zviagina.

”Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun viranomaiset ovat käyttäneet hyvin laveaa määritelmää ’pornografiasta’ tekosyynä kriitikkojen vangitsemiseen. Aiemmin tässä kuussa taiteilija ja feministiaktivisti Yulia Tsvetkova joutui oikeuden eteen pronografiasyytteiden vuoksi, koska oli piirtänyt naisten kehoja. On ällistyttävää, että tällaiset tapaukset ylipäänsä etenevät oikeuteen saakka.”

”Borovikovin syyttäminen on oikeuden halventamista ja vaadimme, että kaikista syytteistä luovutaan. Viranomaisten tulisi kääntää katseensa siihen ihmisoikeuksien kriisiin, jonka ovat itse luoneet eikä keksiä uusia ja mitä ihmeellisempiä tapoja vainota ja hiljentää kriitikkojaan.”

Borovikovin tapausta käsitellään tänään 29. huhtikuuta.