Rob Halford ja Steve Harris avoimia Judas Priestin ja Iron Maidenin yhteiskiertueelle – ”Miksipä ei?”

Yhtyeet ovat aikoinaan kiertäneet yhdessä 80-luvun alussa.

Steve Harris
Kuva: Tomi Pohto

Judas Priest -nokkamies Rob Halford kertoi hiljattain Consequence of Soundille antamassaan haastattelussa haaveilevansa Priestin ja Iron Maidenin yhteiskiertueesta. Bändit ovat kiertäneet yhdessä joskus 80-luvun alussa, kun Maiden oli vasta aloittelemassa uraansa ja Priest oli julkaissut ikonisen British Steel -albuminsa. Tänä päivänä molemmilla yhtyeillä onkin maailmanlaajuinen ja vannoutunut fanijoukko, jolle tämänkaltainen yhteiskiertue olisi oikea unelmien täyttymys.

”Molemmat bändit olisivat siitä varmasti innoissaan. Se on vain ajoituksesta ja aikatauluista kiinni”, Halford tuumaa.

”Kun puhutaan [bändien välisestä] kilpailuasetelmasta, se on hyvin tervettä kilpailua. Se on sellaista ystävällistä, leikkimielistä kilpailua. Molemmat yhtyeet kuitenkin kunnioittavat ja ihailevat toisiaan. Siitä tulisi todellinen spektaakkeli, jos Priest ja Maiden olisivat yhdessä.”

Ajatusta yhteiskiertueesta ei tyrmätä myöskään Maiden-leirissä, vaan yhtyeen primus motor Steve Harris sanoo Trunk Nationille antamassaan haastattelussa pitävänsä ideaa toteuttamiskelpoisena.

”Luin itsekin [Halfordin kommenteista] ja tänään joku mainitsi, että myös [Judas Priest -basisti] Ian Hill on puhunut asiasta. En tiedä, manageriemme pitänee lyödä päänsä yhteen, jotta sellainen saataisiin toteutettua. Mutta joo, miksipä ei? Kai fanit voivat painostaa ja saada asioita tapahtumaan”, Harris toteaa.